KU Rollerski 550x90px

Östberg ei ole päässyt vieläkään normaalin harjoittelun pariin

Ingvild Flugstad Östberg testaamassa suksia Lahden maailmancupissa. Kuva: NordicFocus

Ingvild Flugstad Östberg testaamassa suksia Lahden maailmancupissa. Kuva: NordicFocus

Ingvild Flugstad Östbergillä todettiin kantapään rasitusmurtuma maaliskuun puolivälissä. Lähes kolme kuukautta on kulunut eikä kantapää ole vieläkään siinä kunnossa, että Östberg voisi juosta tai rullahiihtää. Itse asiassa hän ei ole kohta kolmeen kuukauteen harjoitelut ollenkaan ulkona.

Toistaiseksi Östberg on päässyt harjoiitelmaan sisätiloissa pyöräergometrillä ja vahvistanut käsiä hiihtoa vastaavilla liikkeillä. Östberg ei pääse mukaan Norjan hiihtomaajoukkueen tällä viikolla Oslossa ja Lillehammerissa pidettävälle leirille.

Östebergin kuntoutumista ovat seuranneet Olympiatoppenin fysioterapeutti Vibeke Røstad ja urheilufysiologi Martin Skaugen.

– Suunnitelma on, että Ingvild pääsee pian pyöräilemään ja melomaan. En ole huolissani, vaikka hän pääsisi normaalin harjoittelun pariin vasta syyskuussa, maajoukkueen valmentaja Ole Morten Iversen kommentoi norjalaislehti VG:lle.

Tulevan kauden kohtalo on koronapandemia takia hämärän peitossa, mutta jos kausi alkaa suunnitellusti marraskuussa, ei Östberg todennäköisesti ole huippukunnossa vielä silloin.

– Hän voi silti pärjätä hyvin tammi- ja helmikuussa, Iversen sanoo.

Iversen toivoo, että Östberg pääsee mukaan maajoukkueen leirille kesäkuun lopussa ja voi korvata juoksutreenit pyörällä.

-Petri Ikävalko

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri