KU Swix Pro 550x90px

Emil Iversen kiri Norjan mestariksi yhdistelmähiihdossa – Heikki Korpela sijalle 44

Emil Iversen Rukan maailmancupissa marraskuussa. Kuva: NordicFocus

Emil Iversen Rukan maailmancupissa marraskuussa. Kuva: NordicFocus

Emil Iversen osoittautui kestävimmäksi ja vahvimmaksi sunnuntaina Trondheimissa, kun norjalaiset ratkaisivat maansa kansallisen mestarin nimen 30 kilometrin yhdistelmähiihdossa.

Matkaan starttasi vajaat 70 miestä, joista suurin osa putosi nopeimpien kyydistä jo perinteisen osuudella. Puolimatkassa kärkiryhmässä oli 24 miestä, joista vielä seitsemän putosi seuraavan kymmenen kilometrin aikana. viisi kilometriä ennen maalia kuuden sekunnin sisällä hiihti vielä 17 miestä.

Emil Iversen oli loppuratkaisuissa suvereeni, joten häneltä voidaan odottaa paljon samalta matkalta myös Oberstdorfin MM-kilpailuissa.

Hopeamitalisti Pål Golberg taipui 0,7 sekuntia. Sjur Röthe otti pronssin. Viiden parhaan joukkoon ylsivät myös Simen Hegstad Krüger ja Hans Christer Holund.

Viimeisen vuoden aikana selkäongelmista kärsineen Martin Johnsrud Sundbyn vauhti on parantunut huomattavasti ainakin alkutalven heikoista esityksistä. Sundby oli kisan 14:s jääden noin 14 sekuntia voittajalle. Johannes Hösflot Kläbo pysyi kärjen mukana suurimman osan ajasta, mutta lopussa hän jäi Sundbyn taakse sijalle 15. 

Heikki Korpela kävi testaamassa vauhtiaan norjalaisten kisassa. Suomessa Pohti Ski Teamia ja Norjassa Hamar Skiklubbia edustava hiihtäjä pysyi kärkiryhmässä ensimmäiset seitsemän kilometriä, mutta sen jälkeen vahvimmat karkasivat. Maaliviivan suomalainen ylitti sijalla 44. Ero Iverseniin oli 6.15.

Naisten mestari oli Therese Johaug.

Trondheimissa jatketaan maanantaina ja tiistaina väliaikalähtökilpailuilla.

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset

 

MM-hiihdot

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit