550x90

Suomalaistoiveet korkealla EM-maastoissa

Suomen nelikko odottaa jo innolla huomista maastojuoksun EM-kilpailua. Kuva: Heidi Lehikoinen

Suomen nelikko odottaa jo innolla huomista maastojuoksun EM-kilpailua. Kuva: Heidi Lehikoinen

Maastojuoksun EM-kilpailuissa Belgradissa Suomea edustaa sunnuntaina aamupäivällä 19-vuotiaiden sarjassa kilpaileva nelikko Oona Kettunen, Minttu Hukka, Saara Nikander ja Emma Hyyppä.

Suurimmat menestysodotukset kohdistuvat Kettuseen, mutta myös joukkuekilpailussa Suomi lähtee taistelemaan hyvistä sijoituksista.


– Meillä on hyvä joukkue. Jos pystymme olemaan pohjoismaiden paras, silloin olemme varmasti korkealla Euroopassa. Ruotsi on vahvistunut vähän PM-maastoihin verrattuna. Iso-Britanniaa voisi pitää ennakkosuosikkina, mutta sen jälkeen kaikki muut joukkueet ovat enemmän tai vähemmän arvotuksia. Pitkään aikaan meillä on näin vahva joukkue, kestävyysjuoksun lajivalmentaja Rami Virlander sanoo tyytyväisenä.

Belgradissa kilpaillaan melkoisen tasaisella radalla, sillä korkeuserot ovat hyvin vähäisiä. Viime vuosien malliin rata on tiiviillä alueella.

– Myös tuo keli tekee sen, että pinta on suhteellisen kova, vaikka juostaan nurmiradalla. Kun tytöt juoksevat ensimmäisenä, se ei todennäköisesti tule olemaan pehmeä ja upottava kuten joskus on, vaan pikemminkin aika nopea ja vauhdikas rata, Virlander ennakoi.

Tyttöjen kilpailussa ennakkosuosikkeja on Virlanderinkin papereissa pitkä lista Kettusen lisäksi. Ainakin viime kesänä Rietin EM-kilpailussa Kettusen 5000 metrin hopeaa tuoneen juoksun voittaja Hollannin Jip Vastenburg ja samoissa kisoissa 3000 metriä voittanut viime vuoden EM-maastoissa hopeaa napannut Brittien Emelia Gorecka ovat etukäteen koviksi laskettavia.

– Maastot on sellainen, että yllätyskorteille pitää jättää sijaa. Maastojuoksuun kuuluu, että eri matkoilta vähän eri suunnasta tullaan siihen, Virlander sanoo.

Kettusella "pieni toive elää"

Oona Kettunen tuli EM-maastoihin suoraan kolme viikkoa kestäneeltä korkean paikan leiriltään Val Senalesista. Leiri oli Kettuselle kokeilu tulevia kesäkausia ajatellen, mutta EM-kisojen alla Kettunen on mietteliäs.

– Aika epävarma fiilis. Korkealla kovat treenit eivät ehkä menneet ihan toivotulla tavalla, mutta en tiedä, mitä tässä on parin päivän aikana tapahtunut. Siellä ollessa loppua kohden alkoi tuntua, että aika pieleen tämä homma meni, mutta nyt alhaalla juoksu on kuitenkin tuntunut ihan kohtuullista. Pieni toive elää, että ehkä juoksu lähtisi sittenkin toimimaan, mutta huomennahan sen näkee, Kettunen naurahtaa.

– Vaikka kovia treenejä tehtiin alhaalla, en siltikään jaksanut niissä. Ne eivät vaan lähteneet sujumaan oikein paremminkaan.

Leirillä Kettunen joutui tekemään hieman kompromisseja myös sen suhteen, että alkuaikana oli tarkoitus panostaa voimaominaisuuksien kehittämiseenkin. Kylän ainoa kuntosali ei ollut auki, joten lihaskuntoharjoittelun lisäksi painojen rooliin pääsivät juomapullot.

– Muutamana päivänä oli tarkoitus mennä hiihtämään, mutta ei ollut mitään järkeä, kun lunta oli ladulla puoli metriä. Määrällisesti ja muuten sain treenattua ihan niin paljon kuin oli tarpeen. Leirin paras anti on vielä epäselvä, pitäisi saada tieto, miten korkea toimii minulle ja miten sitä voi hyödyntää myöhemmin. Huomisen kisan lisäksi tulevat viikot ratkaisevat, siitähän näkee, että miten leiri on onnistunut. Jos näyttää, että kunto on huonompi kuin leirille lähtiessä, ei leiri ole mennyt niin kuin pitäisi, Kettunen mietti.

Moni Suomen joukkueestakin olisi toivonut mäkisempää maastoa, mutta Kettunen ei. Hän kaipaisi ylämäkiä ajatellen jalkoihinsa lisää voimaa, ja kokee olevansa enemmän rata- kuin maastojuoksija. Silti, ja vaikka valmistautuminen ei ehkä ole mennyt aivan nappiin, on Kettunen taistelemassa tiukasti kärkisijoista. Minkälaista suoritusta toivot?

– Tietysti toivon, että tulen ensimmäisenä maaliin, Kettunen nauraa.

– Toivon, että pystyisin tekemään sellaisen suorituksen, joka on kunnon mukainen. Lisäksi toivon, että kunto on parempi kuin korkealle lähdettäessä. Toivon, että saisin annettua kaikkeni.

Belgrad emmaastot suomitytotennakko hlSuomen tytöt hakivat oikeaa lähtöasentoa huomiseen kilpailuun. Kuva: Heidi LehikoinenNousujohtoisia juoksuja ja itsensä ylittämistä tavoitteina

Myös Minttu Hukka kuuluu fiilikseltään epävarmoihin, sillä hänen valmistautumistaan on haitannut säärivaiva.

– Ensi viikolla menen tarkempiin tutkimuksiin. Juoksua olen joutunut vähentämään ja tekemään korvaavia, lähdin tänne vähän puolikuntoisena. Joukkueen tähden taistellaan, Hukka sanoi.

Säärivaivaa edelsi kantapäävaivan haittaama syksy. Ongelmista huolimatta Hukka kävi Torreviejassa leirillä.

– Ennen reissua pidin 10 päivää juoksutaukoa, ja tuntui, että sääri meni parempaan suuntaan. Ekat päivät menikin hyvin siellä. Juoksin vaikka ei olisi kannattanut, pari päivää piti lopussa mennä korvaavilla, kun sääri tuli niin kipeäksi. Oli ehkä vähän tyhmää lähteä leirille, Hukka miettii.

Tilanteeseen nähden Hukan odotukset ovat maltilliset.

– Olisin tyytyväinen, että saisin ehjän ja nousujohteisen juoksun. Ettei tulisi mitään katkeamista. Toivon, että pystyn antamaan hyvän panoksen joukkueelle. Toivon, että jalat kestävät.

Saara Nikander ja Emma Hyyppä ovat myös odottavin mielin.

– Ihan hyvin on mennyt. Hyvin olen pystynyt harjoittelemaan PM-kisojen jälkeenkin. Näihin kisoihin pääsy oli syksyn tavoite. Jos täällä olisi enemmän mäkiä, olisi vielä kivempi. Olisin tyytyväinen, jos pystyn nousujohteiseen suoritukseen. Olen aika huono lähtijä, ja yksi tavoite on, etten jäisi alussa ruuhkaan, Nikander sanoo.

– Viime viikolla oli vähän pientä flunssaa, se vähän säikäytti, mutta nyt on ihan hyvä fiilis. Vähän jännittää, isot kisat. Ei mitään paineita ole, itse vielä haistelen tunnelmaa tällaisissa kisoissa. Tavoitteena on ylittää itseni, tehdä nappisuoritus, Hyyppä sanoo.

Tyttöjen neljän kilometrin kilpailu alkaa kello 11 Suomen aikaa.

- Heidi Lehikoinen

 


Premiumsport.fi

ulvang banneri