Lidingöloppet juostaan lauantaina

Sandra Eriksson puolustaa viime vuoden voittoaan lauantaina. Kuva: Lidingöloppet

Sandra Eriksson puolustaa viime vuoden voittoaan lauantaina. Kuva: Lidingöloppet

Tukholman perinteinen maastojuoksukilpailu Lidingöloppet juostaan lauantaina 49 kerran. Rankan 30 kilometrin mittaisen kilpailun viime vuoden voittajat Sandra Eriksson ja Lewis Korir ovat tänäkin vuonna voittoa puolustamassa.

Varsinaiseen Lidingöloppetiin pääsee osallistumaan 20 000 juoksijaa ja tapahtuma myytiin loppuun kolmannen kerran peräkkäin 8.elokuuta. Kaiken kaikkiaan Lidingöloppetin viikonlopun eri tapahtumiin odotetaan n. 45 000 juoksijaa. Tällä hetkellä ilmoittautuneita on 41 700. Mukana on jälleen myös suuri joukko suomalaisia juoksun ystäviä.

Viime vuonna Lidingöloppetin pääsarjojen voitot tulivat Suomeen, sillä miesten kilpailun voitti Turun Urheiluliittoa edustava kenialainen Lewis Korir huippuajalla 1.35.26 ja naisten kilpailun voitti Sandra Eriksson niukasti alle kahden tunnin ajalla, 1.59.54. Korir saa ainakin kovan vastuksen Ruotsin Mustafa Mohamedista, joka voitti juoksun 2008 ja on nyt jälleen mukana kilpailussa.

Sandra Eriksson ei ole hirveästi tulevaan kilpailuun panostanut, mutta lähtee luonnollisesti jälleen voitto mielessä matkaan.

– Minulla on nyt ylimenokausi menossa parhaillaan ja juoksen vain viisi kertaa viikossa tällä hetkellä, ja olen vain juossut yhden pitkänlenkin viimeisen kuukauden aikana. Lidingöloppet ei ole tärkeä kisa minulle, vaan hyvä haaste ja hauska juttu. Mutta olen paremmassa kunnossa kuin viime vuonna, niin että toivottavasti menee myös paremmin! Voitto on tavoitteeni ja tietysti haluan juosta alle kaksi tuntia taas, viime vuoden voittaja Sandra Eriksson kertoo tunnelmistaan Hevoskuurille pari päivää ennen Lidingöloppetia

>> Lidingöloppetin kotisivut

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri