swix rullahiihto550 90

Kati Roivas tähtää Visma Ski Classicsin huipulle

Kati Roivas, 26 v, edustaa ranskalaissveitsiläistä Team Decathlon Experience-tiimiä ja hänellä oli hyvä startti Visma Ski Classics-sarjassa ollen 18. Vasaloppetissa ja 15. Toblach-Cortinassa vuonna 2020. Viime talvena hän sijoittui kauden avauksessa La Diagonelassa sijalle 16, mutta kylmyydestä johtuvat paleltumat pakottivat hänet pois kilpaladuilta koko kaudeksi.

Kati asui ja harjoitteli Alaskassa kahden vuoden ajan, joka valmisti häntä pitkän matkan hiihdon vaativaan haasteeseen. Kohtalokkaan Sveitsin hiihdon jälkeen hänellä oli edessään pitkä ja kivulias palautuminen normaali elämään.

- Kesti todella pitkään ennen kuin pystyin taas treenaamaan ja en pystynyt kävelemään kuukauteen. En voinut jatkamaan kilpahiihtoa viime talvena, mutta keväällä pystyin jo tekemään muutamia hyviä harjoituksia, Kati kertoo haastavasta loppukaudestaan.

Kati ei ole vieläkään täysin palautunut La Diagonelan koettelemuksista ja kehon pahiten paleltuneet kohdat ovat vielä aika arkoja.

- Ensimmäiset kuukaudet olivat henkisesti rankkoja, koska en voinut kilpailla tai edes harjoitella. Nyt olen kuitenkin optimistinen ja luottavainen tulevaa kautta silmällä pitäen.

Lupaava hiihtäjä on nyt palanut tehokkaan harjoittelun pariin joukkueensa kanssa ja hän toivoo kykenevänsä kilpailemaan parhaalla mahdollisella tasolla ensi kaudella. Kati viettää kesänsä Ranskassa treenaten tiiminsä kanssa ja osallistuen heidän harjoitusleireille.

- Meillä on juuri leiri meneillään, jossa keskitymme perusharjoitteluun ja kuntopohjan kohentamiseen. Toivon, että voin palata täysipainoiseen harjoitteluun ja lisätä etenkin rullahiihdon määrää ja keskittyä tasatyöntötekniikkani kehittämiseen.

Roxane Lacroixen ja Anouk Faivre-Piconin lopetettua menneen kauden jälkeen Kati on todennäköisesti yksi tiimin vahvimmista naishiihtäjistä ja kenties myös paras suomalainen hiihtäjä naisten sarjassa. Tähän asti Heli Heiskanen, joka edustaa tsekkiläistä Slavia Pojistovna Sport Teamiä, on ollut maamme ykköstykki Visma Ski Classics-kisoissa, 10. viime kauden lopputuloksissa ja hänellä on muutamia kymppisakkiin sijoittumisia urallaan.

- En halua ottaa menestyspaineita niskaani ja pyrin saavuttamaan ne tavoitteet, jotka asetin jo viime kaudelle. Toivottavasti pystyn myös tuomaan arvokkaita pisteitä joukkueelleni ja auttamaan nuorten hiihtäjien kehitystä. Viime kausi jäi kesken, mutta nyt odotan innolla uutta kautta ja sitä, että pääsen oppimaan lisää pitkän matkan hiihdosta ja saan lisää kokemusta. Toivottavasti kykenen hiihtämään kaikki osakilpailut Visma Ski Classicsissa.

Teksti André Santos, suomenkielinen teksti Teemu Virtanen

 

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit