CHXL 550x90px webbanneri

Northug aikoo perustaa oman tallin hiihtomaratoneja varten

Northug_intro100311Norjan Petter Northug aikoo ottaa tosissaan hiihtomaratoneille ja varsinkin Vasaloppettiin osallistumisensa. Nyt hänellä on täysillä käynnissä suunnitelmat oman yksityistallinsa perustamiseksi Vasaloppettia varten.

Northug060311Petter Northug suunnittelee oman tallin perustamista. Kuva: Hevoskuuri.fiNorjan Petter Northug aikoo ottaa tosissaan hiihtomaratoneille ja varsinkin Vasaloppettiin osallistumisensa. Nyt hänellä on täysillä käynnissä suunnitelmat oman yksityistallinsa perustamiseksi Vasaloppettia varten.

Norjan hiihtoliitolla ei ole omaa maajoukkuetta hiihtomaratoneille ja nyt Petter Northug on aloittanut yhdessä isänsä kanssa toimenpiteet omaa yksityistalliaan varten. Northugin suunnitelmissa ensi talvena on osallistua Vasaloppetin lisäksi myös Marcialongaan ja König Ludwigs Laufiin. Näin kisoihin osallistuakseen hän tarvitsee apua joukkuekavereiden, voitelijoiden ja juottajien muodossa.

Yhteensä Northug arvelee tarvitsevansa talliinsa peräti 25 henkilöä.

– Tärkeää on olla noin 5–6 hiihtäjää ympärillä kisan aikana. Sen lisäksi ehkä vieläkin tärkeämpää on saada tarpeeksi juomaa ja energiaa kisan aikana. Joten luulen, että minulla pitää yhteensä olla noin 20–25 henkilöä tiimissä, jotta heitä on varmasti tarpeeksi, arvelee Northug.

Norjalaisen TV 2 Sportenin mukaan tiedossa on jo monia yksityisiä rahoittajia, jotka ovat kiinnostuneita sponsoroimaan Northugin yksityistallia ja Northugilla tuskin tulee ongelmia saada kasaan 5–10 miljoonaa Norjan kruunua talliaan varten. Northugilla on kuitenkin ollut ongelmia omien ja Norjan Hiihtoliiton sponsorien yhteensovittamisessa ja siksi hän toivookin, että Hiihtoliiton pääsponsori Aker lähtisi mukaan myös hänen omaan talliinsa. Northugilla kun täytyy joka tapauksessa olla päässä pipo, jossa lukee Aker Hiihtoliiton sopimuksen mukaisesti. Aker ei ole vielä vastannut Northugin kyselyyn.

Norjan Hiihtoliitossa ollaan hiukan vaivautuneita Northugin ajatuksista ja liitossa toivotaankin, että Northug käyttäisi liiton tukihenkilöstöä ja osaamista oman yksityistallin sijaan ja että Northug jatkossakin osallistuisi liiton toimintaan. Norjan Hiihtoliiton urheilupäällikkö Vidar Löfshus ymmärtää, että Petter Northug kiinnostaa yksityisiä tukijoita, mutta toivoo että he saavat "ommeltua kasaan" joukkueen, joka kiinnostaa myös Petter Northugia.

– Kyllä, tiedämme että on paljon ihmisiä, jotka haluavat olla kytköksissä Petter Northugiin. On paljon suuria elinkeinoelämän vaikuttajia, joilla on paljon rahaa, ja emmekä aina pysty kilpailemaan heidän kanssaan, Löfshus sanoo.

Löfshus kertoo myös, etteivät he pysty liittona estämään sitä, mikäli Norhug haluaa perustaa oman tallin hiihtomaratoneja ja Ski Classicsia varten, ainoastaan hänellä pitää olla Akerin pipo päässä Hiihtoliiton sopimuksen mukaisesti. Samalla Löfshus myöntää myös Northugin tärkeyden Norjan Hiihtoliitolle.

Northugin päätös Ski Classics:iin osallistumisesta on historiallinen ja muut tallit odottavatkin jo vesi kielellä Northugin panosta ensi vuoden kilpailuissa. Tämä tuo myös paljon näkyvyyttä hiihtomaratoneille ja kiinnostus niitä kohtaan kasvaa varmasti entisestään.

Team Xtra personellin manageri Nils Marius Otterstad on asiasta innoissaan ja uskoo, että nyt hiihtomaratonit ovat entistä kiinnostavampia media, sponsoreiden ja muiden hiihtäjien silmissä.

– Tämä on historiallista ja todella suurta hiihtomaratoneille, että Petter panostaa pitkän matkan hiihtoihin ja Ski Classics:iin. Nyt meidän lajimme kasvaa nopeammin. Useampi hiihtäjä tulee satsaamaan, joukossa myös muita maajoukkuehiihtäjiä. Lopultakin hiihtomaratonit saavat sen huomion minkä ansaitsevatkin. Mutta Petter voi varautua siihen, että Team Xtra tulee hyökkäämään häntä vastaan ladulla. Lupaamme tehdä hänen käsivarsistaan entistäkin pidemmät, nauraa Otterstad.

Lähde: TV2 Sporten

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri