Korir ja Lehtinen vauhdissa Toukokuun kisoissa

koririntroTurun Urheiluliiton Lewis Korir ja Joensuun Katajan Johanna Lehtinen vastasivat parhaista kestävyysjuoksutuloksista 40. kerran järjestetyissä Toukokuun kisoissa Helsingin Eläintarhan urheilukentällä tiistaina 31. toukokuuta.

korir31052011Lewis Korir Leppävaaran Kalevan kisoissa 2009. Kuva: Jarno MaimonenTurun Urheiluliiton Lewis Korir ja Joensuun Katajan Johanna Lehtinen vastasivat parhaista kestävyysjuoksutuloksista 40. kerran järjestetyissä Toukokuun kisoissa Helsingin Eläintarhan urheilukentällä tiistaina 31. toukokuuta.

Lewis Korir voitti ihanteellisissa olosuhteissa juostun miesten 10 000 metriä täydellisellä soolojuoksulla ja vieläpä äärimmäisen upealla ennätysajalla 27.41,90! Lewis Korir voitti vuonna 2009 Leppävaaran Kalevan kisoissa 5000 ja 10 000 metriä, sekä maratonin Suomen mestaruuden Jyväskylässä. Sittemmin Suomen Urheiluliiton edustusoikeussääntöjä muutettiin, eikä Korir ole ollut oikeutettu osallistumaan Suomen mestaruuskisoihin.

24-vuotiaan Koririn jäljessä seuraavana maaliviivan ylitti Willy Rotich (TuUL) ajassa 29.07,26. Kenialaiskaksikon perässä pääryhmässä juoksivat pitkään Obed Kipkuruin vauhdittamana mm. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Henri Manninen ja Sjundeå IF:n kaksikko Jarkko Hamberg ja Petteri Muukkonen. Kipkuruin keskeytettyä työnsä tehtyään, pystyi Manninen kilpailun jälkimmäisellä puoliskolla karistamaan pahimmat haastajansa kintereiltään, ja oli menossa noin 29.40 loppuaikaan. Ilmeisesti kisan järjestäjillä sattui valitettava kömmähdys ja Manniselle soitettiin kelloa viimeiselle kierrokselle kierrosta liian aikaisin eli 9200 metrin kohdalla. Epäonninen Manninen kiri maaliin tietämättään liian aikaisin ja harmistus oli sen mukainen -DNF. Petteri Muukkonen kiri lopulta kisan kolmanneksi ennätysajallaan 30.24,03. 10 000 metrin Pohjoismaiden mestari Jarkko Hamberg oli neljäs 30.30,11. 19-vuotias Arttu Vattulainen debytoi kympillä sangen lupaavalla loppuajalla 30.57,67.

Naisten 3000 metrillä Suvi Selvenius vauhditti juoksua ensimmäiset 1100 metriä (3.25). Näillä haminoin tapahtui juoksijajoukossa törmäilyä ja kolme juoksijaa kaatui. Näiden joukossa muun muassa lopulta keskeyttämään joutunut viime vuoden Kalevan kisojen estejuoksun pronssimitalisti Minna-Maria Kangas. Kärjessä matkaa kuitenkin tekivät Johanna Lehtinen, vanavedessään Heidi Eriksson. Voitto ratkesi Lehtisen hyväksi kahden sadan metrin loppukirissä. Lehtisen voittoaika oli hänen ulkoratojen paras 9.10,59. Hallissa hän on juossut nelisen sekuntia kovempaa 9.06,78. Heidi Eriksson paransi ennätystään lukemiin 9.13,12. Tulostasoltaan 3000 metriä oli kaiken kaikkiaan erinomainen!

Mikko Lahtio voitti 800 metriä kauden kotimaisella kärkiajalla 1.51,16.

Miehet 10 000 m
1. Lewis Korir        TuUL       27.41,33 
2. Willy Rotich       TuUL       29.07,26 
3. Petteri Muukkonen  SjundeåIF  30.24,03 
4. Jarkko Hamberg     SjundeåIF  30.30,11 
5. Arttu Vattulainen  JoensKa    30.57,67 
6. Oskari Pennanen    JuuanJä    31.02,31 
7. Mikko Virta        TurWei     31.44,95 
8. Ville Heikkilä     LammSä     31.48,41 
9. Lauri Lipiäinen    SjundeåIF  31.53,05 
10. Reima Laakkonen   JoensKa    32.33,93 
11. Konsta Vilkman    PadasjY    33.34,18
12. Matti Rauma       TuUL       33.43,97 10400 m
13. Jari Vanhanen     SjundeåIF  33.53,53 
14. Magnus Hellström  SjundeåIF  35.53,89 10400 m 
    Henri Manninen    JyväskKU   DNF

