KU Swix Pro 22 550x90px

Siviilipalveluksen valinneelta Ståhlbergiltä kelpo hiihto Oloksella

Solisluuvammasta toipunut Alexander Ståhlberg teki kelpo hiihdon Oloksella. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Solisluuvammasta toipunut Alexander Ståhlberg teki kelpo hiihdon Oloksella. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

19-vuotiaan kolminkertaisen nuorten MM-mitalistin Alexander Ståhlbergin esiintyminen Oloksen Tykkikisojen perinteisen kilpailussa oli yksi päivän mielenkiintoisimpia asioita.

Ståhlbergin kilpailu ei mennyt hullummin. Hän oli päivän kolmanneksi paras suomalainen kilpailun voittaneen Iivo Niskasen ja 24:nneksi sijoittuneen Juuso Haaralan jälkeen. Ståhlberg oli lopulta 26:s. Eroa Niskaseen kertyi 2:27, mutta moni maailmancupin vakiokävijä oli iskuetäisyydellä alle minuutin päässä. Kelvollinen tulos, ottaen huomioon, että Ståhlberg mursi solisluunsa toukokuussa ja paranteli vammaa pitkään.

– Heti ekan kierroksen jälkeen tuntui hengityksen suhteen heti rankalta. Minulla on ollut astmaoireita ja eka kilpailu tuntuu aina vaikealta. Yritin puristaa kaksi seuraavaa kierrosta ja lopulta ihan OK kilpailu, kommentoi Ståhlberg.

– Täällä on niin kova vastus. Melkein kuin maailmancupissa. Kyllä saan olla tyytyväinen kilpailuun.

Ilta-Sanomat uutisoi tänään Ståhlbergin tehneen kovan ratkaisun ja valinneen armeijan sijaan siviilipalveluksen. Valmentaja Matias Strandvall oli vahvasti Ståhlbergin ratkaisun tukena. He näkivät, että armeija on nähdyn valossa liian suuri riski urheilijan kehitykselle.

Oliko ratkaisu vaikea vai helppo?

– Kyllä se oli helppo. En ole kuullut, että joku hiihtäjä oli kehittynyt armeijassa. Varmasti fiksuin päätös.

Ståhlbergin on määrä aloittaa siviilipalvelus hiihtokauden jälkeen. Sitä ennen ohjelmassa on ylioppilaskirjoitukset.

Miten mielestäsi olet onnistunut löytämään kesän aikana rasituksen ja levon oikean suhteen? Onko harjoittelu pysynyt tuottavana?

– Solisluunmurtuma on vaikuttanut. Tänään tuntui, että ei ole tarpeeksi voimaa yläkropassa. Vaikka toki voima on kyllä palautunut. Kesällä tuntui, ettei sitä ole yläkropassa ollenkaan.

Ståhlberg loukkaantui toukokuussa. Esimeriksi tasatyöntö oli pannassa loppukesään asti.

– Käsi oli kahdeksan viikkoa paketissa. Sen jälkeen hiihtoa ilman sauvoja ja sen sitten pikkuhiljaa sauvat mukaan.

Ståhlberg toivoo pääsevänsä hiihtämään tulevan kauden aikana maailmancupia.

– Haluan hiihtää maailmancupia. Se olisi hienoa. Se näyttäisi, että olen tehnyt jotain oikein. Siitä olisi kiva jatkaa treeniä.

-Petri Ikävalko

Banner Swix Pro22 550 350

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit