swix rullahiihto550 90

Ari Luusua ei suostunut jossittelemaan edellä hiihtäneen kaverin kaatumisella - ”Aika paljon poltin jo tunturissa”

Emil Persson tuuletti lauantaina voittoa Vålådalenissa. Ari Luusualla ei ollut tällä kertaa asiaa kärjen loppukiriin. Kuva: Magnus Östh/Visma Ski Classics

Emil Persson tuuletti lauantaina voittoa Vålådalenissa. Ari Luusualla ei ollut tällä kertaa asiaa kärjen loppukiriin. Kuva: Magnus Östh/Visma Ski Classics

Sijalle 16 Visma Ski Classics -kauden kolmanneksi viimeisessä kilpailussa hiihtänyt Ari Luusua kuvailee lauantain kilpailua erikoiseksi: Ensin hiihdettiin kaksi kovavauhtista ja kovia nousuja sisältävää lenkkiä tunturissa ja ryhmä hajosi palasiksi. Viimeiset 20 kilometriä edettiin märällä ladulla, jossa kaikki aiemmin tehdyt erot mitätöityivät, ja iso ryhmä oli jälleen kasassa.

Kovavauhtinen alku johtui Team Kotengin Jens Burmanin reippailusta. Ruotsin maajoukkuehiihtäjä lähti matkaan pitosuksella ja tämä etenemistapa oli selvästi nopeampi alun jyrkissä nousuissa. Muiden oli sinniteltävä tuntumalla.

Luusualle Burmanin kova vauhdinpito ei ollut yllätys.

– Oli tiedossa, että jos joku lähtee pitovoiteilla, niin vauhtia kannattaa pitää nousuissa. En silti ollut huolissani siitä, että hän karkaisi lopullisesti, sillä saimme pidettyä eron puolessa minuutissa, suomalainen kertoo.

Luusua pysyi Burmanin takana tulevassa takaa-ajoryhmässä, mutta voittotaistoon ehti vielä verkkaisemmallakin tahdilla lopussa. Vesikelissä hiihdetyt viimeiset parikymmenä kilometriä olivat oman paikan etsimistä aina vain kasvavassa ryhmässä. Tila oli paikoin vähissä.

Energiaa paloi jo tunturissa

Noin neljänkymmenen kilometrin jälkeen Luusua hajotti sauvansa. Hän joutui hiihtämään pari kilometriä ”puolellatoista sauvalla” ennen kuin sai uuden ehjän tilalle.
Kilpailun lopulliset sijoitukset ratkottiin parinkymmenen miehen massakirissä. Tässä vaiheessa kaikki ei mennyt Luusuan osalta putkeen. Noin yhdeksänsataa metriä ennen maalia edellä hiihtänyt Ragde Eiendom -tallin mies kaatui, ja Vltava Fund Ski Teamin mies jäi säppiin hänen taakseen. Sijoitus putosi kriittisillä hetkillä kymmenkunta sijaa.

Oman tilan löydyttyä sijoitus parani muutaman pykälän ja maalissa Luusua oli 16:s seitsemän sekuntia voittaja Emil Perssonista.

Hän ei silti usko, että olisi ollut palkintopallilla ilman edessä menneen kaverin maakontaktia.

– Aika paljon poltin jo tunturissa. Tietenkin on vaikea sanoa, miten olisi käynyt, mutta sitä on turha tässä vaiheessa jossitella. Pitäisi vaan olla paremmissa asemissa silloin kun sijoituksia aletaan ratkaista, Luusua sanoo.

Sunnuntaina hiihdetään Vålådalenin maastossa 64 kilometriä. Rata on helpompi ja paikkakunnalle on ennustettu lumisadetta. Luusua arvelee seuraavan päivän kisan olevan letkajenkkaa.

Toisaalta kisaan lähdetään poikkeuksellista olosuhteista, sillä takana on todella kova 54 kilometrinen lauantain kisa.

– Voi tietenkin olla, että edellispäivän kisan takia kovien ja keskikastin miesten välille tulee nyt isompi ero, vaikka rata onkin helpompi. Lisäksi yksittäiset urheilijat saattavat notkahtaa. Toivotaan, etten kuulu niihin yksittäisiin urheilijoihin, Luusua totesi.

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset

 

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit