motion banneri

Kyllönen ja Jauhojärvi vahvassa vireessä

Sami Jauhojärvi näytti harjoituskauden onnistuneen. Kuva: Heidi Lehikoinen

Sami Jauhojärvi näytti harjoituskauden onnistuneen. Kuva: Heidi Lehikoinen

Anne Kyllönen ja Sami Jauhojärvi osoittivat vahvaa virettä Suomen cupin kauden ensimmäisillä normaalimatkan kilpailuilla.

Kyllönen tykitti vitosen perinteisellä voittoon 9 sekunnin erolla Riitta-Liisa Roposeen, Jauhojärvi päihitti kympillä Ville Nousiaisen 12,5 sekunnilla. Krista Lähteenmäki ja Jussi Simula ottivat kolmannet sijat. Päivän suurin yllätys oli, että Aino-Kaisa Saarinen jäi avauksessaan kuudenneksi 20,9 sekunnin päähän kärjestä.

 Jauhojärven päällimmäisin tunne oli huojennus. Hän oli huojentunut uuteen suksikalustoonsa jo lauantain sprintin jälkeen, sunnuntaina vieläkin huojentuneempi.

– Oletettava keli MM-kisojen viidelläkympillä on vesikeli ja tänään löytyi vesikelille äärimmäisen kilpailukykyinen suksi. Hiihto oli ok tuntoista, vauhti ei tule mitenkään helposti vielä vaan joutuu käskyttämään. Sen huomaa lopussa, hiihto lähtee hyytymään, en jaksa vielä aivan viimeistä vauhtia puristaa. Se on äärimmäisen hyvä. Muutamina vuosina on tullut tosi helposti vauhti tässä vaiheessa ja sen jälkeen on menty pelkästään alamäkeen loppukausi, Jauhojärvi sanoi.

Ville Nousiainen naureskeli hopean olevan häpeä, mutta tyytyväinen hänkin oli viikonloppuunsa.

– Alkukauden kisoissa aina kuitenkin vähän malttaa ja pystyy sitten lyömään lopussa. Hiihdin pikkuisen kässäri päällä ja viimeisellä kierroksella uskalsin antaa vähän hanaa. Ajattelin, että kolmen joukkoon on hyviä mahdollisuuksia, mutta ikinä ei tiedä missä kunnossa itse on ja missä kunnossa muut ovat. Positiivista on, että kolmen kärki erottui näin selvästi. Se on itselle hyvä signaali, Nousiainen viittasi siihen, että neljänneksi sijoittunut Iivo Niskanen hävisi Simulalle 20,6 sekuntia.

ville111112 HLVille Nousiainen oli varsin tyytyväinen hiihtoonsa. Kuva: Heidi Lehikoinen

Jussi Simula kävi Nousiaisen kanssa tiukkaa kamppailua kakkossijasta, mutta joutui lopulta taipumaan kouvolalaiselle 7,1 sekunnin erolla.

– Ehkä vähän nitkahdin viimeisellä kierroksella, kävin siellä polvillanikin. Siinä sitten taivuin. Tiesin, että Ville tulee aina vahvasti lopun. Sain kuitenkin pidettyä kolmannen paikan. Tänään olin odottavaisin mielin, mutta enemmän harjoitusmielessä, vapaaseen olen yrittänyt panostaa, Simula kertoi.

Matti Heikkisen oli tarkoitus avata kautensa sunnuntaina kympillä, mutta flunssa piti Heikkisen sivussa.

– Kevyttä treeniä olen pystynyt tekemään, mutta kisan jätin väliin ettei toipuminen pitkity. Nyt maltilla eteenpäin ja kauden avaus Oloksella, Heikkinen kertoi tilanteestaan.

Saarinen löysi hiihdostaan paljon hyvää

Naisten kärkikolmikko oli kilpailun jälkeen iloinen. Kyllönen hiihti jo kauden neljännen kilpailunsa ja oli tuntemuksiinsa tyytyväinen. Raskas sprinttipäivä painoi vielä hieman.

– Verkassa oli vähän väsynyt kroppa, mutta koko ajan kisan lähestyessä alkoi tuntua paremmalta ja kisa oli sitten tosi hyvä. Jos kaikki menee hyvin, olen lähdössä Kanadan maailmancupeihinkin, jos valitaan, Kyllönen sanoi.

anne111112 HLAnne Kyllönen on vahvassa vireessä. Kuva: Heidi Lehikoinen

Riitta-Liisa Roponen onnistui hyvin heikommalla hiihtotavallaan, vaikka harvoin sprinttejä hiihtävällä olikin allaan epätavallinen sprinttiavaus. Avauksiaan hän kuvasi yllättävänkin teräviksi, vaikka kisat ovatkin vielä lähinnä hyviä harjoituksia.

– Olen tosi tyytyväinen. Aamulla tuntui, että hirveän hapottava olo on eilisen takia. Aloitukseksi sprintti on erittäin raaka sellaiselle, joka sitä muutenkin harvoin hiihtää. Ensimmäisellä kierroksella tekniikka oli vähän hätäilemistä, mutta sitten se rauhoittui. Tyytyväinen olen, Roponen summasi.

Krista Lähteenmäki viihtyi tasatyöntöpainotteisella ladulla, mutta suorituksessa on muuten vielä tekemistä.

– Aika takkuista se oli vieläkin. Kroppa ei ole vielä valmis kilpailemaan, tällä viikolla hiihdin vasta ensimmäisen tehon täällä Rovaniemellä. Näkyy vielä, ettei ole paljon hiihtämällä tehtyjä kovia harjoituksia. Parempaan päin. Eilinen oli mitä oli, ei saanut oikein kropasta irti. Tänäänkin eka kierros oli tosi vaikea, mutta toinen oli jo parempi. Löysin vähän hiihtoon sitä rytmiä, Lähteenmäki sanoi.

Aino-Kaisa Saarinen kaipasi vielä ponnekkuutta hiihtoonsa. Saariselle positiivista oli, että lihaksistossa ei ollut tukkoisuutta.

– Aikalailla sellaista kuin ennenkin kauden avaus. Hiihto on vielä löysän oloista, mutta ei se ihan älyttömän huonokaan ollut. Hermotusta pitää saada lisää, ja uskon, että ensi viikonloppuna on jo parempaa, Saarinen sanoo.

SCnaiset-top311112 HLKyllönen, Roponen ja Lähteenmäki naisittavat palkintopallin. Kuva: Heidi Lehikoinen

Maajoukkuehiihtäjät kilpailevat seuraavan kerran perjantaista sunnuntaihin Oloksella, jossa hiihtäjät hiihtävät yhden tai kaksi kilpailua.

-Heidi Lehikoinen

Tulokset:
>>naiset, 5km (p), pdf
>>miehet, 10km (p), pdf


Motion Nora boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri