550x90

Minna Haka-Riskun paluu juoksuradoille

Minna Haka-Risku. Kuva: Jarno Maimonen

Minna Haka-Risku. Kuva: Jarno Maimonen

Pohjoismaiden hallimaaottelussa helmikuun alussa Suomea naisten 3000 metrillä edusti Minna-Maria Kankaan lisäksi ehkäpä hieman yllättäen Minna Haka-Risku. Kutsu maaotteluun tuli sinänsä ansaitusti pari viikkoa aiemmin Jyväskylässä käydyn kolmen tonnin hallikisan jälkeen, missä Minna juoksi uuden halliennätyksensä 9.39,24, jättäen taakseen kovia kotimaisia kilpasiskoja.

Poikkeuksellista oli se, että edellisen kerran Haka-Risku oli osallistunut kyseiseen hallimaaotteluun 19 vuotta sitten vuonna 1994, silloin tyttönimellään Haronoja. Halli oli vieläpä sama, kuin tänä vuonnakin, tosin silloin matkana oli 1500 metriä.

Kesällä 36 vuotta täyttävän Haka-Riskun hieno hallikausi jatkui Jyväskylän SM-halleissa, missä tuloksena oli pronssia 1500 metrillä ja hopeaa 3000 metrillä. Edellisestä aikuisten SM-hallimitalista oli aikaa jälleen 19 vuotta ja silloinkin kisattiin Jyväskylässä. Tämänkertaiset tulokset 4.30,98 sekä 9.37,19 olivat uudet henkilökohtaiset sisähalliennätykset ja samalla N35-sarjan halli-SE:t.

haka risku minna 2012bHaka-Risku Lahden Kalevan kisojen kympillä. Kuva: Jarno MaimonenLapsuutensa Minna Haka-Risku vietti maaseudulla Vammalassa, nykyisessä Sastamalassa. Seitsenvuotias Minna luki itse lehdestä juoksukisoista ja halusi niihin mukaan. Pitkät juoksumatkat tuntuivat heti omimmilta, parhailta lajeilta, mutta lapsena tuli osallistuttua myös kolmiotteluun (60 metriä, pituus ja kuula), kävelyyn sekä hiihtokisoihin. Mukana kisoissa ja harjoittelussa oli usein kolme vuotta nuorempi sisko Sanna, ja lapsuusajan perustreeninä toimikin se, että Minna ja Sanna juoksivat kotoa lähtevää parin kilometrin lenkkiä kumpikin eri suuntaan äidin toimiessa ajanottajana. Kotoa ei kuitenkaan koskaan painostettu urheilemaan, vaan melkeinpä pikemminkin rauhoiteltiin menohaluja.

Kaksitoistavuotiaana harjoittelusta tuli säännöllisempää, kun mukaan tuli oman seuran, eli Vammalan Seudun Voiman, kestävyysjuoksuvalmentaja Ismo Koskinen. Kehitys harppasi eteenpäin ja hyviä sijoituksia tuli 800 metrillä sekä kävelyssä Vetoapukisoissa - silloisen sarjajaon mukaan epävirallisissa alle 14-vuotiaden SM-kisoissa. Nuorten sarjoissa (vanhan sarjajaon mukaan alle 16-, 18- ja 20-vuotiaissa ja vuodesta 1995 eteenpäin alle 17-, 19- ja 22-vuotiaissa) Minna kuului Suomessa ikäluokkansa parhaimpiin ja pistesijoja sekä mitaleita tuli maastojuoksussa ja eri ratamatkoilla 800 metristä 5000 metriin. Mitalit eivät kuitenkaan olleet itsestään selvyys ja kotimaan kisoista löytyi kovia kilpakumppaneita, kuten samana vuonna syntyneet Annemari Sandell tai Tytti Reho. Nuoruusvuosien parhaimpana saavutuksenaan Minna pitää Kyproksella koululaisten MM-kisoissa 1994 juostua 1500 metrin finaalia, missä tuli 8. sija ajalla 4.33,34.

hakarisku minna 1993Tytti Reho ja Minna Kankaanpään SM-maastoissa 1993. Kuva: Haka-Riskun kotiarkisto/SKLukion jälkeen Minna Haka-Risku lähti opiskelemaan Yhdysvaltoihin saatuaan urheilustipendin Minnesotan yliopistoon. Kaikille amerikkalaismalli kiivaine kilpailutahtineen ei sovi, mutta Minna viihtyi valtameren takana. Vaikka kilpailu yliopistokisoissa oli erittäin kovaa, oli mukavaa vaihtelua, kun vastassa ei ollut aina samat kilpakumppanit vuodesta toiseen, kuten Suomessa. Lisäksi yliopiston kestävyysjuoksuvalmentaja Gary Wilson osoittautui erittäin taitavaksi osaten koventaa ja keventää harjoittelua sopivasti tilanteen mukaan. Wilson toimi myös jonkinlaisena isähahmona kaukana kotoa olevalle nuorelle juoksijalle. Urheilustipendi kattoi opiskelun, asumisen sekä ruokailun ja lisäksi varusteita ja lihashuoltoa järjestyi tarvittaessa. Ainoa hankaluus Amerikan yliopistovuosissa oli kesät Suomessa. Kun lukuvuosi oli kilpailtu tiivisti maastossa, halleissa ja ulkoradoilla, olisi kesä Suomessa täytynyt käyttää peruskuntoharjoitteluun. Nuori juoksija elämänsä vireessä ei kuitenkaan malttanut jättää kisoja käymättä ja kesällä 1998 Minna kilpaili tiiviisti myös Suomessa, voittaen esimerkiksi 22-vuotiaiden kultaa 1500 metrillä.

Syksyllä yliopistoon palattua juoksukunto alkoi taantua. Minnan itsensä mukaan syynä ei varsinaisesti ollut ylikunto, vaan peruskunto yksinkertaisesti petti, kun pitempiä harjoittelujaksoja ilman kilpailuja ei tullut. Viimeiset kaksi vuotta yliopistossa Minna harjoitteli ja kilpaili tunnollisesti, eivätkä tulokset olleet sinänsä huonoja, mutta motivaatio hiipui ja päätös juoksun lopettamisesta alkoi tuntua oikealta vaihtoehdolta. Niinpä vuonna 2000 Minna heitti lopulta piikkarinsa roskiin - kirjaimellisesti.

Suomeen palattua alkoi toisenlainen elämä. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinnon tuoneet opinnot Yhdysvalloissa jatkuivat parilla lisäopiskeluvuodella Suomessa ja tutkinto täydentyi yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Minna halusi viettää "tavallista opiskelijaelämää" ja liikunta rajoittui jumpissa käynteihin ja kevyisiin kävely-hölkkälenkkeihin silloin tällöin. Opintojen jälkeen kutsui työelämä ja avioiduttuaan Janne Haka-Riskun kanssa tuli myös perheenlisäystä. Pyry syntyi vuonna 2007 ja Emma 2009.

Toisen lapsen jälkeen Minna innostui taas käymään lenkillä, ja kun työpaikalla oli seuraavana vuonna tulossa urheilukisat, piti juosta hieman säännöllisemminkin. Kuntoilupohjalta Minna innostui kokeilemaan myös puolikasta sekä maratonia. Puolimaraton kulki vuonna 2010 aikaan 1.37.40 ja vuotta myöhemmin jo 1.31.10. Vuonna 2011 maratonilla tuli tulos 3.22.03.

Haka-Riskun paluu ratakisoihin tapahtui kaudella 2012. Ensimmäinen ratastartti kahteentoista vuoteen oli pm-halleissa Porissa. Kolme tonnia sujui aikaan 10.30,30 ja tulos parani selvästi kuukautta myöhemmin veteraanien SM-halleissa Tampereella ollen 10.12,72. Kesällä kertyi muutama ratastartti lisää, veteraanisarjoissa sekä yleisissä kisoissa, ja lopulta Minna oli mukana Lahden Kalevan Kisoissa sekä viitosella että kympillä, sijoilla kahdeksan ja kymmenen. Kesän tulossarja eri matkoilla oli seuraava: 800 m 2.16,61; 1500 m 4.37,89; 3000 m 10.03,20; 5000 m 17.06,51; 10 000 m 36.24,06 ja puolimaraton 1.22,30. Tulokset tulivat 50 - 60 kilometrin viikkomäärillä ja harjoittelussa ei ollut lisänä muita lajeja.

Kautta 2013 varten harjoittelun tärkeimpänä tavoitteena on ollut kestävyyden parantaminen harjoitusmääriä lisäämällä. Harjoitusohjelmat Minna suunnittelee itse. Välillä on tullut pohdittua valmentajan mahdollisuutta, mutta koska tulokset ovat parantuneet omillakin suunnitelmilla hyvin, sillä linjalla jatketaan toistaiseksi. Avuksi työn, perheen sekä harjoittelun yhteensovittamiseen tuli kotiin hankittua myös juoksumatto joulun alla.

haka risku minna 2012cMinna Haka-Risku on tuttu näky Teivocupissa. Kuva: Jarno MaimonenKevään kilpailuohjelmaan kuuluu SM-puolimaraton sekä SM-maastot ja kesällä on tarkoitus pyrkiä parantamaan omia ennätyksiä eri ratamatkoilla. Päämatkanaan Haka-Risku pitää 5000 metriä ja sillä olisi mukava ainakin alittaa tämänhetkinen Satakunnan piiriennätys 16.54,14.

Esimerkkiharjoitteluviikot 14.-27. tammikuuta 2013 (kova ja kevyt viikko):

Ma: vr 3 km + kiihtyvä 8 km hallissa + vr 1 km + 4*200 m rennon kovaa + vr 3 km
Ti: Kevyt 17 km
Ke: a. kevyt 5 km; i. vr 3 km + 10*600 m pal. 2min + vr 4 km
To: a. kevyt 11 km, i. kevyt 6 km+ rennot vedot päälle
Pe: Aamulenkki työkavereiden kanssa 8 km
La: Verkat ja Teivo cup 5 km, iltaverkka 5 km
Su: pitkä lenkki 24 km

Ma: lasten telinevoikan aikana kevyt 8 km
Ti: vr 3 + 3*600 m, 3*300 m, pal. 2 min + vr 3 km
Ke: lepo
To: vr 3 km + 3*200 m, 1*100 m + vr 1 km
Pe: aamulla työkavereiden kanssa kevyt 3 km + vedot 2*150 m, 1*100 m
La: Hallikisa 3000 m Jyväskylä (9.39,24) ja verkat
Su: Pitkä lenkki 20 km

-Terhi Halonen

550x350


Premiumsport.fi

ulvang banneri