Mo Farah kiri kympin olympiavoittajaksi

farah2012 oly mvphot introMo Farah kesti kotiyleisön paineet ihailtavasti. "MoBot" kiri kymppitonnilla olympiakultaan.


farah2012 oly mvphotMoBot maaliviitoituksella. Kuva: MVphotosBritannian fantastinen yleisurheiluilta huipentui Mo Farahin kymppitonnin kultaan, joka sinetöityi viimeisen kierroksen kiritaistelulla.

Farahin voittoaika painui kahden hiljaisen avauskilometrin takia aikaan 27.30,42. Puolimatka ohitettiin ajassa 14.05,79. Viimeisen kierroksen Farah pisteli aikaan 53,48. Hopealle kiri Farahin harjoituskaveri ja ystävä Yhdysvaltain Galen Rupp. Kaksikolla on sama valmentaja maratoonarilegenda Alberto Salazar. Etiopian Tariku Bekele ylsi pronssille niukasti ennen veljeään Kenenisaa, jonka "olympiatripla" jäi näin haaveeksi.

Somaliassa syntynyt Farah kyynelehti onnensa kukkuloilla ja otti tyttärensä Rhiannan ja raskaana olevan Tania-vaimon mukaan kultajuhliin. Yleisö hullaantui elkeestä.

- En voi uskoa tätä. Yleisö oli niin käsittämättömällä tavalla takanani, ja mylvintä muuttui koko ajan kovemmaksi ja kovemmaksi, kuvaili brittien sankarijuoksija infernaalista tunnelmaa.

Pituudessa juhli olympiakultaa brittien suureksi iloksi Greg Rutherford, joka leiskautti ylivoimaisesti tasokkaimman sarjan. Voittotulos oli 831.

Kahden päivän ajan kisäisäntien hurjaa kannustusta nauttinut Jessica Ennis sinetöi seitsemänottelun olympiakullan maansa ennätyspistein 6955.

Lauantai oli muutenkin Britannin superpäivä, kun se kahmi kaikkiaan peräti kuusi olympiakultaa!

Soudussa nelikko Alex Gregory, Pete Reed, Tom James ja Andrew Triggs Hodge onnistui, kuten myös naisten pariairokaksikko Katherine Copeland ja Sophie Hosking.

Naisten pyöräilyn joukkue takaa-ajossa Dani King, Laura Trott ja Joanna Rowsell riemastutti niin ikään isäntämaata olympiavoitolla.

Miehet 10 000 m
1. Mohamed Farah GBR 27:30.42  
2. Galen Rupp USA 27:30.90  
3. Tariku Bekele ETH 27:31.43  
4. Kenenisa Bekele ETH 27:32.44  
5. Bedan Karoki Muchiri KEN 27:32.94
6. Zersenay Tadese ERI 27:33.51  
7. Teklemariam Medhin ERI 27:34.76  
8. Gebregziabher Gebremariam ETH 27:36.34  
9. Polat Kemboi Arikan TUR 27:38.81  (PB)
10. Moses Ndiema Kipsiro UGA 27:39.22  
11. Cameron Levins CAN 27:40.68  
12. Moses Ndiema Masai KEN 27:41.34  
13. Dathan Ritzenhein USA 27:45.89  
14. Robert Kajuga RWA 27:56.67  (PB)
15. Nguse Tesfaldet ERI 27:56.78  
16. Thomas Ayeko UGA 27:58.96  
17. Moukheld Al-Outaibi KSA 28:07.25  
18. Mohammed Ahmed CAN 28:13.91  
19. Matthew Tegenkamp USA 28:18.26  
20. Ben St.Lawrence AUS 28:32.67  
21. Diego Estrada MEX 28:36.19  
22. Yuki Sato JPN 28:44.06  
23. Ayad Lamdassem ESP 28:49.85  
24. Daniele Meucci ITA 28:57.46  
25. Christopher Thompson GBR 29:06.14  
26. Mykola Labovskyy UKR 29:32.12  
Ali Hasan Mahbood BRN DNF
Bayron Piedra ECU DNF
Wilson Kiprop KEN DNF

Väliajat
1000m Kenenisa Bekele ETH 2:54.88
2000m Wilson Kiprop KEN 5:59.56
3000m Zersenay Tadese ERI 8:42.45
4000m Zersenay Tadese ERI 11:23.16
5000m Zersenay Tadese ERI 14:05.79
6000m Zersenay Tadese ERI 16:52.71
7000m Moses Ndiema Masai KEN 19:32.58
8000m Moses Ndiema Masai KEN 22:15.49
9000m Gebregziabher Gebremariam ETH 25:01.97

- YLE urheilu


       

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri