KU Rollerski 550x90px

Björgen voitti - Kyllönen 6:s ja Niskanen 7:s Falunissa

Marit Björgen hallitsee Falunin finaalitouria. Kuva: Felgenhauer/NordicFocus

Marit Björgen hallitsee Falunin finaalitouria. Kuva: Felgenhauer/NordicFocus

Marit Björgen voitti maastohiihdon maailmancupin 10 km:n perinteisen tavan kilpailun Falunissa. Therese Johaug ja Heidi Weng varmistivat norjalaisten kolmoisvoiton yhteislähtökisassa.

Falunin perinteisen kympillä Anne Kyllönen hiihti kuudenneksi ja Kerttu Niskanen seitsemänneksi. Suomalaisnaisten kokonaispanos oli hyvä, sillä kahdentoista parhaan joukkoon sivakoi neljä naista.

Falunin perinteisen kisassa hiihdettiin kolmesti 3,3 kilometrin lenkki. Suomalaisnaisista parhaiten sijoittui kuudenneksi hiihtänyt Anne Kyllönen, joka jäi kisan voittaneesta Marit Björgenistä 40,2 sekuntia.

- Se ilahduttaa, että edelleen pystyn hiihtämään loistavia kisoja, vaikka kausi alkoi jo lokakuussa, eikä vielä rupea väsyttämään, vaikka olen paljon kilpaillut tänä vuonna, Kyllönen toteaa.

- Suksi oli tänäänkin loistava. Huolto on tehnyt aivan mieletöntä työtä ja jaksaneet painaa näin loppukaudestakin, Kyllönen kiittelee.

Kerttu Niskanen oli seitsemäs vain kaksi kymmenystä Kyllösestä jääneenä.

- Mielellään olisin hiihtänyt kärkiporukan mukana, mutta ne kiristivät sen verran tahtia, että jäin kyydistä. Viimeisen kierroksen vedin kakkosryhmää ja jouduin vähän vetäjän rooliin. En jäänyt siinä passailemaan vaan yritin ihan vauhtia pitää, mutta kärki meni menojaan, Niskanen kertoo.

- Ei tuo mäkikään ollut niin paha, mutta huomasi, että porukka tuli siihen mutkaan varovaisesti.

Suomalaisnaisten hyvää kokonaistulosta täydensi Krista Lähteenmäen kymmenes ja Aino-Kaisa Saarisen kahdestoista sija.

- Sijoitukseen olen tyytyväinen, mutta hiihto on edelleen takkuista. En tykkää tällaisesta radasta, siinä on heti alkuun kova työpätkä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin pitkässä nousussa kaukana kärjestä. Keula lähti painamaan todella kovaa. Toisella kierroksella pystyin kiristämään, Lähteenmäki kertoo.

Riikka Sarasoja-Lilja hiihti 27:nneksi. Mona-Liisa Malvalehto jäi niukasti maailmancup-pisteiden ulkopuolelle hiihtämällä 32:nneksi. Malvalehto oli kisan jälkeen hyvillä mielin taktiikkansa onnistumisesta.

- Paras kymppi tänä vuonna ja moneen vuoteen. Olen todella tyytyväinen. Eka kiekka oli helppoa ja sellaista rentoa kuin hiihdon pitää ollakin. Lähdin kovaa ja tiesin, että seuraavilla kierroksilla tulee porukkaa ohi, mutta minun on hiihdettävä omien vahvuuksien mukaan.

Maailmancup päättyy sunnuntaina 10 km:n takaa-ajokilpailuun. Etenemistapa on vapaa.

Falun:
Maailmancupin finaaliviikonloppu, yhteislähtökisat:
Naisten 10 km (p):

1) Marit Björgen Norja 28.06,7, 2) Therese Johaug Norja jäljessä 3,9 sekuntia, 3) Heidi Weng Norja –11,0, 4) Justyna Kowalczyk Puola –11,1, 5) Charlotte Kalla Ruotsi –39,9, 6) Anne Kyllönen Suomi –40,2, 7) Kerttu Niskanen Suomi –40,6, 8) Julia Tshekaleva Venäjä –43,9, 9) Astrid Jacobsen Norja –46,3, 10) Krista Lähteenmäki Suomi –58,3. Muut suomalaiset: 12) Aino-Kaisa Saarinen –1.04,2, 27) Riikka Sarasoja-Lilja –1.48,3, 32) Mona-Liisa Malvalehto –2.03,1.

Tilanne minikiertueella ennen sunnuntain 10 km/v takaa-ajoa: 1) Björgen 35.24,5, 2) Kowalczyk –45,5, 3) Johaug –1.19,7, 4) Kalla –1.26,0, 5) Niskanen –1.37,2, 6) Weng –1.52,1, 7) Kyllönen –1.52,8, ...10) Lähteenmäki –2.39,2, 18) Saarinen –3.19,8, 24) Malvalehto –3.46,7, 27) Sarasoja-Lilja –3.51,0.

Tilanne maailmancupissa kilpailun 30/31 jälkeen: 1) Kowalczyk 2 017, 2) Johaug 1 343, 3) Kikkan Randall USA 1 118, 4) Kristin Störmer Steira Norja 1 006, 5) Weng 985, 6) Björgen 948, 7) Kyllönen 923, 8) Kalla 725, 9) Jacobsen 698, 10) Lähteenmäki 678, 11) Niskanen 558, ...16) Riitta-Liisa Roponen 421, 27) Sarasoja-Lilja 282, 28) Saarinen 278, 30) Malvalehto 244.

>> Tulokset

>> Finaalitourin tilanne

- Maastohiihdon tiedotus - STT

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri