Kilpeläisen ja Naukkarisen kausi päättyi alisuorittamiseen

Antti Kilpeläinen ja Joel Naukkarinen. Kuva: Jani Heino

Antti Kilpeläinen ja Joel Naukkarinen. Kuva: Jani Heino

Olympiasoutukaksikon Antti Kilpeläisen ja Joel Naukkarisen suoritus kauden päätavoitteessa, olympiasoudun MM-kilpailuissa Ranskassa, ei onnistunut suunnitelmien mukaan. Rio de Janeiron olympiapaikkaa havitteleva kaksikko joutui pettymään, kun suoritus ei riittänyt 11 parhaan olympiapaikan saaneen joukkoon.

Kaikista neljästä lähdöstä toinen, keräilyerän voittosoutu, kulki parhaiten ja antoi jo odottaa enemmän. Neljännesvälieristä tie vei kuitenkin vasta D-finaaliin. Loppusijoitus siinä oli neljäs ja siten kokonaiskilpailussa 22.

- Tämän kauden trendi on ollut se, että kehitys ei ole realisoitunut kilpailusuorituksissa, kertoo Naukkarinen.

Harjoitukset ovat siis menneet paremmin kuin kilpailut. Tasaisuus kilpailuissa vaatii kovan harjoittelun lisäksi kilpailukokemusta, jota uransa alussa olevilla soutajilla on kertynyt vasta neljän kilpailuvuoden verran.

Lajissa, jossa parhaat soutajat ovat 30-vuotiaita, 22-vuotiaalla kaksikolla on vielä monet arvokisat edessä. Rion kisoihinkin karsitaan vielä keväällä soutajia. Päätavoitteena soutajilla on olympiavoitto vuoden 2020 tai 2024 kilpailuissa.

- Nyt hetki keräilyä ja sitten valmistautumaan seuraavaan kauteen. Suunnitelmat alkavat kehkeytyä siitä, miten täältä noustaan, Kilpeläinen sanoo.


Premiumsport.fi

ulvang banneri