KU Triac 40 Aero 550x90px

Niskanen taisteli kolmanneksi Holmenkollenilla

Kerttu Niskanen taisteli upeasti kolmanneksi Holmenkolleni raskaassa 30 kilometrin kilpialussa. Kuva: Laiho/NordicFocus

Kerttu Niskanen taisteli upeasti kolmanneksi Holmenkolleni raskaassa 30 kilometrin kilpialussa. Kuva: Laiho/NordicFocus

Kerttu Niskanen sijoittui kolmanneksi Holmenkollenin perinteisen 30 kilometrin yhteislähtökisassa. Suomalaisviisikosta kaikki hiihtivät pisteille, kolme naista hienosti kymppisakkiin.

Norjalaiskaksikko Marit Björgen – Therese Johaug iski kotiyleisön edessä kovan vauhdin heti alusta saakka. Kerttu Niskanen taisteli alusta saakka kolmostilasta, ensin Aino-Kaisa Saarisen kanssa ja noin kisan puolivälin jälkeen Charlotte Kallan kanssa. Kuusi kilometriä ennen maalia Niskanen lisäsi vauhtia ja karkasi ruotsalaiselta ylämäessä, työntäen hetkessä muutaman sekunnin kaulan kilpasiskoon.

- Omasta mielestäni en iskenyt vauhtia. Hiihdin rennon tasaista kovaa vauhtia vaan koko ajan, enkä mielestäni mitenkään kiristänyt vauhtia, mutta jaksoin pitää sitä vauhtia hyvin yllä ja pikku hiljaa vaan porukkaa tippui kyydistä, Niskanen kertoo.

Loppukiritaistelua kärkisijoista ei tällä kertaa nähty, erot maalissa olivat selvät. Niskanen jäi Björgenistä 2.25,8 ja toiseksi hiihtäneestä Johaugista nelisenkymmentä sekuntia. Samoin neljänneksi jäänyt Kalla jäi Niskasesta reilun kahdenkymmenen sekunnin päähän. Palkintopallipaikka maistuu aina makealta, mutta Niskanen kertoo pitävänsä Kollenin maastosta.

- Tosi hyvä fiilis, nyt meni kisa hyvin. Tämä on mun lempipaikka hiihtää. Odotin kisaa todella paljon ennakkoon. Välillä kisan aikana tuntui, että jaksanko ja meinasi yleisväsymys painaa päälle, mutta hyvinhän mä jaksoin. Täällä on aivan uskomaton kannustus ja rata on kuin minulle tehty, kun on paljon vuorohiihtoa. Koko matkan kesti hyvä tsemppi ja tasainen vauhti.

Saarinen sijoittui Holmenkollenin 30 kilometrin perinteisen kisassa viidenneksi.

- Kyllä oli kiitettävä hiihto tänään. Kaiken kaikkiaan yksi kauden parhaista hiihdoista, ehkä cupissa jopa paras, Saarinen kertoo.

- Siinä kahdenkymmenen kilometrin kohdilla ennen viimeistä kierrosta tuli heikko hetki. Se pitkä nousu oli mulle aina vaikea, mutta viimeisellä kierroksella meinasin tippua Emmankin kyydistä. Onneksi palauduin laskussa ja jaksoin takoa loppukierroksen. Tänään oli varmaan oikea ratkaisu, etten vaihtanut suksia. Pikkuisen meinasi lopussa hyytyä, mutta niin muillakin. Oli ajatellut, että vaihdan sukset kahdenkympin jälkeen, jos hyytyy, mutta kun vertasin suksea Emmaan, niin ei sillä niin paljon parempi suksi ollut. Huolto oli kyllä taas tehnyt loistavaa työtä ja heille suurkiitos.

Kymmenenneksi hiihtänyt Krista Lähteenmäki jäi nelisen minuuttia kisan voittajalle.

- Todella tyytyväinen olen hiihtooni. Mun ensimmäinen suksipari ei pitänyt ja tuskailin sen kanssa, mutta kolmentoista kilometrin kohdalla vaihdoin sukset. Se oli matalampi pari ja lähdin kirimään, hiihtämään omaa hiihtoa ja siinä sitten nostin sijoja.

Keskiviikon sprinttikisan jälkeen Lähteenmäki kertoi kokeilevansa Holmenkollenin kisoissa nesteytystä. Kokeilu onnistui hyvin.

- En kramppailut ja jaksoin hyvin. Nesteytys saatiin kuntoon. Lisättiin kolmena päivänä urheilujuoman vahvuutta ja se toimi paremmin kuin Sotshissa käytetty laimeampi juoma. Neste imeytyi kroppaan ja sitä oli riittävästi. Jatketaan tällä nyt eteenpäin.

Kaikki suomalaiset hiihtivät pisteille. Anne Kyllönen sijoittui 22:nneksi.
Laura Mononen on tekemässä vakuuttavaa paluuta kansainväliseen vauhtiin. Nainen hiihti Kollenin kovalla kolmella kympillä hienosti 23:nneksi.

Maailmancup:
Naiset, 30 km yhteislähtö (p): 1) Marit Björgen Norja 1.20.55,7, 2) Therese Johaug Norja jäljessä 1.41,2 minuuttia, 3) Kerttu Niskanen Suomi –2.25,8, 4) Charlotte Kalla Ruotsi –2.46,6, 5) Aino-Kaisa Saarinen Suomi –3.08,9, 6) Emma Wikén Ruotsi –3.17,8, 7) Eva Vrabcova-Nyvltova Tshekki –3.53,2, 8) Kristin Störmer Steira Norja –3.54,9, 9) Sofia Bleckur Ruotsi 4.03,2, 10) Krista Lähteenmäki Suomi –4.09,2, ...22) Anne Kyllönen Suomi –6.05,4, 23) Laura Mononen Suomi –6.10,1.

Tilanne maailmancupin kokonaiskilpailussa (25/28 kilpailun jälkeen): 1) Johaug 1 281, 2) Björgen 1 242, 3) Astrid Jacobsen Norja 965, 4) Heidi Weng Norja 776, 5) Kikkan Randall USA 750, 6) Niskanen 730, ...9) Lähteenmäki 630, ...11) Kyllönen 615, ...13) Saarinen 526, ...29) Riitta-Liisa Roponen Suomi 196, ...54) Mona-Liisa Malvalehto Suomi 91.
Seuraavat kilpailut: 14.–16. 3. Falun, Ruotsi.

- Maastohiihdon tiedotus

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Latu Podcast

Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

ulvang banneri