SUL nimesi yleisurheilun valmennusryhmät

Camilla Richardsson on mukana EM-ryhmässä. Kuva: Touho Häkkinen

Camilla Richardsson on mukana EM-ryhmässä. Kuva: Touho Häkkinen

Suomen urheiluliiton (SUL) kärkivalmennusryhmään Team Finlandiin on valittu viisitoista urheilijaa kaudelle 2018-2019.

Yleisurheilun kotimainen lajiliitto nimesi maanantaina urheilijat EM-ryhmään ja nuorten EM-ryhmään. SUL:n kolmeen kärkiryhmään valittiin yhteensä 84 urheilijaa.

- Urheilijat näihin ryhmiin valittiin jo kolmatta kertaa ensisijaisesti erikseen laaditun tulostaulukon perusteella. Ainoa poikkeus oli keihäänheittäjä Antti Ruuskanen, joka täytti edelleen Team Finland -urheilijan kriteerit, vaikka tuloskriteeri ei täyttynyt. Ruuskanen siis jatkaa Team Finland -ryhmässä, sanoo valmennusjohtaja Jorma Kemppainen tiedotteessa.

- Nämä urheilijalistat ovat joustavia. Jos urheilija tekee tuloksen, joka edellyttää nousua ylempään ryhmään, hän saa välittömästi statuksen tuloksen mukaisessa ryhmässä.

SUL:n Team Finland -ja EM-ryhmän tavoitteena on menestyä vuosittain arvokilpailuissa. Nuorten EM-ryhmän menestymistavoite on 2-4 vuoden päästä käytävissä arvokilpailuissa.

- Tulevalle kaudelle EM-ryhmä kasvoi hieman viime syksyyn nähden. Samalla Team Finland -ryhmä pieneni. Nuorten EM-ryhmän koko pysyi aika lailla ennallaan, Kemppainen sanoo.

- Kunkin urheilijan kanssa tuet neuvotellaan lähiviikkoina käytävien keskustelujen perusteella.

Team Finlandiin valittiin muun muassa kestävyysjuoksija Anne-Mari Hyryläinen sekä kävelijät Aleksi Ojala sekä Aku Partanen.

EM-ryhmässä urheilevat kestävyysjuoksijoista Topi Raitanen, Arttu Vattulainen, Sandra Eriksson, Sara Kuivisto, Camilla Richardsson, Janica Rauma sekä kävelijät Jarkko Kinnunen ja Tiia Kuikka.

Nuoret urheilijat kuten Alisa Vainio ovat mukana SUL:n nuorten EM-ryhmässä. Kaikki ryhmävalinnat on katsottavissa SUL:n sivuilta.

MM-hiihdot


Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 02.02.2021Nuorten MM-hiihtojen ohjelma
  2. 02.02.2021Tässä nuorten MM-joukkue Vuokattiin
  3. 18.02.2021Ylläs-Levin kohtalo selviää viimeistään 10. maaliskuuta
  4. 31.01.2021Joni Mäki sprinttikarsinnan kakkonen Falunissa – Bolshunov kaatui ja karsiutui
  5. 01.02.2021Niskasen pohjeluu murtunut
  6. 13.02.2021Kaksinkertainen MM-kävijä Saapunki hiihti tänään viimeisen kilpailunsa – ottaa varaslähdön vuorijuoksu-uralle
  7. 25.02.2021Tässä Suomen hiihtäjät yhdistelmäkilpailuihin
  8. 15.02.2021Maastohiihdon päävalmentaja Pasanen heitti mitalitavoitteen romukoppaan
  9. 23.02.2021MM-hiihtojen kahden ensimmäisen päivän aikatauluja aikaistettu
  10. 05.02.2021Oberstdorfin MM-hiihtojen ohjelma
  11. 10.02.2021Nuorten MM-ohjelmaan muutoksia
  12. 16.02.2021Kesäkeliä Oberstdorfiin ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  13. 07.02.2021Laura Mononen voitti Keravalla ja Kari Varis Ilmajoella – katsaus viikonlopun kotimaisiin hiihtotuloksiin
  14. 03.02.2021Pyhäjärvi avaa SM-kisatalven – Honkavuoren aluetta kehitetty kovasti
  15. 08.02.2021Upseerikokelas Koivisto taisteli torjuntavoiton vainoajastaan
  16. 01.02.2021Nepryaeva sormileikkauksessa ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  17. 26.02.2021Niskanen luottaa pitkiin hihoihin Oberstdorfin lämmössä, Pärmäkoski sai ompeluapua Janne Ahoselta
  18. 19.02.2021Oberstdorfin keväinen sää tuntuu kotimaan pakkasten jälkeen helteiseltä – kisasää uhkaa laittaa suksihuollon rajuun testiin ensi viikolla alkavissa MM-kisoissa
  19. 15.02.2021Tässä Suomen joukkue Oberstdorfin MM-hiihtoihin
  20. 01.02.2021Suomi kahdeksan hiihtäjän voimin Ulricehamniin
  21. 09.02.2021Niilo Moilanen nuorten maailmanmestariksi!
  22. 19.02.2021Suhonen ja Haarala kaksoisvoittoon Ruotsin cupissa
  23. 20.02.2021Nuorten SM-hiihdot käynnistyivät Jyväskylässä
  24. 03.02.2021Johaug ja Kläbo Norjan MM-joukkueen kärjet: "MM-valinta ei ole koskaan helppoa Norjassa"
  25. 05.02.2021Kova pakkanen saattaa kiusata nuorten MM-hiihtoja
  26. 12.02.2021Päivitetty: Tässä Suomen joukkueet nuorten MM-viesteihin
  27. 31.01.2021Joensuu iloitsi uran parhaasta vauhdista – Norjalaiselle suullinen varoitus Vuorisen eteen leikkaamisesta
  28. 09.02.2021Niilo Moilanen ylivoimainen nuorten MM-hiihtojen sprinttikarsinnassa!
  29. 31.01.2021Luusuan vauhti ei riittänyt loppunousussa - "Oma taso on tuossa. Sukset pelasivat ja huolto pelasi"
  30. 12.02.2021Lindholm paras suomalainen 23-vuotiaiden 15 kilometrillä, Lapalus hiihti MM-kultaa