CHXL 550x90px webbanneri

Sundberg Dalenin jatkosta: "En minä ole päättämässä"

Hiihtoliiton puheenjohtaja Matti Sundberg huoltorekan esittelyssä. Kuva: Hevoskuuri.fi

Hiihtoliiton puheenjohtaja Matti Sundberg huoltorekan esittelyssä. Kuva: Hevoskuuri.fi

Ilta-Sanomat uutisoi tammikuun alussa, että Hiihtoliitto haluaisi päävalmentaja Magnar Dalenin jatkavan pestissään aina vuoden 2018 olympialaisiin asti. Nykyinen sopimus päättyy ensi vuoden olympialaisten jälkeen.

- Keskustelut on avattu. Lahteen (vuoden 2017 MM-kisoihin) Sotshista yllättävän lyhyt aika, Sundberg sanoi Ilta-Sanomissa.

Hevoskuuri.fi sai useita yhteydenottoja, jossa ihmeteltiin Sundbergin ulostuloa. Erityisesti siksi, että valmentajien palkkauksesta päättää ja vastaa Suomen maastohiihto ry eikä Suomen Hiihtoliitto, eikä asiasta ole keskusteltu virallisesti Maastohiihto ry:ssä.

Hevoskuuri.fi tiedusteli Jämillä Sundbergilta, miksi hän otti asiaan kantaa vaikka ei ole missäään virallisessa roolissa Maastohiihto ry:ssä.

- Suuhuni pantiin silloin sellaisia kysymyksiä, jotka koskevat Maastohiihto ry:tä. Sanoin silloin, että Maastohiihto ry päättää päävalmentajaa koskevat asiat, sanoo Sundberg.

Miksi kuitenkin halusit ottaa asiaan julkisesti kantaa vaikka olet eri yhdistyksen puheenjohtaja? Tämä on herättänyt ihmetystä ja jopa närää kentällä.

- Eikö ole hyvä, että Hiihtoliitto käyttää ääntään? Maakunnissa vastuuntuntoiset ihmiset ovat tätä mieltä, vastaa Sundberg.
- Enhän minä ole mitään päättämässä ja olympialaisten jälkeiset valmentajavalinnat riippuvat luonnollisesti siitä, mitä vaihtoehtoja on tarjolla, sanoo Sundberg.

Hiihtoliiton ja Maastohiihto ry:n välinen suhde näyttää ainakin ulospäin epäselvältä. Ovatko asiat niin kuin ne näyttävät olevan?

- Petri Ikävalko


CHXL 550x350px webbanneri

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri