KU Swix Pro 550x90px

Korsgren kukisti Johansson Norgrenin Tjejvasanin loppukirissä, vaikka järjestäjät olivat aluksi toista mieltä

Lina Korsgren tuulettamassa voittoaan Marcialongassa tammikuun lopussa. Kuva: NordicFocus

Lina Korsgren tuulettamassa voittoaan Marcialongassa tammikuun lopussa. Kuva: NordicFocus

Lina Korsgren voitti Vasaloppetin talviviikon avausmatkana käydyn naisten TjejVasanin lauantaina Ruorsissa.

Varsinaisen Vasaloppet-reitin viimeisellä 30 kilometrillä käyty naisten kilpailu ratkesi vasta maaliviivalla, jossa Korgren teki paremman kurotuksen kuin toiseksi jäänyt Britta Johansson Norgren.

Perinteisen hiihtotavan yhteislähtönä käydyssä kilpailussa noin kymmenen naisen joukko irtosi muilta. Väkimäärä kärkiryhmässä pieneni muutamalla naisella ennen viimeisiä kilometrejä.

Korsgren ja Johansson Norgren olivat aivan lopussa parhaita. Linn Sömmskar oli kisan kolmas neljä sekuntia voittajan perässä. Kuusi naista mahtui 10 sekunnin sisään.

Maaliintulon jälkeen tilanne oli sekava ja voittajaksi julistettiin vuoroin Korsgren ja vuoroin Johansson Norgren.

- Tunsin, että olin ensin (maalissa), enkä epäillyt sitä. Sitten kun minulle kerrottiin, että olinkin toinen, ajattelin, että tunteeni oli ollut väärä. Silti tunsin mahanpohjassa, että olin ensimmäinen, Korsgren kertoi sekavista hetkistä Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan.

- Olen rakentanut itselleni hyvän itseluottamuksen tänä talvena. Minulla on aivan erilainen itsevarmuus voittamiseen. En tietenkään voita aina, mutta itsevarmuus ja luottamus auttavat paljon hiihtäessä, Korsgren jatkoi, kun voitto oli varmistunut.

Johansson Norgren takaisin ladulla paleltumisen jälkeen

Johansson Norgren on pitänyt pitkän kilpailutauon kärsittyään pahoita paleltumista La Diagonela -hiihdon jälkeen. Lauantain tunnelmat maalissa olivat kaksijakoiset. Kokenut ruotsalainen oli tyytyväinen kakkossijaan pitkän kilpailutauon jälkeen.

- Tämä on ollut melkoista taistelua. Paleltuminen oli valtava shokki elimistölle, mutta olen kyennyt harjoittelemaan hyvin. Olen iloinen siitä, että sain tällaisen tunteen tänään, Johansson Norgren sanoi.

Toisaalta järjestäjien sekoilu maalissa jätti huonon maun.

- Vähän sekavaa, kun julistivat voittajan niin nopeasti. Ehkä heidän olisi pitänyt odottaa vähän aikaa, päivän kakkonen kertoi.

Epidemiatilanteen vuoksi TjejVasanin pääsivät hiihtämään vain kilpahiihtäjät. Mukana oli alle 100 hiihtäjää, eikä suomalaisia lainkaan.

TjejVasan ei ollut Visma Ski Classics -sarjan osakilpailu, vaikka kisan kärjessä nähtiinkin sarjan kärjestä tuttuja ruotsalaishiihtäjiä. Ski Classics jatkuu viikon kuluttua hiihdettävällä Vasaloppetilla.

Ennakkosuosikkina kisaan lähteen lauantain voittaja Lina Korsgren, joka johtaa Ski Classics -sarjaa ja voitti myös viime vuonna Vasaloppetin.

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset

 

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit