550x90

Patrick Makau teki maratonin ME:n, Puotiniemi juoksi Lontoon olympiarajan alle

makauintro_introKenialainen Patrick Makau juoksi Berliinin maratonilla maailman kaikkien aikojen nopeimman ajan 2.03.38. Entinen ennätys oli Haile Gebrselassien myös Berliinissä vuonna 2008 juoksema 2.03.59. Suomen Leena Puotiniemi puolestaan teki oman ennätyksensä ja alitti Lontoon olympialaisten A-rajan ajallaan 2.35.54

makauberlin2011Patrick Makau tuulettaa Berliinin maratonin voittoa ja uutta maratonin ME:tä! Kuva: Terhi HalonenKenialainen Patrick Makau juoksi Berliinin maratonilla maailman kaikkien aikojen nopeimman ajan 2.03.38. Entinen ennätys oli Haile Gebrselassien myös Berliinissä vuonna 2008 juoksema 2.03.59. Suomen Leena Puotiniemi puolestaan teki oman ennätyksensä ja alitti Lontoon olympialaisten A-rajan ajallaan 2.35.54

BERLIININ MARATON 2011

38. Berliinin maratonille startattiin erinomaisissa olosuhteissa. Lämpötila oli hieman yli kymmenen astetta, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuulta ei ollut nimeksikään. Lämpötila kohosi tosin aamupäivän aikana nopeasti aina 20 asteeseen asti, vaikuttaen ainakin niihin juoksijoihin, jotka viettivät matkalla useamman tunnin.

Miehet, Patrick Makau maailmanennätykseen

Miesten kilpailua mainostettiin ennakkoon kahden kamppailuksi: viime vuoden Berliinin voittaja Kenia Patrick Makau vastaan Etiopian ME-mies Haile Gebreselassie. Oman lisänsä kisaan saattaisivat tuoda aina yllätysvalmiit Kenian juoksijat, joita oli useampia mukana.

Jänisten vauhdittama joukko Gebreselassie, Makau, Eswin Kimaiyo, John Kyui sekä Emmanuel Samal lähtivät taivaltamaan hyvien olosuhteiden siivittämänä hurjaa, maailmanennätykseen tähtäävää vauhtia. Kymppi kulki 29.12. Ennakkoon oli sovittu puolimatkan tavoiteajaksi 1.02, mutta väliaika oli huikea 1.01.43. Tämä enteili alle 2.03.30 loppuaikaa! Sovitusta aikataulusta oltiin siis edellä, ja aiemmin mainittu joukko juoksi edelleen yhdessä.

25 kilometrin jälkeen vauhdittajina toimi enää kaksi jänistä, ja kilpailijajoukko oli supistunut myös kahteen. Ennakkosuosikit Gebreselassie ja Makau jatkoivat voittokamppailua, ja heistä jälkimmäinen vaikutti selvästi hyvävoimaisemmalta. Gebreselassie pyrki juoksemaan Makaun takana, ja tästä ilmeisen harmistuneena Makau alkoi yllättäen juosta sik-sakkia tien laidalta toiselle. Gebreselassie seurasi aluksi. Noin 27 kilometrin jälkeen Haile jäi Makausta hetkessä metrikaupalla. Sitten Gebreselassie pysähtyi, siirtyi radalta sivuun ja kyyristyi painaen vatsaansa. Haile palasi vielä reitille, mutta joutui lopulta keskeyttämään noin 35 kilometrin kohdalla. Syyksi kerrotiin myöhemmin hengitysvaikeudet. Gebreselassiella on rasitusastma, ja tänään vanha vaiva keskeytti matkanteon.

Makaun vauhti kärjessä sen kun kiihtyi, ja enteili parhaimmillaan jopa ajan 2.03.10 alitusta. Viimeiset kilometrit yksin taivallettuina ottivat kuitenkin sen verran voimille, että vauhti hiipui siitä hieman. Loppuajaksi tuli silti uusi, huikea ME ajalla 2.03.38! Makau paransi Gebreselassien vanhaa ME:tä yli 20 sekuntia, ja teki matkalla myös 30 kilometrin ME:n 1.27.38. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuivat Kenian Stephen Kwelio Chemlany sekä Edwin Kimaiyo. Felix Limo nousi takaa upeasti neljänneksi. Ison-Britannian Scott Overall oli ennätyksellään 2.10.55 kilpailun viides.

Patrik Makau kertoi kuulumisia kisan jälkeen:

- Kun heräsin aamulla, rukoilin, että saisin voimia pärjätä kisassa. Mielessäni oli ennen kaikkea voitto, ei niinkään maailmanennätyksen tekeminen. 25 kilomterin jälkeen tunsin, että tänään voitan. Olin energisellä tuulella, ja härnäsin hieman peesissä roikkuvaa Gebreselassieta juoksemalla sik-sakkia tien laidasta toiseen.

Harjoitteluni on sujunut hyvin, ja Berliinissä oli helppo juosta lujaa, kun tunsin reitin. Keväällä Lontoossa olin myös jo kovassa kunnossa, mutta sairastuin ennen kisaa ja lisäksi kaaduin siellä matkalla. Tänään kaikki meni hyvin. Today was my day!

Maratonille valmistautuminen on kovaa työtä, enkä osaa vielä sanoa, milloin kilpailen seuraavan kerran. Jos minut valitaan Lontoon olympiamaratonille, en juokse sitä ennen enää maratonmatkaa. Silloin valmistaudun juoksemalla lyhyempiä matkoja, kuten kymppiä. Mutta nyt aion pitää kolme viikkoa taukoa, ja palaan kunnolla harjoittelun pariin noin kahden kuukauden kuluttua.

Ja onko 2.03 alitus maratonilla mahdollista? Kyllä, aivan mahdollista, jopa minulle! Jouduin juoksemaan tänään viimeisen kympin yksin, ja se oli rankkaa.

Haile Gebreselassie ei halunnut puhua medialle kisan jälkeen, mutta varsinaisen lehdistötilaisuuden jo päätyttyä Gebreselassien manageri Jos Hermens ilmaantui paikalle kertomaan tarkemmin suojattinsa kuulumisia:

- Hailella on jo vuosia ollut rasitusastma, minkä vuoksi hän on joutunut välillä keskeyttämään, kuten Lontoon maratonilla jokunen vuosi sitten. Aina se ei häntä vaivaa, eikä ole vaivannut pitkään aikaan, ja hän ei esimerkiksi nähnyt tarpeelliseksi ottaa astmasuihketta tänä aamuna. Miksi hengitysvaikeudet sitten tänään puhkesivat esille, en osaa sanoa. Ehkäpä ME-vauhdilla juokseminen oli sen verran kova rasitus, että vaiva tuli esiin!

Haile on kuitenkin kovassa kunnossa, ja vauhdin ei olisi pitänyt olla hänelle mahdotonta. Esimerkiksi viisi-kuusi viikkoa sitten näin hänen juoksevat kympin 27.40 korkeassa ilmanalassa 2500 metrin korkeudessa. Haile ei ole lopettamassa, ja unelma Lontoon olympiamaratonista elää edelleen. Tarkoitus olisi yrittää uutta alle 2.05 alitusta melko pian. Todennäköisesti Haile juoksee Dubaissa tammikuussa. Toki ikä alkaa jo vaikuttaa, ja todennäköisesti Hailen kohdalla ME:t on jo juostu, mutta tulee muistaa, että hän on erittäin lahjakas ja äärimmäisen kokenut, ja olympialaisissa ei juosta jänisten vauhdittamana aikoja, vaan voitosta. Uskon, että Haile pystyy vielä yli nelikymppisenäkin erittäin koviin tuloksiin maratonilla.

Maratonin maailmanennätyksen Hermens ennusti kaatuvan nopeasti:

- Tänään juostiin 2.03.38, vaikka vauhti ei ollut optimaalista. Jänikset eivät mielestäni tehneet työtään kunnolla, vaan vauhti oli nykivää. Uskon, että 2.03 alittuu melko pian, kunhan olosuhteet sattuvat kohdilleen. Tiedän Keniassa olevan jo tällä hetkellä useampiakin kavereita, joilla on eväät juosta sellaisia aikoja.

Naiset, Leena Puotiniemi Lontoon olympiarajan alle

kiplagatFlorence Kiplagat. Kuva: Terhi HalonenNaisten kilpailun suurimmiksi ennakkosuosikeiksi oli nimetty Iso-Britannian ME-nainen Paula Radcliffe, Saksan Irina Mikitenko sekä Kenian Florence Kiplagat. Ensimmäiset kymmenen kilometriä Kilpagat ja Radcliffe juoksivat samaa vauhtia, mutta sitten Kiplagat alkoi tehdä sekunti sekunnilta eroa brittiin. Puolimatkassa eroa oli jo vajaat 20 sekuntia Kiplagatin eduksi, väliajan ollessa 1.10.11. Takana Mikitenko sekä Etiopian Atsede Habtamu kävivät omaa, tasaista kamppailuaan seuraavista sijoista.

Kolmen kympin jälkeen Radcliffen menoa alkoi hidastaa jonkinasteinen jalkakramppi, ja Mikitenko ajoi hänen ohitse. Kiplagatin voitto oli lopulta ylivoimainen ajassa 2.19,44, sillä toiseksi noussut Mikitenko jäi yli kaksi ja puoli minuuttia. Radcliffen oli tällä kertaa tyytyminen kolmanteen sijaan.

Florence Kiplagat oli kovin hillitty ja kohtelias kommenteissaan kisan jälkeen:

- Haluan kiittää teitä kaikkia! Keskeytin keväällä Bostonin maratonilla kolmenkympin jälkeen, ja halusin tänään vain pystyä juoksemaan maaliin. Ensimmäiset kolmekymppiä juoksin tänään varovasti, kuin silmät kiinni. Kolmenkympin jälkeen aukaisin sitten silmäni, ja tunsin, että tänään pääsen maaliin asti.

En osaa sanoa, milloin juoksen seuraavan maratonin, kun juoksin juuri vasta ensimmäistä kertaa matkan maaliin. Nyt täytyy pitää kunnon taukoa. Meillä on Keniassa paljon kovia juoksijoita, enkä osaa sanoa, riittääkö tämän päivän juoksu olympiapaikkaan Lontoossa. Jos Lontooseen valittaisiin, niin silloin juoksen ennen sitä vain lyhyempiä matkoja. Jatkossa juoksen kuitenkin pääasiassa maratonia, sillä jalkani kipeytyvät piikkareilla juoksusta, joten rata- ja maastokisat ovat taaksejäänyttä elämää.

radcliffe2011Irina Mikitenko ja Paula Radcliffe kilpailun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Kuva: Terhi HalonenIrina Mikitenko tuuletti maalissa toista sijaansa melkein kuin voittoa, ja oli iloinen kisan jälkeenkin:

- En voittanut tänään, mutta joskus toinen sijakin voi olla kuin voitto! Olen erittäin tyytyväinen!

Vaikka Paula Radcliffe oli tänään kolmas, media oli hänestä kiinnostuneempi kuin edelle sijoittuneista juoksijoista. Radcliffe oli kisan jälkeen hieman kaksijakoisella tuulella:

- Oli hauska kilpailla maratonilla pitkästä aikaa! Tulin kuitenkin voittamaan, ja tavoitteeni oli juosta parempi aika kuin 2.23.46, joten en ole tyytyväinen. Kuten tiedetään, olen kärsinyt vammoista ja sairastellut toisen lapseni syntymän jälkeen, mutta viimeiset kolme-neljä viikkoa ovat kuitenkin menneet erittäin hyvin. Olin mielestäni 2.22-kunnossa, mutta taisin innostua alussa liian kovaan vauhtiin, ja se kostautui. Kilometrit 30-38 olivät tänään hankalia, sillä jalka krinnasi.

puotiniemiberlin2011Leena Puotiniemi alitti Lontoon olympiarajan 2:37:00 selvästi. Kuva: Terhi HalonenSuomalaisittain Berliinissä jännitettiin sitä, pystyisikö Leena Puotiniemi jälleen kerran parantamaan ennätystään ja alittamaan samalla Lontoon olympiarajan 2.37,00. Leena käytti Berliinin hyvät olosuhteet ja nopean reitin hyödykseen, ja juoksi hienot ennätyslukemat 2.35.54 sijoittuen viidenneksitoista. Maalissa nähtiin uupunut ja onnellinen, jopa liikuttunut Puotiniemi:

- Nyt se raja meni rikki! Takana on vaikea sairasteluviikko. Jonkin verran sain matkalla muista juoksijoista apua. Olosuhteet olivat hyvät. Nyt se on vihdoin saavutettu!

- Terhi Halonen


>> Berliinin maratonin kisasivut:


550x350


Premiumsport.fi

ulvang banneri