motion banneri

Northug ei turhia uhonnut

Petter Northug lähtee maltillisin tavoittein Rukan minitourille. Kuva: Hemmersbach/NordicFocus

Petter Northug lähtee maltillisin tavoittein Rukan minitourille. Kuva: Hemmersbach/NordicFocus

Petter Northug ei tarjonnut suuria julistuksia suksimerkkinsä mediatilaisuudessa Rukalla torstaina. Norjalainen puhui samoin maltillisin sanakääntein niin avausviikonlopustaan, Rukan-viikonlopustaan kuin kauden tavoitteistaankin.

Jällivaarassa Northug jäi vapaan 15 kilometrillä seitsemänneksi, ja hänen edelleen ennätti kaksi norjalaistakin. Viestissä hän ankkuroi Norjan voittoon. Silti avauskilpailun seitsemäs sija oli monen mielestä lievää alisuorittamista, mutta Northug itse suhtautui tuloksiin tyynesti.

- Jällivaara oli hyvä alku. Minun piti taistella paikasta kolmen parhaan joukossa, mutta kokonaisuutena joukkueena saimme hyvän alun kauteen. Toivomme tietysti samaa täällä, Northug sanoi.

Martin Johnsrud Sundbyn voitto ja Sjur Röthen viides sija eivät Northugia hämmästyttäneet.

- Joukkueessamme minua on aina ennenkin potkittu eteenpäin kesäharjoittelussa. Martin on todella vahva kilpailija ja Sjur suuri lahjakkuus, jolla on erityisen hyvä vapaan tekniikka, Northug kehui ja toivoi Norjan yltävän viestivoittoon myös Val di Fiemmessä.

Northugilla on takanaan hyvä harjoituskausi, johon on sisältynyt kolme leiriä korkealla.

- Sen lisäksi en ole ollut sairas eikä ole ollut mitään loukkaantumisia, joten harjoittelu on sujunut kaiken aikaa hyvin, Northug sanoi.

Northugin kauden kohokohdat ovat luonnollisesti MM-kilpailut ja Tour de Ski. Jälkimmäistä hän ei ole vielä koskaan voittanut.

- Haluaisin kisailla niin paljon kuin mahdollista, mutta toivon todella voittavani Tour de Skin, enkä siksi mene Kanadaan. Sen sijaan menen korkeanpaikanleirille, Northug kertoo.

Rukalla hän toivoo hyvää sprinttiä perjantaina ja onnistunutta kilpailua lauantaina, jolloin hän olisi mukana kärkitaistossa sunnuntain kilpailuun lähdettäessä.

- Sunnuntaista tulee tiukka kilpailu. Haluan olla palkintopallilla, Northug määritteli viikonlopun tavoitteensa.

- Heidi Lehikoinen

Motion Nora boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri