Sandra Eriksson juoksi 0,58 sekunnin päähän Suomen ennätyksestä

Sandra Eriksson juoksi 0,58 sekunnin päähän Suomen ennätyksestä. Kuva: Jarno Maimonen

Sandra Eriksson juoksi 0,58 sekunnin päähän Suomen ennätyksestä. Kuva: Jarno Maimonen

Naisten 3000 metrin estejuoksu nousi tuloksiltaan erittäin korkeatasoiseksi. Sen voitti koko matkan johtanut Kenian Agnes Chesang uudella ennätyksellään 9.34,33.

Hallitseva Suomen mestari IF Nykarlebynejdenin Sandra Eriksson ja hallitseva junioreiden Euroopan mestari Karhulan Katajaisten Oona Kettunen olivat ainoat, jotka edes ensi kierroksen rohkenivat seurata hurjasti aloittanutta Chesangia.

Kärkikolmikko juoksi lähes koko matkan yksin ilman vetoapua toisiltaan. Eriksson saapui maaliin toisena loistavassa ajassa 9.40,86. Tulos on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras.

Eriksson jäi vain 0,58 sekuntia Johanna Lehtisen seitsemän vuotta sitten juoksemasta Suomen ennätyksestä. Ennätys olisi ehkä saattanut parantuakin, jos Eriksson olisi aloittanut loppukirinsä jo ennen viimeistä kuivaestettä.

- Hyvä aika oli tavoitteena. En voi kuitenkaan olla tyytyväinen siihen, että jään Suomen ennätyksestä noin vähän, mutta en voi olla noin hyvään aikaan kovin pettynytkään. Varsinkin kun se tuli noin huonolla juoksulla! Sandra Eriksson kertoo.

- Kausi on mennyt kokonaisuutena huonosti. Vaikeuksia on ollut todella paljon. Ensin en saanut jalkavamman vuoksi juosta neljään kuukauteen. Mononukleoosi ja mykoplasma veivät myös useita tärkeitä harjoitusviikkoja. Kun vain saisin yhden ehjän harjoitusvuoden, niin juoksisin todella hyvin! Ensi viikonloppuna juoksen DecaNation-maaottelussa Ranskassa. Sitten vuoroon tulee maaottelu, Eriksson päättää.

Oona Kettusen aika 9.48,73 oli myös erinomainen. Neljänneksi sijoittunut Kettusen harjoitustoveri Minttu Hukka juoksi uuden ennätyksensä 10.17,93, joka sijoittuu 18-vuotiaiden tämän vuoden Euroopan tilastossa neljänneksi.

- Tavoitteena oli mahdollisimman hyvä juoksu. Pääkilpailut ovat jo kerran takana. Aika 9.48 on parempi kuin ajattelin. En kuullut kilpailun aikana väliaikoja. Annoin vain mennä. Jos alku olisi ollut aavistuksen verran hitaampi, niin loppu olisi tullut paremmin, Oona Kettunen sanoo.

Kaikki kahdeksan suomalaista juoksivat reilusti alle 11 minuutin. Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden 19-vuotias Saara Nikander sai elämänsä ensimmäisessä tämän matkan kilpailussa mainion ajan 10.53,42.

Sandra Erikssonin ja Oona Kettusen ajat alittavat roimasti ensi kesän Zürichin EM-kilpailuiden tulosrajan, joka on 9.55,00.

Naiset 3000 m esteet
1. Agnes Chesang KEN 9.34,33
2. Sandra Eriksson If Nykarlebynejden 9.40,86
3. Oona Kettunen Karhulan Katajaiset 9.48,73
4. Minttu Hukka Karhulan Katajaiset 10.17,73
5. Janica Mäkelä Forssan Salama 10.30,30
6. Sofie Lövdahl Vasa Is 10.41,40
7. Camilla Richardsson Vasa Is 10.42,25
8. Emma Hyyppä Lahden Ahkera 10.52,85
9. Saara Nikander Länsi-Uudenmaan Urheilijat 10.53,42

-Jarno Maimonen & SUL


Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 21.12.2020Tour de Skin ohjelma 2021
  2. 13.01.2021Lukijan mielipide: Avoin kirje Aluehallintovirastoille, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle sekä kuntapäättäjille kilpailujen järjestämisestä
  3. 02.01.2021Kyllönen ja Hyvärinen voittoihin Kuopiossa
  4. 27.12.2020Jari Isometsä: Tuottavuus ennen tuntimääriä, rytmitykseen huomiota
  5. 21.12.2020Tässä Suomen joukkue Tour de Skille!
  6. 12.01.2021Salomon ja Atomic lanseeraavat uuden liikuteltavan maastohiihtositeen
  7. 09.01.2021Björgenin anomus hylättiin - ei saa hiihtää Marcialongassa
  8. 11.01.2021Vantaan Suomen Cupiin luvassa lunta taivaan täydeltä – Katso lähtölistat
  9. 08.01.2021Kläbo voittoon Norjassa ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  10. 21.12.2020Northugille linnatuomio
  11. 21.12.2020Ruotsi julkisti joukkueensa Tour de Skille
  12. 29.12.2020Kuopiossa hiihdetään kilpaa viikonloppuna – maajoukkuehiihtäjiä mukana
  13. 09.01.2021Näin Tour de Skillä jaetaan palkintorahoja
  14. 07.01.2021Suomen joukkuessa kaksi positiivista koronatestitulosta – myös Ruotsin Linn Svahnilla positiivinen testitulos
  15. 15.01.2021Seitsemän suomalaista mukana La Diagonelassa – raju lumentulo rajoittanut liikkumista Alpeilla
  16. 19.12.2020Anderssonilla ja Karlssonilla kova kiri leirikilpailussa – koronasta parantunut Kalla kaukana kärkikaksikosta
  17. 04.01.2021Ylläs-Levi – Suomen Lapin taikaa keväthangilla
  18. 13.01.2021Martti Jylhä mukana kisaladuilla – tässä hiihdon Suomen Cupin viestijoukkueita
  19. 09.01.2021Parttimaa ja Virolainen voittoihin Hollolassa
  20. 09.01.2021Johaug ja Röthe voittoihin Norjassa
  21. 26.12.2020Harjoitusohjeita hiihtäjille 75 vuoden takaa
  22. 06.01.2021Pärmäkoski ennakoi loppukiritaistelua Tour de Skin takaa-ajoon
  23. 07.01.2021Väärä hälytys: Tour de Skin suomalaishiihtäjät terveitä
  24. 02.01.2021Kerttu Niskanen keskeytti Tour de Skillä
  25. 03.01.2021Kyllönen löytämässä terävyyttä, Hyvärinen sai positiivisia merkkejä
  26. 08.01.2021Tour de Ski taittuu loppusuoralle – Krista Pärmäkoski jatkaa kärkikympissä ja Markus Vuorela virittää kiriä
  27. 27.12.2020Bonussekunnit ja muita Tour de Skin sääntöjä
  28. 16.01.2021Ari Luusua hiihti kymmenenneksi Visma Ski Classics -kauden avauksessa
  29. 10.01.2021Kläbo ja Johaug voittoihin Norgescupin päätöspäivänä
  30. 29.12.2020Myös Hakola jää pois Tour de Skiltä