Tuomas Jokinen tekee paluun

jokinentuomasintroFlagstaffissa leireilevä Tuomas Jokinen kilpailee perjantai-iltana Stanfordin 10 000 metrillä. Kisa on Turun Weikkojen miehelle ensimmäinen ratastartti sitten vuoden 2010.

Flagstaffissa Yhdysvalloissa leireilevä Tuomas Jokinen kilpailee pitkäperjantaina Stanfordin 10 000 metrillä San Franciscon kupeessa, Palo Altossa. Kisa on 25-vuotiaalle Turun Weikkojen miehelle ensimmäinen ratastartti sitten vuoden 2010.

Palo Alto on Jokiselle varmasti hyvä paikka aloittaa paluu ratakisojen pariin, sillä juuri Kalifornian tummuvassa illassa hän juoksi 10 000 metrin ennätyksensä 29.11,05 keväällä 2009.

Hevoskuuri tavoitti Jokisen juuri ennen kisakauden avausta.

jokinentuomas2010 lahtiJokinen Lahden SM-maastoissa. Kuva: Jarno MaimonenEt kilpaillut viime kaudella juurikaan. Mikä tähän oli syynä?

- Lähes koko kauden 2010 kipuillut kantaluu leikattiin 30.11.2010 ja toipuminen kisakuntoon vei odotettua kauemmin. Vasta viime syksynä pääsin korvaavien seassa testaamaan kuntoa Kyrön Karkuun kirmauksessa ja Varsyn testijuoksussa.

Miten kuluva harjoituskausi on sujunut? Entäpä Flagstaffin leiri?

- 2011 oli vuotena korvaavavoittoinen, eikä yhtään "juoksijamaista" kuukautta tullut. Viikkorakenne pidettiin treenien osalta samana, mutta toteutustapana oli PK-treeneissä vesijuoksu, crosstrainer tai kuntopyörä (1-2 h), VK-treeneissä esim. 45-60 min spinning ja MK-treeneissä 3-6 min crosstrainer-vedot.

- Oikeastaan vasta tammikuun lopulla aloin saada juoksusta kiinni siten, että pääsin tekemään kovia treenejä juosten ja lisäämään pikku hiljaa viikoittaista kilometrimäärää "jo" yli 100 km (Tammikuu 400 km, Helmikuu 500 km).

- Flagstaffin leiri (27.2-30.4) on sujunut osaltani hyvin. Maaliskuu oli ensimmäinen kuukausi, jossa sain tehtyä kaikki kovat treenit juosten ja kokonaismäärääkin tuli yhteensä 750 km. Leiri on osaltani kuudes korkeanpaikan leirini, joten ymmärsin ja uskalsin ottaa ensimmäisen viikon tehollisesti kevyesti, jotta ehdin adaptoitua korkeaan ilmanalaan hyvin ja vasta sitten nostin tehoja pikkuhiljaa. Ennen Stanfordin kisaa sain vedettyä jokaisen kovemman treenin hyvin läpi ja jonkinlaista kehittymistäkin oli havaittavissa.

Flagstaffissa leireilee tällä hetkellä muitakin suomalaisjuoksijoita. Tehdäänkö leirillä paljon yhteisiä harjoituksia?

- Mahdollisimman paljon on koetettu sovittaa kovempia treenejä samoille päiville, jotta saadaan ryhmäharjoittelun hyöty. Itse olen paljon Keskisalon Jukan kanssa vetänyt peruslenkkien ohella VK- ja mäkitreenejä. Jukan "maltti ja valtti" ovat arvossaan täällä korkealla ja koen itse hyötyväni erittäin paljon, kun saan treenata hänen kanssaan.

Mitkä ovat tavoitteesi Stanfordin kympille?

- Viimeisin ratakisani on vuoden 2010 Ruotsiottelun 5000 m, joten jonkinlaisesta paluusta radalle voidaan mielestäni puhua. Tavoite on saada ehjä juoksu ja tieto tämänhetkisistä valmiuksista sekä ylipäätänsä nauttia tunteesta, kun saa taas olla mukana viivalla. Tuo Ruotsiottelun 5000 m oli kyllä sen verran huono esitys itseltäni, että ihan hirveästi ei Stanfordin kympin puolimatkan väliajan tarvitsisi olla Ruotsiottelun loppuaikaa hitaampi!

jokinentuomas2009karhuTuomas Jokinen vie Turun Weikkojen viestiä Karhu-viestissä. Kuva: Terhi HalonenVoitko kertoa kevään ja kesän kilpailusuunnitelmista? EM-kotikisat lienevät suunnitelmissasi?

- Päästä juoksemaan EM-kotikisoissa olisi kyllä yksi unelmien täyttymys ja kaikki tekemiseni tähtää siihen, mutta tärkeintä on nyt saada tehtyä terveenä hyviä juoksutreenejä toinen toisensa perään ja sitä kautta kehittyä juoksijana. Luultavasti tulen juoksemaan toisen 10 000 m kisan toukokuun vaihteessa. Sm-maastojen kautta tähtään kohti ratakautta ja varmaan kesäkuun alussa haen vauhtia kympille 1500 - 5000 m matkoilta. Toinen kesän päätähtäin on luonnollisesti Kalevan Kisojen 5000 ja 10 000m.

Siirryit Tommy Ekblomin valmennukseen nuoruusvuosien valmentajasi Mikko Mattilan ohjauksesta 2009. Miten yhteistyö on sujunut? Millä tavalla harjoittelu muuttui aiemmasta?

- Yhteistyö Tommyn kanssa on sujunut hyvin. Tommy on tuntenut minut melko pienestä lähtien ja tietää vahvuuteni ja heikkouteni ja osaa ottaa ne huomioon harjoitusohjelmaa tehdessään. Mattilan Mikon valmennuksessa sain luotua hyvät henkiset ja fyysiset pohjat kestävyysjuoksijan uralle, joita olemme sitten Tommyn kanssa koettaneet viedä vielä pidemmälle.

Voisitko antaa esimerkin harjoitteluviikostasi kevätkaudella, ja mikä on suosikkiharjoituksesi?

Viikko 11 - Flagstaff

Ma - 10 km + lihaskunto
Ti - 12 km VK
Ke - 20 km tv kevyt
To - 10 km VL (1km/1km) + 8x 200m/200m hölkkäpal
Pe - 10 km + lihaskunto
La - 8x n.500m mäet/hölkkäpalautus
Su - 30 km tv kevyt

+ Aamulenkit 10 km (ma-la)

- Pidän ylipäätänsä tunteesta, kun saa pistää itsensä tiukille treeneissä. Vauhtikestävyys on yksi vahvuuteni ja juoksun kulkiessa Vk-treenit ovat erittäin mielekästä tuskaa.

Tuomakselle kiitos haastattelusta ja tsemppiä illan ja alkavan kauden kisoihin!

>>Stanfordin kisojen tulospalvelu

MM-hiihdot


Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 29.01.2021Kaisa Mäkäräinen voittoon Polvijärvellä ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  2. 02.02.2021Nuorten MM-hiihtojen ohjelma
  3. 02.02.2021Tässä nuorten MM-joukkue Vuokattiin
  4. 18.02.2021Ylläs-Levin kohtalo selviää viimeistään 10. maaliskuuta
  5. 31.01.2021Joni Mäki sprinttikarsinnan kakkonen Falunissa – Bolshunov kaatui ja karsiutui
  6. 01.02.2021Niskasen pohjeluu murtunut
  7. 29.01.2021Suomalaisten suksi tökki Falunissa – huoltopäällikkö otti syyn kontolleen: "Laitoimme huonot tuotteet huonoon sukseen, ja tulos oli sen mukainen"
  8. 13.02.2021Kaksinkertainen MM-kävijä Saapunki hiihti tänään viimeisen kilpailunsa – ottaa varaslähdön vuorijuoksu-uralle
  9. 25.02.2021Tässä Suomen hiihtäjät yhdistelmäkilpailuihin
  10. 15.02.2021Maastohiihdon päävalmentaja Pasanen heitti mitalitavoitteen romukoppaan
  11. 23.02.2021MM-hiihtojen kahden ensimmäisen päivän aikatauluja aikaistettu
  12. 10.02.2021Nuorten MM-ohjelmaan muutoksia
  13. 16.02.2021Kesäkeliä Oberstdorfiin ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  14. 05.02.2021Oberstdorfin MM-hiihtojen ohjelma
  15. 07.02.2021Laura Mononen voitti Keravalla ja Kari Varis Ilmajoella – katsaus viikonlopun kotimaisiin hiihtotuloksiin
  16. 03.02.2021Pyhäjärvi avaa SM-kisatalven – Honkavuoren aluetta kehitetty kovasti
  17. 08.02.2021Upseerikokelas Koivisto taisteli torjuntavoiton vainoajastaan
  18. 01.02.2021Nepryaeva sormileikkauksessa ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  19. 19.02.2021Oberstdorfin keväinen sää tuntuu kotimaan pakkasten jälkeen helteiseltä – kisasää uhkaa laittaa suksihuollon rajuun testiin ensi viikolla alkavissa MM-kisoissa
  20. 15.02.2021Tässä Suomen joukkue Oberstdorfin MM-hiihtoihin
  21. 01.02.2021Suomi kahdeksan hiihtäjän voimin Ulricehamniin
  22. 26.02.2021Niskanen luottaa pitkiin hihoihin Oberstdorfin lämmössä, Pärmäkoski sai ompeluapua Janne Ahoselta
  23. 09.02.2021Niilo Moilanen nuorten maailmanmestariksi!
  24. 19.02.2021Suhonen ja Haarala kaksoisvoittoon Ruotsin cupissa
  25. 20.02.2021Nuorten SM-hiihdot käynnistyivät Jyväskylässä
  26. 29.01.2021Bolshunov voittoon Falunissa – Niskanen paras suomalainen
  27. 03.02.2021Johaug ja Kläbo Norjan MM-joukkueen kärjet: "MM-valinta ei ole koskaan helppoa Norjassa"
  28. 05.02.2021Kova pakkanen saattaa kiusata nuorten MM-hiihtoja
  29. 31.01.2021Joensuu iloitsi uran parhaasta vauhdista – Norjalaiselle suullinen varoitus Vuorisen eteen leikkaamisesta
  30. 12.02.2021Päivitetty: Tässä Suomen joukkueet nuorten MM-viesteihin