Kettunen paikkasi estepettymystään ratakympin mestaruudella

Kettunen johtaa. Haka-Risku ja Markovaara seuraavat. Kuva: Jarno Maimonen

Kettunen johtaa. Haka-Risku ja Markovaara seuraavat. Kuva: Jarno Maimonen

Naisten 10 000 metrin loppukilpailu juostiin päivän kuumimpiin aikoihin kello 14:00 lämpötilan ollessa +25 astetta. Matkaan starttasi 16 juoksijaa. Kova helle uuvutti silmin nähden jokaisen juoksijan. Kärkinimistä keskeyttämään joutuivat kovaa kuumuutta ja heikkoa happea valitellut Laura Markovaara ja Nina Chydenius.

Karhulan Katajaisten Oona Kettunen korjasi eilistä estepettymystään ratakympin mestaruudella. Kettunen juoksi debyyttikymppinsä sääolosuhteet huomioiden erinomaiseen aikaan 34.38,89!

kettunenoon280713Kettunen tuulettaa. Kuva: Jarno Maimonen- Paljon paremmalta tuntuu kuin eilen. Mestaruus oli tavoitteena ja se tuli. Kohtuullisen tasaista vauhtia juostiin. Tarkoitus oli peesata ja lopussa yrittää karkuun. Tänään ei kenellekään tuntunut kovia vetohaluja olemaan, joten taktiikka hieman muuttui matkan mittaan. Olo ei ollut vieläkään kovin hyvä. Viime viikonlopun nuorten EM-kilpailut painavat edelleen, Kettunen kertoi.

Syntymäpäiväsankari Vammalan seudun Voiman Minna Haka-Risku tuuletti Vaasan Kalevan kisojen toista SM-hopeaansa iloisena. Hän alitti ensikertaa urallaan 35 minuuttia. Haka-Riskun ennätys kirjataan nyt numeroin 34.50,71.

- Mitäpä sitä vanha akka syntymäpäivänään muutakaan tekisi kuin kiertäisi helteessä rataa, naurahti 18 vuotta toistamiseen täyttänyt Minna Haka-Risku.

jantunenhanna13Jantunen ja Lindgren. Kuva: Jarno MaimonenOulun Pyrinnön Elina Lindgren ja Espoon Tapioiden Hanna Jantunen tekivät matkaa kaksin aina toiseksi viimeiselle kierrokselle asti, jolloin Lindgren teki ratkaisevan vauhdinlisäyksensä. Lindgrenille pronssia ja Jantunen sijoittui neljänneksi.

Naiset 10 000 m
1. Oona Kettunen Karhulan Katajaiset 34.38,89
2. Minna Haka-Risku Vammalan seudun Voima 34.50,71
3. Elina Lindgren Oulun Pyrintö 35.05,39
4. Hanna Jantunen Espoon Tapiot 35.18,14
5. Mira Tuominen Valkeakosken Haka 36.34,78
6. Anna-Mari Knuuti Forssan Salama 37.16,21
7. Vilma Laitinen Turun Urheiluliitto 37.17,63
8. Marjo Niittynen Forssan Salama 38.00,43
9. Heini Hartikainen Kenttäurheilijat-58 38.36,07
10. Saara Nikander Länsi-Uudenmaan Urheilijat 39.38,67
11. Minna Syvälä Espoon Tapiot 39.40,23
12. Jenny Vuonoranta Esbo IF 39.51,75
13. Henni Tofferi Viipurin Urheilijat 40.25,24
14. Anni Ruostekoski IF Länken 41.47,84
Nina Chydenius Viipurin Urheilijat DNF
Laura Markovaara Kenttäurheilijat-58 DNF

-Jarno Maimonen

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri