550x90

Työmatkat juosten - tässä asiantuntijan vinkit

Työmatkojen juokseminen säästää aikaa muuhun. Kuvituskuva. Kuva: Aapo Laiho

Työmatkojen juokseminen säästää aikaa muuhun. Kuvituskuva. Kuva: Aapo Laiho

Monelle työmatkojen taittaminen juosten kuulostaa utopistiselta haaveelta. Aamulla on vaikea nousta ja miten vaihtovaatteetkin kulkeutuvat työpaikalle? Petteri Muukkonen on taittanut työmatkat juosten jo 12 vuoden ajan. (Artikkeli sisältää sponsoroituja linkkejä)

- Juoksemalla töihin pystyin aikanaan lisäämään harjoitusmääriäni ja tulokset paranivat, hän kertoo.

Tänä talvena Muukkosen työmatka on pidentynyt 12 kilometristä 25 kilometriin. Sekään ei estä juoksemista.

- Joskus juoksen koko matkan, joskus hyppään junasta sopivan matkan kohdalla. Palauttavina päivinä olen mennyt pyörällä, kertoo Muukkonen kuluneen talven ohjelmasta.

Minireppu selkään ja matkaan

Aamuisin Muukkonen lähtee matkaan ilman aamupalaa. Hän syö juostuaan töissä, samalla kun tietokone käynnistyy.

- Hoidan työpaikalle eväitä etukäteen tai ostan aamupalaa viereisestä kaupasta, hän vinkkaa.

Juostessa Muukkosella on selässä mahdollisimman kevyt lasti. Vaihtovaatteet hän kuljettaa työpaikalle valmiiksi.

- Suunnittelen viikon ohjelman ja vien tarvittavat vaihtovaatteet työpaikalle niin sanottuna varustekuljetuspäivänä, jolloin kuljen junalla tai pyörällä. Molempiin suuntiin juostessani työpaikalla pitää olla odottamassa kuivat sukat ja lenkkarit. Muut varusteet ehtivät kuivua päivän aikana, mutta lenkkarit eivät, kertoo Muukkonen konkarina.

12 vuoden aikana varusteruljanssin kanssa on käynyt vain pari virhearviointia:

- Kerran ei ollut puhdasta T-paitaa työpaikalla, mutta sain kollegalta lainaksi. Ja tänä talvena kävi niin, että minulla oli kaksi polkupyörää työpaikalla, hän kertoo.

Juostessa Muukkosella kulkee matkassa pieni juoksureppu, johon mahtuvat lompakko, kulkukortti ja avaimet.

- Hyvä juoksureppu on tärkeä varuste. Sen pitää olla kevyt ja hyvin istuva, jolloin sen kanssa voi tehdä työmatkalla myös vetoharjoituksen, kertoo Muukkonen.

Säästöä ja kilometrejä

Jos Muukkosta kovasti väsyttää aamulla, hän voi vaihtaa suunnitelmaa ja mennä junalla tai pyörällä. Työmatkaliikunnassakin voi käyttää mielikuvitusta: Muukkonen on edennyt myös suunnistaen, hiihtäen ja metsien kautta vaeltaen.

- Harjoitusmääräni kasvoi sitäkin kautta, että jos kevyenä päivänä kotoa tekisin peruslaiskana ihmisenä vaikka kahdeksan kilometrin lenkin, niin esimerkiksi vanhalle työmatkalle tuli juostua 12 km. Ei voi keskeyttää kahdeksan kilometrin kohdalla, kun töihin on vielä neljä kilometriä, Muukkonen sanoo.

Työmatkareittiä voi varioida kulkemalla eri reittejä. Joskus voi kiertää pidemmän kautta, joskus taas mennä osan matkasta bussilla tai junalla.

- Ehkä olen vähän hullu, mutta ei ole tullut tylsää samasta tutusta reitistä huolimatta. Kesällä juoksen enemmän polkuja ja talvella enemmän pyöräteitä, kertoo Muukkonen.

Työmatkojen juokseminen säästää aikaa.

- Jos tarkoitus on tehdä tunnin harjoitus ja työmatkaan kuluu julkisilla kulkuneuvoilla aikaa 45 minuuttia, niin onhan se suuri säästö tehdä harjoitus tuossa kohdassa päivää, hän vinkkaa.

Ajan lisäksi säästyy rahaa.

- Pihinä miehenä olen iloinen aina säästäessäni junalipun hinnan.

Mistä alkuun?

Työmatkajuoksun aloittaminen on tehtävä työpaikalta:

- Ensin pitää tarkistaa, onko työpaikalla pukuhuone ja suihku. Monet eivät tiedäkään, että sellaiset löytyy, Muukkonen arvioi.

Jos työpaikan tiloista ei suihkua löydy, älä luovuta heti! Onko naapurissa ehkä kuntosali tai muu tila, jossa voisit sopimuksesta käydä? Jos suihkua ei ole käytössä, voit juosta kotimatkat. Silloin on hyvä huomioida tuleva juoksumatka suunnittelemalla tarvittaessa etukäteen iltapäiväksi välipala.

Seuraavaksi on mietittävä varusteiden kuljetus työpaikalle. Kolmanneksi on enää voitettava mahdollinen aamuväsymys ja laiskuus…

- Outi Hytönen

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri