motion banneri

Nousiainen tavoittelee menestystä Val di Fiemmestä

Ville Nousiainen A-maajoukkueen tiedotustilaisuudessa. Kuva: Hevoskuuri.fi

Ville Nousiainen A-maajoukkueen tiedotustilaisuudessa. Kuva: Hevoskuuri.fi

Viime kausi oli Kouvolan Hiihtoseuran Ville Nousiaiselle paha pettymys. Kun kiusaksi tuli vielä mykoplasma-bakteeri, niin kausi päättyi hänen osaltaan käytännössä jo helmikuussa.

Nousiainen kertoo, että keväällä uutta harjoituskautta aloittaessa hän oli todella huonossa kunnossa.

– Keväällä olin kyllä tosi huonossa kunnossa vaikean kauden jälkeen ja en varmaan ole koskaan ollut niin huonossa kunnossa kautta aloittaessa, kuin mitä olin Tuusulan aloitusleirillä.

Nyt Ville Nousiaisen toiveissa onkin ehjä ja hyvä kausi, joka johtaa myös kilpailulliseen menestykseen. Harjoitteluun on tullut pieniä muutoksia edelliskausiin verrattuna.

– Enemmän on tullut tehtyä voimatreeniä ja ihan perus punttitreeniä. Nyt olen lisäksi tehnyt myös enemmän tehoharjoittelua myös harjoittelukaudella. Aiemmin tehoharjoitukset olivat harjoituskaudella pääosin vauhtikestävyysharjoituksia, nyt olen ottanut mukaan myös maksimiharjoituksia. Nyt vanhempana huomannut sen vaikutuksen, että kilpailukuntoon pääseminen vie enemmän aikaa. Aikaisemmin pari kilpailua riitti, että oli kilpailukunnossa. Siksi on ollut tarvetta tehdä kovempia tehoharjoituksia jo aiemmin, Nousiainen kertoo harjoittelunsa muutoksista ja valittelee hieman, että lisääntynyt voimaharjoittelu on hiukan saanut yläkroppaa jumiin kesän aikana.

Ville Nousiainen lähtee hakemaan hyviä tuloksia heti alkukaudesta.

– Alkukaudesta haetaan totta kai heti hyviä tuloksia. Tosin nyt on tiukempaa päästää joukkueeseen mukaan, sillä Suomen miehillä on vain neljän hiihtäjän kiintiö. Mutta kyllä sitä lähdetään heti hakemaan sijoituksia kymmenen joukkoon alusta alkaen. Huippuhiihdolla voisi sitten palkintopallipaikatkin olla mahdollisia.

– Kausi on kuitenkin pitkä ja vielä ei voi olla huippuiskussa, mikäli mielii pärjätä Val di Fiemmessä helmi-maaliskuussa. Perustason pitää vaan olla niin hyvä, että hyviä hiihtoja tulee, vaikkei vielä huippukunnossa olekaan, Nousiainen sanoo.

Val di Fiemmeen jopa mitali mielessä

Tulevana talvena Ville Nousiainen toivoo, että huippukunto osuisi Val di Fiemmen MM-kisoihin, jotka ovat kouvolalaisen kauden päätavoite.

– Arvokisat on ensi kauden ehdoton päätähtäin eli Val di Fiemmen MM-kilpailut. Minulla on helpointa saada kuntohuippu juuri arvokisoihin esille, Nousiainen sanoo ja jatkaa.

– MM-kisoissa 15 km vapaalla on ainoa kilpailu ja se tulee olemaan kisojen päämatkani. Kyllä siltä matkalta lähdetään mitalia tosissaan hakemaan ja on se täydellisellä hiihdolla ihan mahdollista ottaa. Muilla matkoilla, kuten myös 50 kilometrillä, pitäisi yhteislähtökilpailuissa olla sellainen sprintterin kirikyky, että voisi jopa voittaa sprinttiosakilpailun maailmancupissa ja sellaista kiriä minulta ei tällä hetkellä löydy. Kyllä se väliaikalähtökilpailu on sitä minun ominta hiihtoani, Nousiainen tuumii.

– Mona-Liisalta (hiihtäjävaimo Mona-Liisa Malvalehto) kun saisi hiukan kirikykyä itsellenikin, hänen alkukiihdytyksensä on aivan miesten luokkaa, virnistää Nousiainen toivoen hieman apuja vaimoltaan kiriinsä.

Vaikka Nousiaisen pääkilpailu on siis vapaalla tyylillä, keskittyy mies edelleen molempiin tyyleihin samalla lailla.

– Vapaata tulee ehkä hiukan enemmän, mutta kyllä minä molempiin tyyleihin keskityn samalla lailla. Tasatyöntöä olen tehnyt jonkin verran ja se auttaa myös vapaalla wassbergia mentäessä.

Tulevat Val di Fiemmen arvokisaladut ovat Nousiaisen mieleen ja hän viihtyy hyvin raskailla ylämäkiosuuksilla.

– Jyrkät nousut ja pitkät työpätkät sopivat minulle hyvin. Hyvällä hapenotolla pärjään niissä nousuissa hyvin, mikäli vain olen kunnossa, Nousiainen kertoo Val di Fiemmen sopivuudesta hänelle.

28-vuotias Nousiainen on jo kokenut arvokisakävijä, mutta miehen omien sanojen mukaan haluja ja virtaa riittää edelleen jatkaa pidempäänkin.

– Jos vaan terveyttä riittää, niin tarkoitus olisi jatkaa vielä myös Sotshin jälkeinen seuraava olympiadikin, tuumii Ville Nousiainen.

Val Senalesissa vähemmän ja hitaammin

Parhaillaan Ville Nousiainen on muun A-maajoukkueen mukana Italiassa korkealla Val Senalesissa pitkällä kolmen viikon leirillä. Nousiainen pitää juuri Val Senalesin leiriä kauden vaikeimpana ainakin hänelle itselleen ja hän onkin usein sortunut siellä liian kovaan vauhdinpitoon. Nyt Nousiainen päätti lähteä leirille maltillisemmin.

– Aika paljon vähemmän ja aika paljon hitaammin olisi tarkoitus hiihtää kuin aiemmin. Viime vuonna hiihdin itseltä kyllä jalat alta ja sorruin liian koviin vauhteihin. Matalalla voi sitten pitää kovempaa vauhtia, kertoi Nousiainen ennen leirille lähtöä.

– Ongelmaksi nousee se, että hyvässä kunnossa sitä ei huomaa, että hiihtää liian kovaa. Päiväunilla sen vasta sitten tuntee, että onpa tullut jotain tehtyä.

Mutta Val Senalesin leiri on kuitenkin tärkeä tässä vaiheessa kautta monestakin syystä ja siksi myös Nousiainen sinne mielellään lähtee, eikä vähiten hyvien olosuhteiden perässä.

– Kun on viime aikoina katsonut keliä ulos ikkunasta täällä Suomessa, niin kyllä sitä kaipaa hieman vaihtelua ja auringonpaistetta. Lihakset ovat olleet viime aikoina rullahiihdossa jumissa ja nyt on hyvä päästä auringonpaisteeseen oikealle lumelle hiihtämään, niin jospa se jumikin helpottaisi, Nousiainen päättää.

Jällivaarassa ja Rukalla viimeistään näemme sitten kuinka Nousiaisen Val Senalesin leiri on sujunut ja missä kunnossa mies lähtee kohti Val di Fiemmeä ja MM-mitalin tavoittelua.

- Tero Viljanen

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

ulvang banneri