KU Swix Pro 550x90px

Hakola ja Mäki karttavat höntyilyä MM-hiihtojen pariviestissä

Joni Mäki (vas.) jäi perjantain sprintissä niukasti välierien ulkopuolelle. Kuva: NordicFocus

Joni Mäki (vas.) jäi perjantain sprintissä niukasti välierien ulkopuolelle. Kuva: NordicFocus

Ristomatti Hakola ja Joni Mäki hiihtävät sunnuntaina ensi kertaa arvokisoissa yhdessä maastohiihdon pariviestin.

Kaksikolla on kilpailumuodosta onnistumisen muistoja, sillä joulukuussa 2019 he sijoittuivat maailmancupissa kolmanneksi Slovenian Planicassa. Hiihtotapa oli silloin vapaa, kuten on sunnuntainakin MM-Oberstdorfissa.

–  Silloin pysyimme hyvin porukassa, emmekä lähteneet höntyilemään. Olimme koko ajan viiden joukossa, ja loppuratkaisussa hereillä. Toivottavasti huomenna samalla tavalla, Mäki muisteli Planicaa etäyhteyksin järjestetyssä haastattelutilaisuudessa.

Tämänkertaisissa MM-kisoissa pariviestin alkuerien jatkopaikat ratkeavat eri tavalla kuin maailmancupissa. Kymmenen joukkueen finaaliin yltää kahden alkuerän neljä parasta ja kaksi joukkuetta ajan perusteella. Päävalmentaja Teemu Pasasen mukaan ratkaisu kerrottiin joukkueille perjantaina.

–  Jos keli muuttuu erien välissä, on hyvä, että molemmista eristä menee enemmän joukkueita finaaliin. Jos on lämmintä, jälkimmäisessä erässä voi olla hitaampaa, Hakola ennakoi.

Hakola esiintyi Oberstdorfissa hiukset ajeltuina, kuten Iivo Niskasen johdolla moni muukin Suomen mieshiihtäjä. Lauantain yhdistelmäkisassa kaljuksi ajellut päät eivät auttaneet menestykseen, mutta Hakola toivoo, että sunnuntai kääntää asetelmat.

Hiustyyliä enemmän merkitystä on kuntotekijöillä ja päivän vireellä. Hakola ja Mäki arvioivat molemmat, että kroppa on paremmassa vireessä kuin torstain henkilökohtaisessa sprintissä. Siinä kummankin kisa päättyi ensimmäiseen erävaiheeseen.

Menestyspaineet muilla

Ruotsi pudotti kauden sprinttikisoja hallinneen Linn Svahnin pariviestin joukkueestaan. Svahn sai tehdä tilaa Maja Dahlqvistille, joka kisaa henkilökohtaisen kilpailun maailmanmestarin Jonna Sundlingin parina.

Dahlqvist oli torstaina yhdeksäs, Svahn 11:s. Uutistoimisto TT:n tietojen mukaan Svahn kärsii olkapäävammasta.

–  Näin tänään yhdistelmähiihdon alkuverryttelyssä, että Dahlqvist ja Sundling tekivät yhdessä vetoja, sanoi ruotsalaisten valinnan ennakoinut Krista Pärmäkoski ennakkohaastattelussa.

Jos oli ruotsalaisten valinta yllätys, sellaista oli ilmassa myös Suomen kaksikossa. Pärmäkosken arveltiin keskittyvän normaalimatkoille ja 4x5 kilometrin viestiin, ja Jasmi Joensuun pariksi ennakoitiin Katri Lylynperää. Nyt roolin otti MM-joukkueen menestynein urheilija.

–  Jos hiihto menee tosi hyvin meillä molemmilla, tässä on ohkainen mitalisauma, Pärmäkoski sanoi.

Pärmäkoskella on ennestään pariviestin MM-pronssia vuoden 2013 kisoista Italian Val di Fiemmestä, kun hän hiihti Riikka Sarasoja-Liljan parina. Pronssi oli niiden kisojen ainoa suomalaismitali, eivätkä pariviestin ennakko-odotukset ole nytkään suomalaismitalin puolella.

–  Me voimme kilpailla ilman paineita. Asetelma sopii meille molemmille, Joensuu sanoi.

-STT

 

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit