Valmentajia vaihtoon

Caster Semenya Maria Mutolan oppiin ja Kara Goucher Jerry Schumacherin suojiin

Mutola Semenyan valmentajaksi

Etelä-afrikkalainen 800 metrin maailmanmestari Caster Semenya ilmoitti managerinsa Jukka Härkösen kautta lopettaneensa yhteistyön valmentajansa Michael Semen kanssa ja siirtyvänsä 800 metrillä kaiken saavuttaneen mosambikilaisen Maria Mutolan oppiin. Sukupuolikohun vuoksi taannoin melkoiseen pyöritykseen joutunut Semenya kiitteli Semenia viimeisestä kolmesta vuodesta.

- Saavutimme paljon, mutta kuluneen vuoden ja varsinkin viime kuukausien aikana olen miettinyt uraani paljon. Valmistauduin käytännössä yksinään Daegun MM-kisoihin. Tapasin Maria Mutolan ennen Korean Daeguun lentoani ja hän antoi hyviä neuvoja kisoja varten. Maria on aina ollut suuri idolini ja MM-kisojen jälkeen uskaltauduin kysymään häneltä, alkaisiko hän valmentajakseni. Onnekseni hän suostui ja olen nyt erittäin onnellinen, kertoi Semenya valmentajan vaihdostaan.

>>IAAF

Goucher Schumacherin suojiin

Yhdysvaltain Kara Goucher vaihtoi myös valmentajansa. Parisen viikkoa sitten uutisoitiin Goucherin ja maratonlegendan Alberto Salazarin yhteistyön katkenneen. Goucher paljasti uuden valmentajansa eilen. Hän on muun muassa Pekingin olympialaisten 10 000 metrin ja viime kevään MM-maastojen pronssimitalistin Shalane Flanaganin sekä Chris Solinskyn valmentajana tunnettu Jerry Schumacher.

Goucher kiitteli vuolaasti Salazarin osuutta juoksijana ja ihmisenä kasvamisessaan. Kuluneen vuoden aikana hän kuitenkin koki riittävän sparrauksen puuttumista harjoittelussaan, ja toivoo jatkossa ryhmän vaihdon tuovan lisää potkua Lontoon olympialaisiin valmistautumisessa.

Goucher voitti Salazarin valmennuksessa Osakan MM-kisoissa 10 000 metrillä pronssia, sijoittui Pekingin olympialaisissa 10 000 metrillä ja Berliinin MM-kisojen maratonilla kymmenenneksi. Suurilla kaupunkimaratoneilla Goucherin näyttävimmät saavutukset ovat tähän asti olleet New Yorkin ja Bostonin maratonien kolmossijat.

>>Kara Goucherin blogi

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri