Niskanen: Kevät

Keuruun SM-kisojen jälkeen tuli pitkä kisatauko. Sairastelun jälkeen seuraavat kisat olivatkin vasta Imatralla.

Keuruun SM-kisojen jälkeen tuli pitkä kisatauko. Sairastelun jälkeen seuraavat kisat olivatkin vasta Imatralla. SM-kisoissa meno tuntui vielä vaikealta. Ohjelmassa oli kolme kisaa ja palautuminen sairastelun jälkeen ei toiminut ihan normaalisti. Niinpä Imatralla oli kova urakka. Yksi pronssimitali oli kuitenkin viikonlopun jälkeen kaulassa, kun Vieremän Koiton tyttöjen kanssa taisteltiin viestissä kolmanneksi.

Imatran jälkeen olo alkoi pikkuhiljaa parantua. Seuraavana viikonloppuna lappu oli rinnassa Pohjois-Savon maakuntaviestissä. Leppävirralla oli kaunis kevätsää ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. (kuva)

KepablogiII300412

Pääsiäinen vietettiin tuttuun tapaan Lapissa ja osallistumalla Torniolaakson hiihtocupiin. Neljän kisan kiertue onnistui hyvin ja säät suosivat meitä pääsiäislomalaisia. Lapin reissun jälkeen kerkesin levähtää muutaman päivän kotona ja sitten lähdettiinkin ajelemaan jo kohti Kuusamoa.

Rukalla kilpailtiin kauden viimeiset Suomen Cupin osakilpailut. Ennen päätösviikonloppua kokonaiscupissa oma tilanne oli hyvä: johdin henkilökohtaista cupia ja olimme viesticupissa toisena. Viikonloppu koostui perinteisen viesteistä ja vapaan hiihtotavan yhteislähtökisoista. Viesti hiihdettiin samalla kokoonpanolla kuin ennenkin, vain viestijärjestystä vaihdettiin. Marjaana aloitti hienosti ja Eveliina jatkoi samaan malliin. Tytöt toivat Koiton vaihtoon toisena, tiukasti kärjen perässä. Minulla oli mahtava paikka lähteä hiihtämään ja tuoda viestijoukkueemme voittajana maaliin. Vasta maalissa tajusimme, että voitimme kokonaiscupinkin, sillä Hämeenlinnan Hiihtoseura jäi päätösviestissä kolmanneksi. Ja tämähän oli iloinen ja mukava yllätys meidän joukkueelle! Seuraavan päivän henkilökohtaisessa kisassa tulin toiseksi ja varmistin kokonaiscupin voiton.

Rukan viikonlopun jälkeen innostuin vielä lähtemään kisoihin Posiolle. Sinne olen monesti päättänyt kauden ja niin tein nytin. Lunta Posiolla oli vielä paljon ja lisää satoi kisojen aikana:)

Kepablogi300412Täällä Vuokatissa lumet sulavat kovaa kyytiä. Muutama lenkki sukset jalassa tuli vielä viikolla tehtyä, mutta aikalailla tämä viikko on jo levätty. Tosin syke on noussut ja hiki on tullut kotonakin, kun olen puurtanut kevätsiivousta. Seuraavaksi kahdeksi viikoksi vaihdan maisemaa ja nautin todellisesta lomasta.

Mukavaa ja aurinkoista kevättä!

- Kepa


Kuuntele uusin podcast!

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 14.09.2021Yllätyspäätös – Ari Luusua lopettaa uransa
  2. 28.08.2021Niskanen sairaalaan Italiassa
  3. 18.09.2021Suhonen ja Lylynperä rullahiihtivät sprintin Suomen mestareiksi
  4. 10.09.2021Moninkertainen arvokisamitalisti mukana Lake Saimaa Roller Ski Marathonilla
  5. 11.09.2021Virtasen 24 h kaatui hankalaan rataan ja gps:n sekoiluun
  6. 23.09.2021Team Kaskipuu mukaan Visma Ski Classics -sarjaan
  7. 23.09.2021Johaug omaa luokkaansa Tryvann Opp -rullahiihdossa
  8. 19.09.2021Niskanen rullahiihti Suomen mestariksi
  9. 12.09.2021Maxim Vylegzanin ja Olga Tsareva voittivat Lake Saimaa Roller-ski Marathonin
  10. 19.09.2021Pärmäkoski naisten mestariksi Vuokatissa
  11. 19.09.2021Northug viides Klarälvsloppetissa – katso koostevideo kilpailusta
  12. 23.09.2021Katso suorana Kestävyysurhelu.fissä: Johaug ja Björgen kohtaavat torstaina
  13. 07.09.2021Korpela viides Norjassa – Northug pysyi mukana 35 kilometriä
  14. 18.09.2021Suhonen: "Täydellinen onnistuminen"
  15. 15.09.2021Rullahiihdon SM-mitalit jaetaan viikonloppuna Vuokatissa
  16. 16.09.2021Entinen huoltopäällikkö Norrgård Uudenkaarlepyyn kaupunginjohtajaksi
  17. 19.09.2021Kestääkö Northug 90 kilometriä – katso live-lähetys Klarälvsloppetista
  18. 15.09.2021Katso videokooste Saimaa Roller Ski Marathonista
  19. 02.09.2021Hakola takamatkalta syksyyn, mutta kirvestä ei ole heitetty kaivoon
  20. 08.09.2021Christer Majbäck on huolissaan oikeudenmukaisuudesta fluorikiellossa
  21. 28.08.2021Onko rullahiihto tuottavaa, viekö runsas rullahihto nopeuden ja elastisuuden?
  22. 20.09.2021Bolshunovilla terveysmurheita – leikkaus ja antibioottikuuri
  23. 31.08.2021Maajoukkueella onnistunut korkeanpaikanleiri – yhteistreeni venäläisten kanssa saanee jatkoa
  24. 17.09.2021Petter Northug kilpailee jälleen viikonloppuna – lähetys Kestävyysurheilu.fissä
  25. 20.09.2021Suksifarssi rullahiihdon MM-kisoissa – katso koostevideo eilisestä kilpailusta
  26. 19.09.2021Pärmäkoski: "Uskon, että hyvä kausi on tulossa"
  27. 17.09.2021Sömskar ja Tanel löivät Venäjän maajoukkuehiihtäjät rullahiihdon MM-kisojen avauksessa
  28. 10.09.2021Svahnin olkapää leikattu - vamma osoittautui pelättyä pahemmaksi
  29. 30.08.2021Suunnitteleeko Petter Northug totisempaa paluuta?
  30. 10.09.2021Virtanen starttaa tänä iltana 24 tunnin rullahiihtourakkaan