motion banneri

Malvalehto nauttii uudesta mahdollisuudesta

Mona-Liisa Malvalehto on yksi kovimmista Suomen mitalitoivoista avausmatkalla. Kuva: Felgenhauer/NordicFocus

Mona-Liisa Malvalehto on yksi kovimmista Suomen mitalitoivoista avausmatkalla. Kuva: Felgenhauer/NordicFocus

Mona-Liisa Malvalehdosta oli turha etsiä hermostumisen merkkejä sprinttihiihdon MM-kilpailun aattona. Kouvolalaishiihtäjän nauru hersyi moneen kertaan aamuisen haastatteluhetken aikana, ja paineet tuntuivat olevan mahdollisimman kaukana 29-vuotiaan pääkopasta.

– En itse ajattele olevani mitalitoivo, Malvalehto heläytti.

Halusi tai ei, Malvalehto on suomalaisten ykkösnimiä sprintillä alkavissa Val di Fiemmen MM-kisoissa. Asema rakentui uran ensimmäisellä maailmancup-voitolla Tshekissä tammikuun puolivälissä.

Malvalehdon ajatusmaailmaa voittotilin aukeaminen ei muuttanut. Hänen tavoitteenaan on kauden alusta asti ollut päästä MM-laduilla kuuden parhaan finaaliin.

– Siihenkin pitää onnistua tosi hyvin. Toivottavasti on vähän onneakin, ettei tule kaatumisia, Malvalehto mietti torstain kisaa.

Voitosta ja talven muista hyvistä hiihdoista hän on kuitenkin saanut varmuuden kunnostaan.

Ennen Italiaan tuloaan Malvalehto hioi virettään ladulla, jonka loppukiri vei kotipihaan.

– Siinä tuli nousua, tasaista ja hyvä loppukiri, Malvalehto naurahti kertoessaan kolmen minuutin rutistuksista.

Yhtä lailla Val di Fiemmen 1,27 kilometrin radalla luvassa on alussa pitkä työpätkä, ja sen jälkeen latu loivenee.

– Toivotaan, että saan sellaisen suorituksen, mihin tällä hetkellä parhaimmillani pystyn. Sitten tiedän, että olen aika korkealla.

Perhe auttoi uuteen nousuun

Val di Fiemmessä kisaaminen on Malvalehdon sinnikkyyden ilmentymä. Nuorena parrasvaloihin noussut hiihtäjä oli mukana MM-kisoissa vuonna 2005 ja sijoittui silloin Oberstdorfin sprintissä seitsemänneksi. Muutamia hyviä vuosia seurasi kuitenkin aallonpohja, jossa Malvalehto ajautui ylirasitustilaan kaudella 2009–10.

Hiihtoura urkeni uudelleen vasta Isabella-tyttären syntymän jälkeen. Malvalehto antaa kiitosta uudesta tulemisestaan etenkin puolisolleen, maajoukkuehiihtäjä Ville Nousiaiselle. Yhteiselo toimii ladullakin, ja Malvalehto pystyy yhdistämään perheen ja kovan harjoittelun.

Malvalehto ja Nousiainen kuuluvat molemmat MM-joukkueeseen, mutta 2,5-vuotias tytär seuraa kisat mummolassa.

– Tämä oli kaikkien kannalta paras ratkaisu. Olen saanut keskittyä tähän hommaan täysillä, Malvalehto kuvasi ja kertoi lähtevänsä kotiin perjantaina, sprinttiä seuraavana päivänä.

Zlatanilta mallia voitontahtoon

Malvalehdon lisäksi Anne Kyllönen on noussut tällä kaudella sprintissä maailmancupin palkintokorokkeelle. Koko kauden vahvasti esiintynyt Kyllönen hiihti viime lauantaina loistavan MM-kenraalin, sillä hän sijoittui kolmanneksi Davosin sprintissä. Edelle ehtivät vain MM-kisan ykkössuosikit Justyna Kowalczyk ja Marit Björgen.
Kyllösestä voi tulla Fiemmessä naishiihdon kovin urakoija, mutta hän uskoo jaksavansa keskittyä fyysisesti ja henkisesti joka starttiin.

Innokkaana lukijana tunnettu Kyllönen luki sprintin aattona viimeisiä sivuja jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovicin elämäkerrasta. Kirja ei noussut Kyllösen suureksi suosikiksi, mutta Zlatanin kova voitontahto ja valtava harjoitusinto ovat kajaanilaishiihtäjällekin mainioita ohjenuoria.

- STT–KAIJA YLINIEMI

Motion Nora boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri