swix rullahiihto550 90

FIS siirsi fluorikieltoa jälleen eteenpäin

FIS siirsi fluorikieltoa jälleen vuodella eteenpäin. Kuva: NordicFocus

FIS siirsi fluorikieltoa jälleen vuodella eteenpäin. Kuva: NordicFocus

FIS tiedottaa verkkosivuillaan, että FIS:n neuvosto on tämänpäiväisessä kokouksessaan siirtää fluorikieltoa jälleen vuodella eteenpäin.

Päätös oli odotettu. Suomen hiihtomaajoukkueen entinen huoltopäällikkö Martin Norrgård ennakoi jo helmikuussa, että testausta ei saada luotettavaksi kaudelle 2021/2022.

FIS kertoo, että fluoritestilaitetta tulaan testaamaan tulevan kilpailukauden aikana, mutta ilman pelkoa rangaistuksista. FIS mukaan testiprosessia ei ollut mahdollista testata viime kauden aikana koronapandemian takia.

FIS ilmoittaa olevansa edelleen sitoutunut luotettavan testimenetelmän kehittämiseen.

Myös Kansainvälinen ampumahiihtoliito IBU tiedotti tänään siirtävänsä totaalista fluorikieltoa eteenpäin. IBU kieltää kuitenkin kilpailussaan PFOA-yhdisteitä sisältävien fluorien käytön. PFOA-yhdisteiden valmistus, myynti ja käyttö on jo kielletty EU-lainsäädönnöllä.

Sprinttiviestiin sääntömuutos

FIS on päättänyt tehdä sääntömuutoksen sprinttiviestin karsintoihin. Jatkossa karsintaerien neljä parasta ja aikavertailun kaksi nopeinta joukkuetta pääsevät finaaliin. Aiemmin finaaliin on päässyt erien kaksi parasta joukkuetta ja neljä joukkuetta aikavertailun kautta.

-Petri Ikävalko

 

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit