34. Karhu-viesti juostaan lauantaina 9.4.

karhu_hk_introPerinteinen juoksukauden avaus eli Raumalta Poriin juostava Karhu-viesti lähestyy jälleen.

 

karhu_hkKarhu-viesti lähestyy. Kuva: Jarno Maimonen

Kulunut talvi on ollut poikkeuksellisen kova. Lunta on satanut paikoitellen pitkälle toista metriä, ja kipakoita pakkasia on koettu vielä viime viikkoinakin, vaikka almanakan mukaan eletään jo kevättä. Perinteistä Karhu-viestiä on pidetty kuitenkin varmana kevään merkkinä. Aina on ankarimmankin talven selkä taittunut parahiksi juoksujuhlan aatoksi Rauman ja Porin välinen kasitie onkin jo pitkään paistatellut sulana kevätauringon lämmössä. Kurjet, joutsenet ja useat muut muuttolinnut ovat jo saapuneet länsirannikolle, ja eiköhän se leskenlehtikin pukkaa kukkansa parahiksi tienpientareelle viestiä juoksevien iloksi.

Karhu-viestin osallistujamäärät ovat olleet viime vuosina upeasti nousussa. Käynnissä olevan kuntojuoksubuumin puolesta puhuu parina edellisenä vuonna ylitetty 200 joukkueen lukumäärä. Kaukana ei enää ole maaginen 251 joukkueen osallistujaennätyskään. Saapa nähdä, ylletäänkö siihen tänä keväänä!

- Ennakkoilmoittautumisia on tullut upealla tahdilla. Joukkueita on ilmoittautunut noin parisenkymmentä enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Odotettavissa onkin 200 joukkueen rajapyykin ylittyminen, kertoo Karhu-viestin kilpailujohtaja Jaakko Maimonen.

Karhu-viestiin ja kevääseen liittyy pitkä odotus ja uteliaisuus. Viimeinkin nähdään harjoittelun tulokset. Kuinka kenenkin harppa huilaa? Mikä tiimi saakaan kokoon kovakuntoisimman kokoonpanon?

- Perinteisesti eri joukkueiden kokoonpanot paljastuvat vasta viestin aikana. Kasitiellä on aina nähty viilettävän Suomen kärkipään juoksijoita, niin myös tänä vuonna. Viime vuosien kärkijoukkueista monet ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa tämän vuoden viestiä kohtaan, mutta jätetään suurempi salaperäisyyden verhon raottelu lähemmäksi viestiä. Sen verran voin paljastaa, että Erkki Sundelinin joukkueessa juoksee vain yksi juoksija: Erkki Sundelin. Technip Offshoren Mäntyluodon telakan tukema Sundelin aikoo yksinään juosta koko 50 kilometriä Raumalta Poriin!

- Lähestyvät eduskuntavaalit näkyvät myös Karhu-viestissä. Ehdokkaita vilisee eri joukkueissa, ja onpa tähän mennessä yksi puoluekin saanut oman joukkueensa kasaan. Kokoomus osallistuu viestiin ulkoministeri Alexander Stubbin johdolla.

- Ennakkoilmoittautuminen loppuu 5. huhtikuuta. Me järjestäjät toivomme, että mikäli suinkin on mahdollista, niin ilmoittakaa joukkueenne ennakkoon. Vinkkinä silti Matti Myöhäisille: jälki-ilmoittautuminen onnistuu kilpailupäivänä Rauman torilla. Tervetuloa! toivottaa järjestävän organisaation puolesta Jaakko Maimonen.

Karhu-viestin lähdöt tapahtuvat Raumalla sekä Eurajoella lauantaina kello 14.00. Odotettavissa on tilapäistä liikenteen ruuhkautumista viestin vaihtopaikkojen kohdilla. Viestin järjestäjät toivovat kaikilta kasitiellä liikkuvilta kärsivällisyyttä.

http://www.porinkuntoilijat.fi/karhuviesti

-Jarno Maimonen


Kuuntele uusin Latu Podcast

Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kuukauden luetuimmat

  1. 03.10.2020Kaisa Mäkäräinen vauhdissa Kolilla
  2. 17.10.2020Mäkäräinen taas vauhdissa poluilla
  3. 12.10.2020Oloksen Tykkikisat peruttu – 30 vuoden historiaan katkos
  4. 23.10.2020Lapissa hiihdetään jo luonnonlumella!
  5. 15.10.2020Tulevan kauden suunnitusmaajoukkue valittu
  6. 25.10.2020Vuokatti Sport Biathlon Team kehittyy Mäkäräisen ja Nousiaisen kokemusta hyödyntäen
  7. 09.10.2020Northug treenaa jälleen!
  8. 22.10.2020Yleisöllä pääsy ampumahiihdon maailmancupin avaukseen
  9. 08.10.2020Team Electrofit tekee paluun Visma Ski Classics -sarjaan
  10. 10.10.2020Miska Poikkimäki totuttelee uuteen arkeensa: "On luottavainen fiilis"
  11. 06.10.2020Pärmäkosken harjoituskausi sujunut ilman ongelmia
  12. 21.10.2020Magner Dalen: Harjoittelemme rajoilla ja välillä ylikin
  13. 07.10.2020Pärmäkoski puhuu avoimesti ravintoasioista ja painosta sekä paljastaa suosikkipitsansa reseptin
  14. 12.10.2020Suomi neuvottelee tulevan talven nuorten MM-hiihdoista
  15. 28.09.2020Mårten Boström juoksi kolmanneksi Lidingöloppetissa
  16. 27.10.2020Pärmäkoski paljastaa: Tykkiparia säästellään olympialaisiin
  17. 28.09.2020Juho Mikkonen tuunasi kesäharjoitteluaan MM-kisojen 50 kilometriä mielessään
  18. 02.10.2020Hiihtoliitto vailla markkinointijohtajaa – Töykän lähtö tuli yllätyksenä
  19. 17.10.2020Rantanen ja Suna mestarit suunnistuksen SM-erikoispitkällä
  20. 07.10.2020Polarilta markkinoille uusi lippulaivamalli
  21. 02.10.2020Oona Kettunen tyytyväinen vapaan hiihtonsa kehitykseen: "Tekninen puoli on pikkuhiljaa mennyt eteenpäin"
  22. 20.10.2020Iivo Niskasen kauden ensimmäinen tosi testi Rukalla – "Perusasiat ovat toistaiseksi johtaneet kehitykseen"
  23. 23.10.2020Ruotsin maajoukkuekin pääsi lumelle
  24. 01.10.2020Kestävyysurheilu.fi Wsportsmedian omistukseen
  25. 22.10.2020Treenitorstai: Seitsemän hyvää voimaliikettä kuntohiihtäjille
  26. 19.10.2020Sami Jauhojärvi aloitti valmentajan ammattitutkinnon suorittamisen – nähdäänkö mies tulevaisuudessa maajoukkuevalmentajana?
  27. 14.10.2020Yläkoululeirityksessä laadukasta treeniä hyvässä porukassa ja ideoita kotiharjoitteluun
  28. 13.10.2020Aki Karvosenkin valmentajana toimineelle Veikko Ahoselle tunnustuspalkinto juniorityöstä
  29. 21.10.2020Anita Korva toivoo pääsevänsä takaisin ehjään harjoitusrytmiin
  30. 13.10.2020SVT: Pääsihteeri Lewisin potkujen taustalla puheenjohtajakilpa

ulvang banneri