CHXL 550x90px webbanneri

90-luvun huippuhiihtäjät kiistävät veridopingin käytön

Kuvituskuva: Casanova/NordicFocus

Kuvituskuva: Casanova/NordicFocus

Useat 90-luvun huippuhiihtäjät kiistävät syyllistyneensä veridopingin käyttöön tai muuhun vilppiin. Doping-keskustelu käynnistyi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n ohjelma Uppdrag granskningin tiedoista, joiden mukaan huippuhiihtäjien veriarvot ennen vuosituhannen vaihdetta olivat huippulukemissa.

Ohjelma esitti nimilistoja, joissa kerrottiin yksittäisten hiihtäjien korkeista veriarvoista muun muassa vuoden 1995 MM-hiihdoissa ja vuoden 1997 Salpausselän kisoissa.

Thunder Bayssä 1995 kaikkien mitalinvoittajien arvot olivat ruotsalaisen antidopingasiantuntijan, professori Bengt Saltinin tietojen mukaan yli 175.

Saltinin mukaan arvot eivät ole luonnollisia, ja kyse on selvästi ollut jonkinlaisesta verimanipulaatiosta.

– Sitä en voi sanoa, millaisesta, Saltin totesi SVT:lle.

Huippuhiihtäjistä Björn Dählie, Vladimir Smirnov ja Silvio Fauner menestyivät Thunder Bayssä. Kolme kultaa voittaneen Smirnovin arvo oli korkein kaikista, 198. Smirnov sanoi ohjelmassa, ettei hän mielellään halua puhua asiasta.

– Se vahingoittaa urheilua uskomattoman paljon, Smirnov sanoi SVT:n verkkosivujen mukaan.

Uutistoimisto: Tiedot Kyröltä

Useat listatut hiihtäjät kiistivät keskiviikkona tiedotusvälineissä syyllistyneensä vilppiin. Norjalaisen Dählien mukaan hänen veriarvoissaan ei ole ollut mitään ihmeellistä. Hän kertoi olleensa aluksi järkyttynyt ja vihainen ohjelman lähestymistavasta.

– Nyt olen enemmänkin lannistunut, surullinen ja voimaton. On lähes mahdotonta puolustautua tällaisissa tilanteissa, Dählie sanoi norjalaiselle Dagbladet-lehdelle.

Ruotsin hiihtoliitto totesi tiedotteessaan, ettei sillä ole luurankoja kaapissa. Liiton mukaan ohjelman veridopingepäilyt ovat vääriä, ja niistä puuttuu faktoihin perustuvaa pohjaa. Liiton mielestä ohjelmassa on käsitelty kritiikittömästi urheilijoiden hemoglobiiniarvoja.

Kansainvälisen hiihtoliiton entinen johtaja Bengt-Erik Bengtsson sanoi uutistoimisto TT:lle, että ohjelmassa mainittujen Lahden mittausten vastuu oli Suomen hiihtoliitolla. Testit otettiin sormenpäästä terveystarkastuksen yhteydessä, eikä hänen mielestään niistä voida tehdä ”liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä”.

TT:n mukaan ohjelman saamat tiedot veriarvoista olivat peräisin hiihtomaajoukkueen entiseltä päävalmentajalta Kari-Pekka Kyröltä.

Ex-hiihtäjä Fauner: Hb-näyte sormenpäästä ei ole luotettava

Italian maastohiihtomaajoukkueen nykyinen päävalmentaja Silvio Fauner arveli keskiviikkona Val di Fiemmessä, että häneen liitetyt korkeat hemoblobiiniarvot viittaavat epäluotettavaan testimenetelmään.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n ohjelma Uppdrag granskning nimesi Faunerin yhdeksi hiihtäjäksi, jonka veriarvot olivat professori Bengt Saltinin tietojen mukaan yli 175 vuoden 1995 MM-kisoissa. Korkeita arvoja mitattiin myös Salpausselän maailmancupissa 1997.

Fauner kertoi STT:lle, että häneltä otettiin tammikuussa 1997 verinäyte Lahdessa ja toinen Lahtea edeltävällä viikolla Japanin Hakubassa maailmancupissa.

– Niissä testeissä verinäyte otettiin sormenpäästä. En tiedä tuloksiani, mutta noiden testien jälkeen FIS muutti testitapaa, koska sormenpäänäyte ei ole luotettava. Myöhemmin näytteet otettiin kyynärtaipeesta, Fauner kertoi.

Hän kysyi, miksi Kansainvälinen FIS teki 1990-luvulla hemoglobiinitestejä, jos niiden tulokset eivät vaikuttaneet siihen, kuka pääsi starttiviivalle ja kuka ei.

– Miksi minun annettiin hiihtää, jos arvoni olivat liian korkeat, Fauner kysyi Italian hiihtoliiton tiedotustilaisuudessa, jossa Pietro Piller Cottrer ilmoitti lopettavansa uransa polvivaivojen takia.

Lähde: http://www.svt.se/ug/unika-listor-avslojar-akarnas-hoga-blodvarden

STT–TANELI MÄNNIKKÖ & KAIJA YLINIEMI

(STT)

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri