KU Triac 40 Aero 550x90px

Marcialongan johtaja toiveikas tapahtuman suhteen

Marcialonga hiihdetään tammikuun lopussa Italiassa. Kuva:  NordicFocus

Marcialonga hiihdetään tammikuun lopussa Italiassa. Kuva: NordicFocus

Pohjois-italiassa hiihdettävä Marcialonga on yksi suosituimmista pitkän matkan hiihdoista maailmassa. 6000-7000 starttipaikkaa on myyty viime vuosina loppuun eikä tuleva talvikaan ole poikkeus – ilmoittautuneita on tällä hetkelllä 6500. 

Jos tulevan talven tapahtuma päästään 31. tammikuuta hiihtämään, vuorossa on jo 48:s Marcialonga ja samalla ensimmäisestä Marcilongasta tulee kuluneeksi 50 vuotta. Marcialonga on jouduttu perumaan kolme kertaa – vuosina 1975, 1989 ja 1990. 

– Olemme iloisia, että niin monet ovat jo ilmoittautuneet, vaikka elämmekin erityisiä aikoja. Suhtaudumme tulevaan positiivisesti ja odotamme innolla pääsevämme toivottamaan hiihtäjät tervetuleeksi Marcialongaan tammikuun lopussa, sanoo Visma Ski Classics -sivujen haastattelema Marcialongan presidentti Angelo Corradini.

Skandinaviasta tulleet hiihtäjät ovat aina olleet tärkeitä tapahtumalle. Mukana on nähty parhaina vuosina jopa yli 2000 norjalaista. Suomalaistenkin määrä on hiljalleen kasvanut. Viime vuonna heitä oli viivalla 310.

Italian päässä rajoituksia Marcialongan järjestämiselle ei tällä hetkellä ole.

– Tällä hetkellä ei ole mitään rajaa sille, kuinka monta osallistujaa urheilutapahtumassa voi olla. Ainoastaan katsojien määrä on rajoitettu tuhanteen, valaisee Corradini.

Marcialonga järjesti muutama viikko sitten 2500 osallistujan juoksutapahtuman ilman ongelmia.

– Kaikki juoksijat olivat innoissaan ja postiviisella fiiliksellä, vaikka jouduimme tarkistamaan ja muokkaamaan järjestelyitä monilta osin, sanoo Corradini.

-Petri Ikävalko

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Latu Podcast

Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

ulvang banneri