Naiset 3000 m
1. Johanna Lehtinen    JoensKa   9.10,59 
2. Heidi Eriksson      IFNykn    9.13,12 
3. Meri Rantanen       NummKip   9.40,28 
4. Kaisa Tyni          HamPo     9.41,79 
5. Nina Chydenius      ViipU     9.42,19 
6. Eeva Sajanti        SeinäjSU  9.45,64 
7. Janica Mäkelä       ForssSa   9.47,38 
8. Oona Kettunen       KarhKa    9.48,30 
9. Viivi Rantanen      NummKip   10.00,33 
10. Mira Tuominen      ValkHa    10.07,42 
11. Katarina Skräddar  IFLänken  10.12,26 
12. Anna-Mari Knuuti   ForssSa   10.13,29 
13. Veera Sahlberg     TuUL      10.14,54 
14. Tiia Taipale       TuUL      10.21,11 
15. Ester Schulman     PorvU     10.23,92 
16. Sari Suomalainen   LeppSi    11.04,69

>>Tulokset



Kuuntele uusin podcast!

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 20.11.2021Iivo Niskanen voittoon Oloksella venäläisten katsastuskilpailussa - Bolshunov 5:s
  2. 21.11.2021Niskanen jälleen mukana venäläisten katsastuskilpailussa – Bolshunov väläytteli nousukuntoa
  3. 08.11.2021Oloksella tulevana viikonloppuna kovat karkelot – Tykkikisaradio välittää kisatunnelmat kotiin
  4. 18.11.2021Katso Taivalkosken Suomen Cupin lähtölistat – Iivo Niskasta lukuun ottamatta parhaat mukana
  5. 11.11.2021Tykkikisaradio: Täältä kuulet perjantain sprintin
  6. 29.11.2021Tässä hiihtäjät maailmancupin osakilpailuihin Lillehammeriin
  7. 14.11.2021Pärmäkoski voittoon Oloksella
  8. 12.11.2021Gimmler ja Ustiugov voittoihin Oloksella – Kyllönen toinen naisissa
  9. 12.11.2021Niskaset avaavat kilpailukautensa – Kuuntele Tykkikisaradiota lauantaina täältä
  10. 07.12.2021Tässä hiihtäjät maailmancupiin Davosiin ja Skandinavia Cupiin Norjaan
  11. 23.11.2021Rukalle ennustettu tulipalopakkasia
  12. 14.11.2021Pärmäkoski, Roponen ja Piippo avaavat kilpailukautensa - kuuntele Tykkikisaradiota täältä
  13. 22.11.2021Tässä Suomen hiihtäjät maailmancupin avaukseen Rukalle
  14. 13.11.2021Venäläiset lyönyt Niskanen: Hyvä avaus
  15. 22.11.2021Raju seula Norjan joukkueeseen – superlupaus Fossesholm ulkona
  16. 30.11.2021Uutta tietoa Markus Vuorelan tilanteesta
  17. 13.11.2021Hyvärinen vauhdissa Kainuun Talvikisoissa
  18. 13.11.2021Oloksen olosuhteista nauttiva Bolshunov kertoi Kestävyysurheilulle terveystilanteestaan
  19. 12.11.2021Video: Naisten sprintin ratkaisuhetket ja Anne Kyllösen kommentit
  20. 26.11.2021Niskanen ladulle ennen kovimpia haastajiaan – katso lähtölistat
  21. 04.12.2021Tässä Suomen joukkueet Lillehammerin viesteihin
  22. 02.12.2021Maailmancup-kausi jatkuu perjantaina sprinteillä – katso lähtölistat
  23. 21.11.2021Johaug ja Amundsen ykkösiä Norjassa – Olokselta vauhtia hakenut Theodorsen vakuutti
  24. 13.11.2021Siviilipalveluksen valinneelta Ståhlbergiltä kelpo hiihto Oloksella
  25. 14.11.2021Oloksen Tykkikisat: Niskanen voittoon vapaallakin
  26. 02.12.2021Kläbon manööverille päätös
  27. 20.11.2021Johaug omaa luokkaansa Norjan hiihtokauden avauksessa - Holund voittoon miehissä
  28. 21.11.2021Hakolan ylivoimaa Taivalkoskella
  29. 19.11.2021Suhonen sivuun Taivalkosken Suomen Cupista
  30. 20.11.2021Karlsson ja Johansson voittoihin Jällivaarassa