KU Swix Pro 550x90px

Niskanen iloitsee vaivattomasta harjoituskaudesta

Naisten prologin kärkikolmikko. Kuva: Heidi Lehikoinen

Naisten prologin kärkikolmikko. Kuva: Heidi Lehikoinen

Kerttu Niskanen aloitti Vuokatin Aateli Racen vakuuttavasti, sillä hän oli 4,6 sekunnin erolla Vuokatinvaaran nousuun hiihdetyn prologin nopein. Niskasen jälkeen seuraavat sijat veivät parin haastavan vuoden jälkeen uutta nousua tekevä Laura Mononen ja Aateli Racen voittoa puolustava Aino-Kaisa Saarinen.

– Vaikeaahan se tässä vaiheessa on. Oli sellainen olo ja tunne, mikä monesti tähän aikaan harjoituskaudella on. Muutama kova treeniviikko on ollut, eikä vielä pidäkään tuntua hyvältä. Positiivista on ollut, että tänä kesänä polvi on kestänyt hyvin. Viime vuonna oli alkukesästä sen kanssa ongelmia, ja ennen Aatelia alla oli silloin vain muutama juoksulenkki. Nyt olen päässyt juoksemaan hyvin. Se on ollut mahtavaa, sillä tykkään juosta, Niskanen jutteli iloisena.

KerttuNiskanen240614 iso arjakorhonenKerttu Niskanen Vaaran nousussa. Kuva: Arja KorhonenMononen oli hieman yllättynyt kakkossijastaan, vaikka prologi on aina sujunut häneltä melko hyvin.

– Ehkä vähän oli yllätys, ei ollut ehkä sellainen olotila, että olisin odottanut näin hyvin menevän. Hyvä näin, tästä on hyvä jatkaa, jos perustekeminen tuottaa ihan hyvää tulosta, Mononen iloitsi.

Viime kausi sujui häneltä alavireisesti ja olympiaedustus jäi haaveeksi. Hän myöntää, että kevät oli raskas.

– Viime kauden tosi iso pettymys, itsensä kerääminen uudestaan ja motivoituminen...Oli välillä todella vaikeita hetkiä. Nyt on kaikki taas hyvin. Treenejä on vähän suunniteltu uusiksi, koska nyt pari vuotta taso on pysynyt samana eikä ole tullut sellaista tulosta mitä itse olisin odottanut. Rytmitykseen on tehty selkeitä muutoksia. Myös määrä kasvaa jonkun verran, kun nyt pelkästään urheilen. Ehkä sen kautta tekemisen laadukkuus on myös parantunut, Mononen sanoi.

Saarisella on takanaan parin viikon harjoitusrupeama Kikkan Randallin kanssa. Kaksi ominaisuuksiltaan erilaista huippuhiihtäjää sparrasivat toisiaan, mikä antoi paljon, mutta myös väsytti.

– Ihan kiva, etten enempää jäänyt. Lihakset ovat todella väsyneet. Halusin ottaa Kikkanin visiitistä irti kaiken mikä siitä lähti. Siitä en ihan ehtinyt palautua, mutta yllättävän hyvin tämä kuitenkin meni. Olen tosi iloinen, Saarinen sanoi.

Kansainvälistä väriä toi neljänneksi sijoittunut Masako Ishida, joka oli neljäs ennen Anne Kyllöstä ja Krista Lähteenmäkeä.

Prologi naiset

Rank Name Team Prologi_Time
1 Kerttu Niskanen Vieremän Koitto 0:07:26.7
2 Laura Mononen Hämeenlinnan Hiihtoseura 0:07:31.3
3 Aino-Kaisa Saarinen Lempäälän Kisa 0:07:33.3
4 Masako Ishida   0:07:49.8
5 Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura 0:07:52.9
6 Krista Lähteenmäki Ikaalisten Urheilijat 0:07:53.4
7 Marjaana Pitkänen Vieremän Koitto 0:07:54.4
8 Maija Hakala Hämeenlinnan Hiihtoseura 0:08:11.2
9 Sanna Markkanen Leppävirran Viri 0:08:26.9
10 Leena Nurmi Kymin Koskenpojat 0:08:27.8
11 Emma Sjölund IF Minken 0:08:31.5
12 Katri Lylynperä Ylöjärven Ryhti 0:08:32.1
13 Kati Roivas Liperin Hiihtoseura 0:08:39.2
14 Jasmi Joensuu Seinäjoen Hiihtoseura 0:08:40.2
15 Laura Karkkulainen Kiteen Urheilijat 0:08:45.0
16 Petra Torvinen Kainuun Hiihtoseura 0:08:47.8
17 Jenni Tolonen Liperin Hiihtoseura 0:08:48.3
18 Titta Kuorelahti Äänekosken Huima 0:08:54.4
19 Eeva Palosaari Oulun Hiihtoseura 0:08:59.4
20 Annukka Siltakorpi Kurikan Ryhti 0:09:06.5
21 Henna Kallunki Ounasvaaran Hiihtoseura 0:09:14.2
22 Ida Meriläinen Huhtasuon Hiihto 2000 0:09:16.5
23 Irina Terentjeva   0:09:22.1
24 Emilia Myllykoski Noormarkun Nopsa 0:09:23.2
25 Jennifer Antell IF Femman 0:09:28.6
26 Tiia Uusi-Autti Ounasvaaran Hiihtoseura 0:09:31.5
27 Nea Katajala Kymin Koskenpojat 0:09:49.1
28 Sanna Martikkala Vuokatti Ski Team 0:09:50.9
29 Miia Kemppainen Hyrynsalmen Isku 0:10:07.1
30 Amanda Backman IF Femman 0:10:17.1



- Heidi Lehikoinen

 

MM-hiihdot

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit