Mikkonen juoksi SM-halliviikonlopun tuplamestariksi – Richardsson tähtää seuraavaksi puolimaratonille

Camilla Richardsson Maja Almin perässä Helsingin hallimaaottelussa. Kuva: Deca Text & Bild

Camilla Richardsson Maja Almin perässä Helsingin hallimaaottelussa. Kuva: Deca Text & Bild

Yleisurheilun SM-hallien toisena päivänä kilpailtiin muun muassa 3000 ja 800 metrillä.

Vasa IS:n Camilla Richardssonin hallikauden kaksi 3000 metrin kisaa tuottivat lähes identtiset ajat. Richardsson oli Helsingin Liikuntamyllyn 200 metrin radalla hallimaaottelussa viikko sitten kolmas ajalla 9.18,59. Pirkkahallin 300 metrin radalla hän voitti Suomen mestaruuden ajalla 9.18,40.

– Nyt juoksu tuli aika helposti. Viikko sitten se ei lähtenyt niin helposti. Parempi olisi ollut, kun tuntuma juoksuissa olisi ollut toisin päin, eli että maaottelussa olisi tullut juoksu helpommin, Richardsson tuumi SUL:n tiedotteessa.

Seuraavaksi vaasalaisjuoksijan ohjelmassa on puolimaraton Arabiemiraateissa, jossa tavoite on alittaa EM-kisaraja, jolloin puolimaraton voisi olla 3000 metrin esteiden ohella toinen kisamatka Pariisin EM-kisoissa elokuussa.

– Ensimmäinen tavoite on juosta alle 1.15.00. Katsotaan miten se menee, Richardsson sanoi.

Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen oli SM-hallien 3000 metrillä toinen ajalla 9.45,66. Gamlakarleby IF:n Nina Chydenius oli kolmas (9.49,21).

Mikkonen kiri tuplamestariksi

Miesten 3000 metrillä Joensuun Katajan Samu Mikkonen kiri kisojen tuplamestariksi. Samalla taktiikalla, jolla irtosi lauantaina 1500 metrin voitto, Mikkonen peittosi loppusuoralle kärjessä kaartaneen Lahden Ahkeran Martti Siikaluoman 3000 metrin kiritaistossa.

Mikkonen vei mestaruuden ajoin 8.18,16–8.18,19. HKV:n Eero Saleva oli kolmas ajalla 8.21,73.

– Taktiikkana oli koettaa selviytyä kärjen mukana viimeiselle kierrokselle. Kun Siikaluoma teki irtioton, siinä meinasin jo tippua, mutta pysyin mukana ja pääsin lopussa ohi, Mikkonen kertaili.

– En ole tänä talvena juossut kuin yhden 3000 metrin kisan. Se meni 8.24:ään, joten tuo matkavauhti oli minulle aika lailla sopivaa.

Blomqvist ja Rinne 800 metrin valtiaat

IK Falken Nathalie Blomqvist juoksi tuplamestariksi voitettuaan 800 metriä kisojen avauspäivän 1500 metrin voiton jatkeeksi ajalla 2.10,40. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Heini Ikonen oli toinen halliennätyksellään 2.12,34 ja seuratoveri Alisa Virtanen kolmas ajalla 2.12,95.

Miesten 800 metrillä Joonas Rinne antoi muiden tehdä vetotyöt ja korjasi mestaruuden vaivatta pitkien halliratojen ennätyksellään 1.50,66. Tampereen Pyrinnön Jaakko Lehtilä kiristi toiseksi ajalla 1.52,75 ja rohkeasti juossut Viipurin Urheilijoiden Eelis Uitto oli kolmas ajalla 1.53,41.

Tulokset

Lisää viikonlopusta voi lukea Yleisurheilu.fi -sivustolta

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri