SLU perusti neuvottelukunnan linjaamaan seuratoiminnan tulevaisuutta

Seurojen toiminnalle on kysyntää niin ihmisten kuin yhteiskunnankin suunnalta. Toiveita ja vaatimuksia on paljon, mutta palvelutarjotin seurojen tukemiseksi on hyvin hajanainen. Mikä olisi paras tapa auttaa ja tukea seuroja tulevaisuudessa? Ja ennen kaikkea, miltä seuratoiminta tulevaisuudessa näyttää?

Seurojen toiminnalle on kysyntää niin ihmisten kuin yhteiskunnankin suunnalta. Toiveita ja vaatimuksia on paljon, mutta palvelutarjotin seurojen tukemiseksi on hyvin hajanainen. Mikä olisi paras tapa auttaa ja tukea seuroja tulevaisuudessa? Ja ennen kaikkea, miltä seuratoiminta tulevaisuudessa näyttää? Visio 2020:n myötä on todettu tarve järjestölliselle foorumille, jonka keskiössä on seuratoiminnan kokonaisuus - urheiluseuratoiminnan visio 2020.

SLU on kutsunut koolle neuvottelukunnan pohtimaan seuratoiminnan tulevaisuutta.

Neuvottelukunnan tavoitteena on pohtia ja muodostaa näkemys siitä, miten seuratoimintaa pitäisi tulevaisuudessa tukea ja ohjata. Neuvottelukunnan puheenjohtajina toimivat SLU ry:n puheenjohtaja Timo Laitinen ja opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntajaoksen johtaja Harri Syväsalmi. Neuvottelukunnan lisäksi seuratoiminnan tulevaisuuspohdintaan tullaan kutsumaan mukaan kaikki asiasta kiinnostuneet.

Neuvottelukunta kokoontuu 1-2 kertaa vuodessa puolen päivän seminaariin. Päivä koostuu valmistelluista esityksistä ja yhteisestä keskustelusta, jonka pohjalta pyritään tekemään liikuntapolitiikkaa tai laaja-alaista yhteistyötä suuntaavia kannanottoja ja esityksiä.

Neuvottelukunta kokoontuu ensimmäisen kerran perjantaina 11.11.2011. Neuvottelukunnan toimikausi päättyy vuoden 2012 lopussa.

Seuratoiminnan tulevaisuus 2020 -neuvottelukunnan jäsenet:

Laitinen Timo, Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry (PJ)
Syväsalmi Harri, Opetus- ja kulttuuriministeriö (PJ)
Aalto Harri, Suomen Urheiluliitto ry
Brax Tuija, Eduskunta
Bäckman Timo, Suomen Jääkiekkoliitto ry
Hätinen Pekka, Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry
Kekkonen Timo, Suomen Salibandyliitto ry
Kilpinen Petteri, Nuori Suomi ry
Korsumäki Timo, Hämeen Liikunta ja Urheilu ry
Koski Pasi, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Laine Kalle, Suomen Miekkailuliitto ry
Lauslahti Sanna, Suomen Uimaliitto ry
Mattila Pirkko, Eduskunta
Niinistö Sauli, Suomen Palloliitto ry
Oksanen Michael, Finlands Svenska Idrott rf
Palmi Kirre, Suomen Suunnistusliitto ry
Partanen Kirsti, Suomen Voimisteluliitto Svoli ry
Rehula Juha, Suomen Kuntoliikuntaliitto ry
Siika-aho Seppo, Suomen Lentopalloliitto ry
Sistonen Markku, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Tolonen Hannu, Opetus- ja kulttuuriministeriö
Virta Sari, Työväen Urheiluliitto ry
Vuolanne Antti, Työväen Urheiluliitto ry

- SLU tiedottaa

Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast