KU Swix Pro 22 550x90px

Joni Mäki pääsee rentoutuneena 15 kilometrille – MM-hopean jälkeen on helpompi keskittyä suoritukseen

Joni Mäki testaa vauhtiaan myös 15 kilometrillä. Kuva: NordicFocus

Joni Mäki testaa vauhtiaan myös 15 kilometrillä. Kuva: NordicFocus

Pariviestin hopeamitalisti Joni Mäki tunnustaa, että mitalitavoitteen täyttymisestä on seurannut sekä hyviä että jatkoa hieman vaikeuttavia asioita. Mäki pääsee taas keskiviikkona Oberstdorfin MM-areenalle, kun miehet hiihtävät vapaan hiihtotavan 15 kilometrin kilpailun.

–  Ehkä nyt on vähän rentoutuneempi olo lähteä kilpailuun, Mäki pohti kilpailun aattona mitalihulinan vaikutuksia.

–  Toisaalta eilen oli vähän kokoamista. Piti muistuttaa itselle, että kisat jatkuvat.

Mäki kertoi haaveilleensa salaa mitalista ennen pariviestiä, jossa hän pääsi juhlimaan mitalia Ristomatti Hakolan kanssa. Tavoitteen ja haaveen toteutumisen jälkeen on helpompi keskittyä vain parhaaseen mahdolliseen hiihtosuoritukseen.

–  Toivon, että hiihto tulisi loppuun asti hyvällä tekniikalla, Mäki kuvasi asennettaan ennen 15 kilometrin kilpailua.

–  Uskon, että silloin tuloskin olisi hyvä.

Joukkuetoverien reaktio lämmitti

Sunnuntain pariviestin jälkeen Suomalaisten mitalirieha oli hiihtopaikalla melkoinen. Mäen mielestä sen kohokohta oli Iivo Niskasen ja kumppaneiden ryntäys haastattelualueelle onnittelemaan hopeakaksikkoa.

–  Se oli hienoin hetki, kun pojat säntäsivät sinne. Myöhemmin palautetta on tullut sieltä täältä, Mäki kertoi.

Mäki sai myöhemmin onnittelut muiden muassa maajoukkuejalkapalloilija Tim Sparvilta.

Mäki erottui tiistaina hiihtoporukasta edelleen hiuksillaan. Hän on selvinnyt toistaiseksi pakosalle, kun Niskanen on heilunut leikkuukoneen kanssa.

–  Valmentajat uhrautuivat puolestani, Mäki selitti tallella olevia hiuksiaan.

 STT/Pasi Rein

Banner Swix Pro22 550 350

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit