KU Rollerski 550x90px

David Nilsson on toiveikas tulevan Ski Classics -kauden suhteen

Petter Eliassen Marcialongssa. Kuva: NordicFocus

Petter Eliassen Marcialongssa. Kuva: NordicFocus

Koronatilanteesta huolimatta Visma Ski Classics -sarjan johtaja on toiveikas tulevan talven suhteen.

Matkustusrajoitukset eri maiden välillä sekä uudestaan nousseet tautitapausten määrät eivät välttämättä antaisi liikaa toiveikkuutta tulevan kauden suhteen, erityisesti pitkän matkan hiihtojen kaltaisten suurten massatapahtumien suhteen, mutta Nilssonilla on positiivisiakin uutisia.

– Marcialongan juoksututapahtuma järjestetään reilun viikon päästä. Italiassa koronatilanne eroaa paljon alueellisesti. Jizerska padesatkan järjestäjät Tshekissä vievät tulevana viikonloppuna läpi 2500 juoksijan tapahtuman aaltolähtöinä ja Sveitsissä on mahdollista järjestää 1000 osallistujan tapahtumia, kertoo Nilsson.

Nilsson sanoo, että Ski Classics -sarja koostuu ennen kaikkea paikallisista tapahtumista. Kunkin järjestäjän on noudatettava oman maansa suosituksia, eikä Ski Classics -sarja voi asiaan juurikaan vaikuttaa.

– Kukin tapahtumajärjestäjä tekee voitavansa tapahtuman järjestämiseksi ja katsoo mikä on mahdollista.

Sarjan avaus tapahtuu marraskuun lopussa Italian Livignossa vain ammattilaistalleille tarkoitetuissa Pro Team Tempossa ja Livigno Prologissa

Nilsson näkee, että itse tapahtumien järjestämistä suurempi haaste on matkustusrajoitukset.

– Meidän on varauduttava siihen, että kaikki tallit eivät välttämättä pysty matkustamaan kaikkiin maihin. Se voi vaikuttaa kokonaiskilpailuun, mutta asia on vain hyväksyttävä.

– Tällä hetkellä Norjassa ja Ruotsissa rajoitukset tapahtumien koon suhteen ovat tiukimmat, mutta näiden maiden tapahtumatkin hiihdetään vasta maaliskuusta alkaen. Sinne on pitkä aika. Tammikuussa olemme viisaampia.

Onko talleilta kuulunut viestiä vaikeutuneista sponsorimarkkinoista?

– Sarjaan otetaan 35 tallia. Edellisen vuoden 15 parasta tallia saavat paikan automaattisesti ja muiden tulee anoa paikkaa. Yksi talli on luopunut, mutta olemme saaneet yhdeksän hakemusta kokonaan uusilta talleilta. En näe suurta ongelmaa.

Fluorikiellosta

FIS:n voimaan astuva fluorikielto aiheuttaa pään vaivaa massahiihtojen järjestäjille. Mikä on David Nilssonin mielipide asiaan?

– Ski Classics -tapahtumat ovat FIS:n alaisia kilpailuja, joten niissäkin on fluorikielto voimassa. Olemme sitoutuneet vihreään tulevaisuuteen ja esimerkiksi Birkebeinerrennetin ja Vasaloppet huoltopisteillä on jo siirrytty fluorittomiin voiteisiin, mutta kysymys on vaikea.

– Esimerkiksi Vasaloppetissa 50 prosenttia osallistujista on käyttänyt voiteita, joissa on fluoria. Ne tuovat loppuaikaan noin 20 minuutin edun. Kaikkia ei voi testata ja jos kärki hiihtää ilman fluorivoiteita, voi koville sijoille nousta fluorivoiteiden avulla sellaisia, jotka eivät sinne kuulu.

– Olemme ilmoittaneet FIS:lle, että heidän kannattaa keskittyä kehittämään ja testaamaan fluoritestejä maailmancupin kilpailuissa.

Tarkoittaako tämä, että toivot kenties FIS:n antavan jonkinlaisen päätöslauselman erikseen pitkiä hiihtoja koskien? Esimerkiksi fluorikiellon täytäntöönpanon siirtämistä vuodella eteenpäin pitkien hiihtojen osalta?

– Niinkin voisi sanoa.

-Petri Ikävalko

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri