Tahkolla satsataan tapahtumiin – ensimmäinen Tahko Run juostaan toukokuussa

Tahko Runin tapahtumalogo.

Tahko Runin tapahtumalogo.

Tahkolla satsataan liikuntatapahtumiin jatkossa entistä enemmän. Tahko MTB on ollut pitkään Suomen suurin maastopyöräilytapahtuma. Huhtikuussa Tahkolla nähtiin Extremerun ja toukokuussa päivän valon näkee ensimmäinen Tahko Run.

Vuonna 2014 Tahkolla kisataan ensimmäistä kertaa Tahko Triathlon, mutta siitä tiedotetaan tarkemmin kesän aikana.

Toukokuun 18. päivä juostavaa Tahko Runia tehdään pitkällä tähtäimellä. Tavoitteena on kasvattaa tapahtumasta Pohjois-Savon suurimpia juoksutapahtumia. Tällä hetkellä Kuopio maraton kerää yli 3000 juoksijaa.

- Tapahtumilla on Tahkon alueelle iso merkitys. Tahko tarjoaa loistavat puitteet ravintoloineen ja monipuolisine majoitusmahdollisuuksineen. Tahko Run osuu sopivasti Tahkon kesäkauden avaukseen ja samaan aikaan alueella on myös golf-kauden avaava Kapteenin kierros, kertoo tapahtumavastaava Miikka Rintala.

Tahko Runissa on mahdollista juosta 10 kilometriä tai puolimaraton.

- Osanottomaksu sisältää muun muassa perjantai-illan pastapartyn, pääsyn kylpylään sekä pääsyn After Run-bileisiin, jossa on myös artisti paikalla, joten luvassa on kokonaisvaltainen juoksuelämys oheispalveluineen lupaa Rintala.

Tahko Run arpoo 13.5. mennessä ilmoittautuneiden kesken majoituksen neljälle hengelle aamupaloineen.

Lue lisää tapahtumasta Tahko Runin sivuilta: www.tahkorun.fi


Kuuntele uusin Latu Podcast

Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kuukauden luetuimmat

  1. 03.10.2020Kaisa Mäkäräinen vauhdissa Kolilla
  2. 17.10.2020Mäkäräinen taas vauhdissa poluilla
  3. 12.10.2020Oloksen Tykkikisat peruttu – 30 vuoden historiaan katkos
  4. 24.09.2020Björgen pari minuuttia Johaugia perässä
  5. 15.10.2020Tulevan kauden suunnitusmaajoukkue valittu
  6. 23.10.2020Lapissa hiihdetään jo luonnonlumella!
  7. 09.10.2020Northug treenaa jälleen!
  8. 22.10.2020Yleisöllä pääsy ampumahiihdon maailmancupin avaukseen
  9. 27.09.2020Mari Eder viides ampumahiihdon kaupunkikilpailussa Saksassa
  10. 27.09.2020Peiponen ylivoimainen mestari SM-maastojen kympillä – Kiekara keskeytti ensimmäisten kilometrien jälkeen
  11. 08.10.2020Team Electrofit tekee paluun Visma Ski Classics -sarjaan
  12. 10.10.2020Miska Poikkimäki totuttelee uuteen arkeensa: "On luottavainen fiilis"
  13. 06.10.2020Pärmäkosken harjoituskausi sujunut ilman ongelmia
  14. 07.10.2020Pärmäkoski puhuu avoimesti ravintoasioista ja painosta sekä paljastaa suosikkipitsansa reseptin
  15. 12.10.2020Suomi neuvottelee tulevan talven nuorten MM-hiihdoista
  16. 28.09.2020Mårten Boström juoksi kolmanneksi Lidingöloppetissa
  17. 21.10.2020Magner Dalen: Harjoittelemme rajoilla ja välillä ylikin
  18. 27.09.2020Mira Kaskinen ja Elias Kuukka suunnistivat yömestareiksi Liperissä
  19. 26.09.2020Ennakkosuosikit selvittivät SM-yösuunnistuksen karsinnan
  20. 28.09.2020Juho Mikkonen tuunasi kesäharjoitteluaan MM-kisojen 50 kilometriä mielessään
  21. 02.10.2020Hiihtoliitto vailla markkinointijohtajaa – Töykän lähtö tuli yllätyksenä
  22. 24.09.2020Johaug ja Björgen ottavat tänä iltana naisesta mittaa rullahiihtokilpailussa
  23. 17.10.2020Rantanen ja Suna mestarit suunnistuksen SM-erikoispitkällä
  24. 07.10.2020Polarilta markkinoille uusi lippulaivamalli
  25. 27.09.2020Ihamäki kympin voittaja Kurikan SM-maastoissa
  26. 02.10.2020Oona Kettunen tyytyväinen vapaan hiihtonsa kehitykseen: "Tekninen puoli on pikkuhiljaa mennyt eteenpäin"
  27. 24.09.2020Maailmancupin avaus kilpaillaan Rukalla ilman yleisöä
  28. 01.10.2020Kestävyysurheilu.fi Wsportsmedian omistukseen
  29. 20.10.2020Iivo Niskasen kauden ensimmäinen tosi testi Rukalla – "Perusasiat ovat toistaiseksi johtaneet kehitykseen"
  30. 27.09.2020Kuivisto ja Granberg SM-maastojen lyhyiden matkojen voittajat

ulvang banneri