Raitanen juoksi 2000-luvun neljänneksi parhaan ajan

Topi Raitanen pisteli kovan ajan 3000 metrillä. Kuva: Touho Häkkinen

Topi Raitanen pisteli kovan ajan 3000 metrillä. Kuva: Touho Häkkinen

Helsingin Kisa-Veikkojen Topi Raitanen voitti miesten 3000 metriä hitaasti kiihtyvällä vauhdinjaolla, jonka taktiikan kuuluisimmat suomalaiset soveltajat ovat aiemmin olleet Lasse Virén ja Jukka Keskisalo. Voittoaika oli mainio 7.52,88.

Raitasen aika on Suomen neljänneksi paras tulos tällä vuosituhannella. Nopeammin ovat juosseet vain Samuli Vasala 7.46,95 vuonna 2002, Keskisalo 7.49,05 vuonna 2009 ja Raitanen itse viime kesänä Joensuun GP-kisoissa 7.52,82.

– Vielä ei saanut tuohon loppuun samanlaista iskutusta kuin viime vuonna. Tykkään mieluimmin juosta lopun mies miestä vastaan -taisteluna, Raitanen kertoi.

Raitasen kolme kilometriä kiihtyivät loppua kohden seuraavasti: 2.41,0 – 2.40,1 – 2.31,8. Viimeisen kierroksen hän kiri 59,24.

Raitanen joutui talvella nielurisaleikkauksen takia toviksi hölläämään harjoitteluaan ja koronapandemia söi myös leirityssuunnitelmat. Hän on kuitenkin kevään mittaan päässyt harjoittelemaan hyvin, mikä näkyi Lahdessa.

– Nyt on tarkoitus juosta tällaisia nousujohteisia, loppua kohden kiihtyviä kisoja, Raitanen totesi kesäkuun ohjelmastaan, joka jatkuu 1500 metrillä viikonvaihteessa Jyväskylässä.

Raitasen seuratoveri Panu Jantunen veti puoleenmatkaan asti, kunnes keskeytti. Hänen toinen seuratoverinsa Eero Saleva jaksoi rohkeasti mukana 2000 metriin saakka. Saleva kuitenkin uupui niin, että loppusuoran puolessavälissä kolme miestä ajoi hänet kiinni ja pudotti hänet toiselta tilalta viidenneksi.

Joensuun Katajan Samu Mikkonen kiri toiseksi ajalla 8.13,51 ja Lahden Ahkeran Hannu Granberg kolmanneksi ajalla 8.14,03. Neljänneksi sijoittunut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden 19-vuotias Eemil Helander paransi ennätystään yli 12 sekuntia 8.14,84:ään.

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri