Minttu Hukka kamppaili 19-vuotiaiden mestariksi

Minttu Hukka tuulettaa voittoaan. Kuva: Jarno Maimonen

Minttu Hukka tuulettaa voittoaan. Kuva: Jarno Maimonen

Suunnistaja Topi Raitanen voitti juniorimestaruuden.

Karhulan Katajaisten 157-senttinen Minttu Hukka ja Lahden Ahkeran 175-senttinen Emma Hyyppä kamppailivat ankarasti 19-vuotiaiden neitosten 4 kilometrin kilpailussa. Hukka söi Hyypän, mutta maalissa eroa heidän välillään oli vain kolme sekuntia. Mestarin kilometriaika oli 3.28.

- Sovittiin Emma kanssa ennen kisaa, että lähdetään juoksemaan Johanna Matintalolta kiriä pois. Kova vauhti näytti tepsivän ja Johanna putosi. Ei kilpailu silti helppo ollut vaan loppu oli minullakin raskasta, Minttu Hukka sanoo.

- Kesän tavoitteet ovat samat, mitä viime syksynä päätin, eli pistesija nuorten MM-kilpailujen estejuoksussa. Se vaatii alle 10.10 aikaa. Alla on vaikea talvi eri vammojen ja sairauksien vuoksi, mutta tavoitteista en suostu tinkimään, Hukka päättää.

Viime kesänä Kalevan kisoissa 800 metriä voittanut Turun Urheiluliiton Johanna Matintalo palkittiin pronssimitalilla, mutta hävisi mestarille jo yli puoli minuuttia.

Minttu Hukkaa valmentaa Euroopan mestari Oona Kettusen äiti Saila Kettunen. Karhulan Katajaiset voitti henkilökohtaisen mestaruuden lisäksi myös 19-vuotiaiden joukkuekilpailun, missä kultamitalein palkittiin Hukan ohella Nelli Rantanen ja Krista Lindholm. Kilpailijoita tässä ikäluokassa oli 39.

>>Tulokset 

Suunnistaja Topi Raitanen voitti juniorimestaruuden

19-vuotiaiden 6 kilometrin kilpailussa kultamitalista kamppailivat 17-vuotiaiden ikäluokan viime vuoden kaksi parasta Kuopion Reippaan Samu Mikkonen ja Sjundeå IF:n Topi Raitanen. Tänä vuonna järjestys kääntyi Raitasen eduksi kolmen sekunnin erolla. Uutta mestaria valmentaa Antti Örn.

sm maastot p1919-vuotiaiden poikien kisa eteni Samu Mikkosen ja Topi Raitasen komennossa. Kuva: Jarno Maimonen- Viimeinen lenkki tultiin kovaa, muuten oli helppoa menoa. Puhuttiin Samun kanssa viimeisellä kierroksella, että missä kohtaa lähdetään. Alamäessä sitten kiristettiin vauhtia, kertasi kisan ratkaisua Topi Raitanen.

- Huomenna lähden Bulgariaan suunnistuskilpailuihin. Edessä on kaksi näyttökisaa nuorten MM-kisoja varten, jotka käydään heinäkuussa. Tavoitteena olisi menestyä sekä sprintissä että pitkällä matkalla, Raitanen jatkaa.

Huhtikuussa 10 kilometrin maantiejuoksun mestaruuden voittanut Sjundeå IF:n Eero Saleva juoksi nyt kolmanneksi häviten kahdeksan sekuntia seuratoverilleen Raitaselle. Miika Tenhunen Nivalan Urheilijoista oli neljäs täsmälleen samalla ajalla Salevan kanssa.

Viidenneksi sijoittui Mikkelin Kilpa-Veikkojen Topias Ahola, joka ei aikaisemmin ole juoksijana osallistunut henkilökohtaisiin SM-kilpailuihin. Viime vuonna Aholla voitti 18-vuotiaiden ikäluokassa Suomen viestijoukkueen jäsenenä suunnistuksen Euroopan mestaruuden.

Sjundeå IF voitti joukkuemestaruuden. Topi Raitasen ja Eero Salevan ohella joukkueeseen kuului 13:nneksi sijoittunut Arttu Syrjäläinen. Hyvän vastuksen tarjosi kaksi muuta Suomen ruotsinkielisen urheiluliiton jäsenseuraa IF Raseborg ja Gamlakarleby IF. Kolme Raseborgin juoksijaa sijoittuivat 8. ja 10. ja 11:nneksi.

Kilpailu oli tasainen ja loppuun asti jännittävä, muttei erityisen kovavauhtinen mestarin kilometriajan ollessa 3.11,8. Kilpailijoita oli yhteensä 48.

>>Tulokset 

Kuuntele uusin podcast!

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 03.10.2021Yksilöurheilija myymässä itseään – mitä sponsori haluaa?
  2. 15.10.2021Hiihdon olympiavoittaja sai aivoverenvuodon
  3. 22.10.2021Ristomatti Hakola vaihtoi valmentajaa
  4. 03.10.2021Kestävyysurheilija saa olla vahva – voimaharjoittelusta lisää potkua suoritukseen: osa I
  5. 01.10.2021Anita Korva: "Tosi haastavaa on ollut palata siihen ammattimaiseen tekemiseen ja sille tasolle, jolla olin"
  6. 11.10.2021Maastohiihdon ohjelma Pekingin olympialaisissa
  7. 22.10.2021Bolshunov ensi viikolla Olokselle – Tykkikisoista tulossa kovatasoiset
  8. 03.10.2021Näin Team Edux harjoitteli Vuokatissa
  9. 04.10.2021Isometsän elämäkerta ja muita hiihtouusia lyhyesti
  10. 05.10.2021Pärmäkoski valmistautuu olympialaisiin parhaiden kausiensa reseptillä
  11. 12.10.2021Vuokatti Ski Team Kainuu haluaa menestyä sekä miesten että naisten viesticupissa
  12. 08.10.2021Matti Heikkisellä sormensa pelissä Team Mäenpään uuden pääyhteistyökumppanuuden kanssa
  13. 08.10.2021Hans Christer Holund ei tehoilla mässäile
  14. 14.10.2021Östberg ei vieläkään valmis täysipainoiseen harjoitteluun – jää pois korkeanpaikanleiriltä
  15. 29.09.2021Saako Northug kilpailla ensi talvena?
  16. 09.10.2021Hommelvik GP suorana – mukana Iversen ja Tönseth
  17. 12.10.2021Piippo harjoittelut syksyn onnistuneesti Denverissä
  18. 29.09.2021Lauri & Verkku Diaries: Ensimmäiset hiihdot lumella ja legendaarinen Vuokatinvaaran testijuoksu!
  19. 30.09.2021Näin Skandinavia Cupia hiihdetään ensi talvena  – Suomelta jää yksi viikonloppu väliin
  20. 29.09.2021Podcast: Jasmi Joensuu ja Heli Heiskanen puhumassa rullahiihdosta
  21. 06.10.2021Hiihtoviikko-podcast: Harjoittelu ensilumilla - Mieto muistelee Ramsauta ja Jerismajaa
  22. 12.10.2021Frida Karlsson: "Eniten kehitystä tulee lähellä rajoja"
  23. 13.10.2021Hiihtoviikko-podcast: Vieraana Simo-Viljami Ojanen – Mieto muistelee omaa loppusyksyn harjoitteluaan
  24. 08.10.2021Ilkka Jarva puhuu Valmentajan äänellä -podcastissä huippuvaiheen valmennuksesta
  25. 28.09.2021IS: Ohtosen ja Korvan yhteistyö päättynyt
  26. 04.10.2021Ismo Hämäläinen pohtii Suomen hiihtolajien nykytilaa ja tulevaisuutta italialaisportaalin haastattelussa
  27. 26.09.2021Yläkouluikäisille enemmän tasatyöntöä, sauvoittaluistelua ja jalkaisin tehtyjä nopeusharjoituksia
  28. 14.10.2021Yle: Koronatestauksesta tulossa jälleen valtavat lisäkustannukset Hiihtoliitolle
  29. 25.09.2021Pargas IF satsaa olosuhteisiin ja yhdessä tekemiseen
  30. 20.10.20215. Hiihtovarusteet – Mieto muistelee 70-luvun välinemurrosta