KU Swix Pro 550x90px

Kalla toipumassa hyvää vauhtia koronaviruksesta

Charlotte Kalla on taltuttanut koronavirusoireet. Kuva: NordicFocus

Charlotte Kalla on taltuttanut koronavirusoireet. Kuva: NordicFocus

Viime viikolla koronapositiiviseksi todettua Charlotte Kallaa ei nähdä maailmancupin avauksessa Rukalla. Kolminkertainen olympiavoittaja Kalla on toipumassa taudista, mutta mitään riksejä ei oteta. Asiasta kertoo Kallan henkilökohtainen valmentaja Magnus Ingesson ruotsalaiselle Aftonbladetille.

Eristyksissä ollut Kalla on ollut maanantaista asti oireeton, mutta harjoittelua hän ei ole vielä aloittanut.

– Hän on alkanut liikkua, mutta harjoittelusta ei voi vielä puhua, sanoo Ingesson Aftonbladetille.

Paluu harjoitteluun tapahtuu koronaviruksen kaltaisen virusinfektion jälkeen varovaisesti. Tällä hetkellä Kalla tekee kevyitä kävelylenkkejä.

– Meidän tulee olla varovaisia paluussa. Tämä ei ole ravallinen vilustuminen. Teemme yhteistyötä maajoukkueen lääkärin Per Anderssonin kanssa palataksemme sairatumista edeltävälle tasolle. Teemme asiat mielummin liiankin varma päälle, kuin riskillä, sanoo Ingesson.

Paluuajankohdasta kilpaladuille Ingesson ja Kalla eivät ole keskustelleet, mutta jonkinlaisen harjoittelun pariin on suunnitelma palata ensi viikosta alkaen. 

-Petri Ikävalko

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Kilpailukalenterit