KU Swix Pro 550x90px

Suomi neuvottelee tulevan talven nuorten MM-hiihdoista

Emmi Lämsä viime talven nuorten MM-hiihdoissa Saksassa. Kuva: Heidi Lehikoinen

Emmi Lämsä viime talven nuorten MM-hiihdoissa Saksassa. Kuva: Heidi Lehikoinen

Suomen Hiihtoliitolta on kysytty halukkuutta järjestää tulevan talven nuorten MM-hiihdot (maastohiihto U20 ja U20 sekä mäkihyppy U20 ja yhdistetty U20). Kisat korvaisivat Puolan Zakopanesta perutut kilpailut.

Puolan kisajärjestäjät totesivat koronaviruksen aiheuttaman tilanteen kaikkineen niin haastavaksi, että päättivät luopua järjestelyistä. Puolassa kilpaillaan näilllä näkymin vuonna 2022.

FIS ehti tiedottaa jo kisojen myöntämisestä Italian Pregelatoon, mutta kyseessä oli virhe.

– Olemme ilmaisseet kiinnostuksemme kilpailujen järjestämiseen. Päätöstä asiasta ei vielä ole tehty ja Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) tiedotti asiasta virheellisesti. Tieto oikaistiin lauantaina, kertoo Hiihtoliiton viestintäpäällikkö Soili Hirvonen ja jatkaa:

– Hiihtoliitto sen sijaan sai perjantaina tiedon kahden viikon neuvotteluajasta, jonka sisällä päätös kilpailujen järjestäjätahosta tehdään. Etenemme sen mukaisesti ja jatkamme neuvotteluja sekä FIS:n että mahdollisten järjestäjäpaikkakuntien kanssa.

Hiihtoliitto on keskustellut kisojen järjestämisestä Vuokatin ja Lahden kanssa. Lahti järjesti nuorten MM-hiihdot vuonna 2019. Viime talvena kisat olivat Saksan Oberwiesenthalissa.

-Petri Ikävalko

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Kilpailukalenterit