KU Swix Pro 550x90px

Hiihdon maailmancupin finaalit Kiinassa peruttu

Kiinan osakilpailujen perunnuttua maailmancup huipentuu Holmenkollenille, ellei muutoksia tule. Kuva: NordicFocus

Kiinan osakilpailujen perunnuttua maailmancup huipentuu Holmenkollenille, ellei muutoksia tule. Kuva: NordicFocus

Hiihdon maailmancupin finaalikierros Kiinassa on peruttu. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS tiedottaa asiasta verkkosivustollaan.

Maailmancupin oli tarkoitus huipentua Pekingissä olympialaisten esikisoihin, mutta koronapandemian toisen aallon myötä kilpailut on peruttu. Kiinassa piti hiihtää 19.-21. maaliskuuta.

– Covid-19:n toinen aalto on johtanut erittäin voimakkaisiin matkustusrajoituksiin, jotka ovat tehneet käytännössä mahdottomaksi järjestää kansainvälisiä kilpailuja Kiinassa. Tämä oli vaikea päätös, mutta Peking 2022 -tiimin erinomaisen valmistautumisen ansiosta tiedämme, että kaikki vuoden 2022 olympialaisten suorituspaikat toimivat parhaalla mahdollisella tavalla ja ajoissa, kommentoi FIS: presidentti Gian Franco Kasper tiedotteessa.

Aiemmin maailmancupista on peruttu tai siirretty tulevaisuuteen tälle viikonlopulle suunnitellut osakilpailut Norjan Lillehammerissa. FIS on luvannut tiedottaa mahdollisista uusista päivämääristä. Lienee mahdollista, että Lillehammerin kilpailut siirretään Kiinan viikonlopun tilalle, koska edeltävänä viikonloppuna kilpaillaan Holmenkollenilla.

Lue myös: Hiihdon maailmancupin ohjelma kaudelle 2020/2021

 

MM-hiihdot

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit