motion banneri

Rukalla ihanteellisen talviset olosuhteet hiihtäjille

Rukalla on luvassa yhtä talviset olosuhteet kuin vuonna 2007, jolloin artikkelin kuva on otettu. Kuva: Felgenhauer/NordicFocus

Rukalla on luvassa yhtä talviset olosuhteet kuin vuonna 2007, jolloin artikkelin kuva on otettu. Kuva: Felgenhauer/NordicFocus

Perinteinen Rukan kolmen lajin kolmipäiväinen Nordic Opening kilpaillaan jälleen viikonloppuna perjantaista sunnuntaina. Hiihtäjille on luvassa hyvät ja talviset olosuhteet.

Rukalla kisailevat jo 11. kerran niin maastohiihdon, mäkihypyn kuin yhdistetynkin urheilijat samana ajankohtana. Kilpailujen pääsihteeri Seppo Linjakumpu on varsin luottavaisin mielin kaksi päivää ennen kilpailujen käynnistymistä. Viime viikolla leuto keli ja vesisateet pääsivät hiukan sulattamaan lumimääriä, mutta nyt on talvi jälleen tullut Kuusamoon, eikä esteitä kilpailujen järjestämiselle ole.

– Täällähän on päässyt hiihtämään jo lokakuun 25.päivästä lähtien. Viime talvena tykitimme 10 000 kuutiota lunta tätä talvea ajatellen ja nyt syksyllä tykitimme saman verran lisää. Tällä saimme tehtyä noin 30–40 cm paksun lumipatjan levitettyä kisaladuille. Viime viikon leuto keli ja vesisateet sulattivat luonnonlunta, mutta tekolumihan säilyy hyvin ja lumipohjat tiivistyivät korkeintaan ehkä noin 5 cm, ei sen enempää. Ja nyt tänne on satanut saman verran luonnonlunta lisää, joten kauniin talviset olosuhteet odottavat hiihtäjiä, kilpailujen pääsihteeri Seppo Linjakumpu lupaa.

– Kyllä tänä vuonna on ollut paljon helpompaa säiden ja latujen tekojen suhteen kuin viime vuonna. Silloin me tykitimme lisää lunta vielä torstaina, kun kilpailut alkoivat perjantaina. Silloin meni aika viime tippaan, Linjakumpu jatkaa.

Eikä onneksi pakkasenkaan pitäisi haitata, vaan sääennusteiden mukaan kilpailut tullaan käymään oikein mukavassa talvisäässä.

– Viime yönä pakkasta oli 15 astetta ja kisa-aikaan on luvattu noin kymmenen asteen pakkasia eli pakkastenkaan ei pitäisi pilata kilpailuja. Eikä tuulenkaan pitäisi pilata mäkikisoja, joten ainakin säiden puolesta kilpailut tullaan käymään aika optimistissa talvisissa olosuhteissa ja yleisökin varmasti viihtyy paljon paremmin kuin vesikelissä tai kovilla pakkasilla, Linjakumpu on tyytyväinen sääennusteista kisojen aikaan.

650 talkoolaista mukana – järjestelyt hoituu rutiinilla

Linjakumpu kertoo, että kisajärjestelyissä on mukana paljon kokeneita henkilöitä ja että kisajärjestelyt sujuvat jo monilta osin hyvällä rutiinilla.

– Tämä on 11. kerta, kun kaikki kolme lajia on ollut samanaikaisesti mukana. Ja kisaorganisaatiossa on mukana paljon ihmisiä, jotka ovat olleet alusta alkaen mukana. Talkoolaisia on viimeisen 10 vuoden aikana ollut keskimäärin 653 henkilöä ja aika lähelle tuota määrää heitä on tänäkin vuonna. Näistä talkoolaisista varmaankin 80–90 % on mukana vuodesta toiseen, eli senkin puolesta jatkuvuus on hyvää, Linjakumpu kehuu kisajärjestäjien sitoutuneisuutta.

– Hiihdossa on yhteensä kuusi kilpailua ohjelmassa ja mäkihypyssä ja yhdistetyssä kaksi kummassakin, eli kyllä se hiihto varmaankin työllistää eniten myös järjestelypuolella, Rukan pääsihteeri Seppo Linjakumpu jatkaa.

Yleisöodotuksissa Rukan Nordic Openingin suhteen puhutaan komeista luvuista.

– Sellainen 20 000 katsojaa on tavoitteena. 21 500 on yleisöennätys ja sitä lähdetään tavoittelemaan, nyt kun kelienkin pitäisi suosia myös yleisöä ja säiden pitäisi olla aika optimit, Linjakumpu kertoo Hevoskuurille.

Myös taloudellisella puolella kisajärjestelyt ovat pysyneet hyvin hanskassa ja jatkoa on kisoille luvassa ainakin lähivuosina.

– Sen verran toivotaan yleisöä vähintään, että järjestelykorvaukset saadaan kuitattua. Ja hyvin lähellä tässä ollaan oltu sen suhteen viime vuosina, eikä mitään totaaliriskiä ole olemassa, vaikka niin on jossakin väitettykin. Nyt on seuraavat kolme vuotta sovittu eteenpäin kisajärjestelyistä tällä ohjelmalla kaikkien kolmen lajien läpiviemisellä ja ensi vuonna syksyllä 2013 kaikki kolme lajia aloittavat maailmancupin Rukalta, Linjakumpu kertoo kisojen jatkosta ja taloudesta.

Viimeistelyä ja perään katsomista

Viimeisten parin päivän aikana on luvassa vielä viimeisiä virityksiä ja viimeistelyjä onnistuneiden kisojen aikaansaamiseksi.

– Viimeistelyjä tässä vielä tehdään. Osaava porukka tekee täysillä hommia ja minä vain koordinoin ja katson perään. Tässä on vuoden aikana pidetty sen verran kokouksia, myös ne FIS:n kansainväliset kokoukset mukaan lukien, ja tehty suunnitelmat valmiiksi, että tässä vaiheessa kaikki on selvää, Linjakumpu sanoo.

Kansainvälinen Hiihtoliitto FIS osallistuu myös tarkkailijan ja ohjeiden antajan roolissa kisajärjestelyihin.

– Kyllä FIS pääsääntöisesti on tyytyväinen ollut kisajärjestelyihin. Kyllähän sieltä ohjeita tulee kuinka toimia ja nyt kun esimerkiksi markkinointikuviot meni kokonaan FIS:lle, niin kyllä paikalliset ja suomalaiset mainokset jää vähemmälle ja paitsioon ja kansainväliset mainokset jyllää, Linjakumpu kertoo myös mainostamisen globalisoitumisesta hiihdon maailmancupeissa.

Hiihtoon suurimmat odotukset

Mäkihypyn ja yhdistetyn hiihdon notkahduksen ja laskukauden johdosta suurimmat suomalaisodotukset kohdistuvat tänä vuonna maastohiihtoon, josta menestystä on toivottavasti luvassa.

– Kyllähän sitä suomalaiset odottavat miehissä Matti Heikkiseltä ja naisissa laajalla rintamalla menestystä, varsinkin kun kaksi kilpailua käydään sillä meille paremmalla perinteisellä tyylillä ja kyllä nyt suurimmat odotukset kohdistuvat juuri hiihtoon, Seppo Linjakumpu sanoo.

Entä mitkä ovat Linjakummun omat odotukset hiihtäjiltä?

– Yhteensä ainakin yksi mitalisijoitus ja kolme naista kymmenen joukkoon. Miehissä Heikkinen on varmaankin se kovin, mutta kisat avataan nyt sprinteillä ja aika paljon riippuu siitä ja miten se seuraava vapaan kisa häneltä sujuu. Mutta sehän on ollut nyt viime aikoina hänen se parempi tyyli, Linjakumpu tuumii suomalaismenestyksestä Rukan kotimaisemissa.

>> Rukan kisasivut

- Tero Viljanen

Motion Nora boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri