Vuoden 2019 Espoo Trail Run -sarja päätökseen - Jalasto ja Mikkola päämatkojen voittoihin viimeisessä osakilpailussa

Kolea sää ei haitannut juoksijoita. Kuva: Hannu Numminen

Kolea sää ei haitannut juoksijoita. Kuva: Hannu Numminen

Espoo Trail Run (ETR) –polkujuoksusarjan vuoden viimeinen ja neljäs osakilpailu juostiin koleassa vesisateessa Espoon keskuspuiston poluilla itsenäisyyspäivänä.

Vesisade ja kurainen keli ei tuntunut haittaavan, sillä tapahtumaan osallistui peräti 162 innokasta polkujuoksun harrastajaa. ETR koostuu nuorille ja lapsille suunnatusta kolmen kilometrin matkasta sekä varttuneemmille juoksijoille suunnatusta seitsemän ja 14 kilometrin matkoista. Eri sarjojen voittajina nähtiin niin tuttuja polkujuoksunimiä kuin polkujuoksun ensikertalaisiakin. Jokaisesta osakilpailusta juoksijat saavat cup-pisteitä, joten samalla ratkesivat myös ETR-cup:n voittajat.

Naisten 14 kilometrin sarjan voittoon juoksi polkujuoksun ensikertalainen Laura Jalasto.

– On hauskaa, kun lähtee ensimmäistä kertaa kokeilemaan uutta lajia eikä tiedä mitä tuleman pitää ja millaisella taktiikalla juosta. Välillä oltiin polvillaan ja mahallaan sekä vähän eksyksissäkin, kuvaili triathlonia päälajinaan harrastava Jalasto kokemuksiaan.

EspooTrailRunJalastoYlikyläHavuHannuNumminenNaisten 14 km kärkikolmikko Laura Jalasto (vas.), Suvi Ylikylä ja Paula Havu. Kuva: Hannu Numminen

Toiseksi kilpailussa sijoittui Suvi Ylikylä Rastikarhuista ja kolmanneksi useita ETR-voittoja juossut Paula Havu Espoon Akilleksesta. Kilpailun ennakkosuosikkeihin kuulunut juoksija Hanna Jantunen nyrjäytti nilkkansa alkukilometreillä ja joutui keskeyttämään. Naisten 14 kilometrin cupin voitti Suvi Tiainen.

Miesten sarjassa 14 kilometrin matkalla voittajaksi juoksi taas tuttu polkujuoksunimi Tomi Mikkola.

– Mukavasti juoksu meni kuntoon nähden. Juoksu ei ollut helppoa, mutta sellaista rennon reipasta vauhtia. Olen ottanut viime aikoina harjoittelun aika iisisti, kertoi myös ETR-cup:n voittanut Mikkola, järjestäjien tiedotteessa.

– Seuraavan kerran starttaan toukokuussa Bodom Trail:iin, joka kuuluu Buff Trail Tour-polkujuoksusarjaan, lisäsi noin 15 tuntia viikossa harjoitteleva Mikkola tulevista tavoitteistaan.

Toiseksi 14 kilometrin matkalla sijoittui Jukka Puolakka ja kolmanneksi Max Glännefors.

Summanen jälleen voittoon 7 km matkalla – Aakula voittoon naisten sarjassa

ETR:n tiukin kilpailu nähtiin tällä kertaa miesten seitsemän kilometrin matkalla, sillä kärkikolmikko mahtui 21 sekunnin sisään. Voittajaksi paineli useita ETR-voittoja tililleen kerännyt suunnistaja Aapo Summanen ennen Ville Nurmilaukasta ja kolmanneksi sijoittunutta Florian Fritzénia. Summanen voitti myös seitsemän kilometrin cupin.

– Tänään oli tarkoitus ottaa kilpailu vk-alueella. Huomasi, että eilinen yösuunnistus kyllä painoi, kertoi hyvässä kunnossa oleva Summanen.

– Olen päässyt Espoon Tapioiden yleisurheiluporukan mukaan treenailemaan ja meillä on mahtava yhteishenki. Huomenna ohjelmassa onkin kasin ratakisa, lisäsi Summanen perjantaina.

EspooTrailRunMikkolaTomiHannuNumminenTomi Mikkola voitti 14 km ETR-cupin. Kuva: Hannu Numminen

Naisten sarjan voittoon seitsemän kilometrin matkalla juoksi Riikka Aakula. Toiseksi juoksi Sini Saari ja kolmanneksi Katja Kyckling, joka jakoi cup-kilpailun voiton Essi Hjelmin kanssa.

– Ei ollut mitään tavoitteita, kun tuonne metsään lähdin aika kylmiltään. Pääasia, että pääsin ehjänä maaliin, kuvaili Aakula vasta toista polkujuoksuaan. Aakula harrastaa monipuolisesti muitakin kestävyyslajeja kuten ratajuoksua, ampumasuunnistusta ja –hiihtoa.

Nuorten sarjojen kolmen kilometrin voittoihin juoksivat jo aiemminkin ETR-osakilpailuvoittoja saavuttaneet Espoon Suunnan Anni Jantunen ja Lynxin Oliver Hellsted. Molemmat voittivat myös ylivoimaisesti cup-kilpailut.

Espoo Trail Run –polkujuoksusarja jatkuu myös tulevana vuonna, mutta tapahtumapäivät ovat vielä pohdinnassa. ETR:n järjestelyistä vastaa Espoon Akilleksen suunnistajat.

Tulokset

vj talvimainos banneri

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri