550x90

Jussi Utriainen testasi kuntoaan Gatesheadissa

greatnorthrun2012Lontoon olympialaisten maratonille valittu Lahden Ahkeran Jussi Utriainen sijoittui kolmanneksi Gatesheadin maantiekympillä sunnuntaina.

greatnorthrun2012Kisan kärkikolmikko palkintojenjaossa. Kuva: Bupa Great North RunLontoon olympialaisten maratonille valittu Lahden Ahkeran Jussi Utriainen testasi kuntoaan Bupa Great North 10K -maantiekympillä Gatesheadissa sunnuntaina. Utriainen sijoittui kisassa kolmanneksi loppuajalla 30.25. Kisan voittoon juoksi Iso-Britannian olympiajoukkueeseen maratonille valittu Scott Overall ajalla 29.34.

- Positiivista oli 3. sija ja jos oikein haluaa kaivaa, 51 sekunnin ero voittaja Scott Overalliin ei ole ihan mahdoton huomioiden, että kyseessä on 2:10 maratoonari ja brittien ykköstykki olympiamaratonilla, pohti Utriainen kisan jälkeen.

- Mutta, mutta. Aika oli pettymys, vaikka reitti olikin paikoin mäkinen ja tuuli navakkaa. Onnistuessa olisi pitänyt silti pystyä juoksemaan selvästi alle 30 minuuttia. Ensimmäinen alamäkivoittoinen 5km lähes suoraan vastatuuleen oli hyvä 14:51 ja siinä vaiheessa vielä tuntui helpolta. Vauhti kiihtyi, kun tuuli puolimatkassa kääntyi myötäiseksi. Mulla alkoi painaa ylämäessä hieman ennen 7 km kohtaa, jolloin jäin Scottin vauhdista. Loppu tuli sitten hyvin hitaasti, viimeinen ylämäkikilometri jopa 3:25.

- Huono juoksu harmittaa eniten silloin, kun luulee olevansa hyvässä kunnossa ja odotuksen ovat korkealla. Nyt kävi juuri niin. Viimeisinä viikkoina olen päässyt hyvään harjoitusrytmiin ja juossut paljon laadukkaita kilometrejä. Kevensin harjoittelua tätä kilpailua edeltävinä päivinä ja viimeistelyharjoitus sujui suorastaan loistavasti. Uskoin olevani jopa ennätyskunnossa, joskaan ennätysaikaa tällä reitillä ei voinut odottaa.

- Muuta ei tässä vaiheessa voi kuin laittaa epäonnistuminen yksittäisen huonon päivän lukuun ja toivoa parempaa onnea ja kuntoa Lontooseen. Tuota toivetta on aikaa toteuttaa vielä tasan 3 viikkoa, päätti Utriainen.

Miehet 10 km

1. Scott Overall GBR 29.34
2. Yared Hagos ETH 29.59
3. Jussi Utriainen FIN 30.25
4. Ian Hudspith GBR 31.25
5. Michael Crawley GBR 31.50

>>Tulokset

550x350

Premiumsport.fi

ulvang banneri