Inov-8 Trail Cup starttasi Tampereella - Aleksi Valavuori polkujuoksudebyytissään

Varsat kevätlaitumalla. Kuva: Inov-8 Trail cUp

Varsat kevätlaitumalla. Kuva: Inov-8 Trail cUp

Debytantit veivät nimiinsä Inov-8 Trail Cupin avaustapahtuman.

Koronan vuoksi kolme kuukautta viivästetty Inov-8 Trail Cup starttasi tiistai-iltana Kauppi Sports Centerillä Tampereella. Tihkusateen kastelemat liukkaat polut parhaiten hallitsivat sekä miesten että naisten sarjoissa ensikertalaiset Pyry Willman ja Mira Tuominen.

Vakuuttavasti debytoineet voittajat karistivat kovimmat haastajansa jo hyvissä ajoin matkan aikana ja saivat loppumatkasta nauttia raikkaan lämpimästä kesäillasta ilman vaaraa voiton karkaamisesta. Lähimmäksi pääsivät Trail Cupin kestomenestyjät Ari-Pekka Lassila ja Milla Hirvonen, jotka kumpainenkin hävisivät voittajille 45 sekuntia. Palkintokorokkeen täydensivät nuoret tulevaisuuden polkujuoksunimet Oliver Alajoutsi ja Hilla Niemelä.

Voittajien lisäksi vahvan debyytin polkujuoksuympyröihin teki myös urheiluvaikuttaja ja talk show -isäntä Aleksi Valavuori, joka heikkona hetkenään meni sunnuntain Valavuori Live -ohjelmassaan lupautumaan mukaan lähtöviivalle. Kovin tavoittein matkaan lähtenyt Valavuori pystyi vastoinkäymisistä huolimatta kiristämään viimeiselle kilometrille vauhtiaan kirien lopulta 58:nneksi.

valavuoriAleksi Valavuori polkujuoksudepyytissään. Kuva: Inov-8 Trail Cup

Toistasataa osanottajaa paikalle houkutellut Inov-8 Trail Cupin avaustapahtuma polkaisi käyntiin sarjan seitsemännen vuosikerran. Perinteikäs matalan kynnyksen polkujuoksusarja jatkuu ensi tiistaina Hervannan Suolijärvellä noname-stagen merkeissä.

Tulokset


Kuuntele uusin Latu Podcast

Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kuukauden luetuimmat

  1. 03.10.2020Kaisa Mäkäräinen vauhdissa Kolilla
  2. 17.10.2020Mäkäräinen taas vauhdissa poluilla
  3. 12.10.2020Oloksen Tykkikisat peruttu – 30 vuoden historiaan katkos
  4. 24.09.2020Björgen pari minuuttia Johaugia perässä
  5. 15.10.2020Tulevan kauden suunnitusmaajoukkue valittu
  6. 21.09.2020Jukolan viestin järjestäjät vuosille 2025 ja 2026 valittu
  7. 09.10.2020Northug treenaa jälleen!
  8. 27.09.2020Mari Eder viides ampumahiihdon kaupunkikilpailussa Saksassa
  9. 27.09.2020Peiponen ylivoimainen mestari SM-maastojen kympillä – Kiekara keskeytti ensimmäisten kilometrien jälkeen
  10. 10.10.2020Miska Poikkimäki totuttelee uuteen arkeensa: "On luottavainen fiilis"
  11. 08.10.2020Team Electrofit tekee paluun Visma Ski Classics -sarjaan
  12. 06.10.2020Pärmäkosken harjoituskausi sujunut ilman ongelmia
  13. 07.10.2020Pärmäkoski puhuu avoimesti ravintoasioista ja painosta sekä paljastaa suosikkipitsansa reseptin
  14. 12.10.2020Suomi neuvottelee tulevan talven nuorten MM-hiihdoista
  15. 28.09.2020Mårten Boström juoksi kolmanneksi Lidingöloppetissa
  16. 27.09.2020Mira Kaskinen ja Elias Kuukka suunnistivat yömestareiksi Liperissä
  17. 26.09.2020Ennakkosuosikit selvittivät SM-yösuunnistuksen karsinnan
  18. 28.09.2020Juho Mikkonen tuunasi kesäharjoitteluaan MM-kisojen 50 kilometriä mielessään
  19. 02.10.2020Hiihtoliitto vailla markkinointijohtajaa – Töykän lähtö tuli yllätyksenä
  20. 24.09.2020Johaug ja Björgen ottavat tänä iltana naisesta mittaa rullahiihtokilpailussa
  21. 17.10.2020Rantanen ja Suna mestarit suunnistuksen SM-erikoispitkällä
  22. 07.10.2020Polarilta markkinoille uusi lippulaivamalli
  23. 02.10.2020Oona Kettunen tyytyväinen vapaan hiihtonsa kehitykseen: "Tekninen puoli on pikkuhiljaa mennyt eteenpäin"
  24. 27.09.2020Ihamäki kympin voittaja Kurikan SM-maastoissa
  25. 01.10.2020Kestävyysurheilu.fi Wsportsmedian omistukseen
  26. 24.09.2020Maailmancupin avaus kilpaillaan Rukalla ilman yleisöä
  27. 27.09.2020Kuivisto ja Granberg SM-maastojen lyhyiden matkojen voittajat
  28. 14.10.2020Yläkoululeirityksessä laadukasta treeniä hyvässä porukassa ja ideoita kotiharjoitteluun
  29. 13.10.2020Aki Karvosenkin valmentajana toimineelle Veikko Ahoselle tunnustuspalkinto juniorityöstä
  30. 12.10.2020Glenn Lindholm toivoo tuovansa iloisuutta ja rauhallisuutta maajoukkueeseen

ulvang banneri