Mäkäräinen nousi viidenneksi

Maekaeraeinen12172011 introKaisa Mäkäräinen sijoittui viidenneksi vuoden viimeisessä henkilökohtaisessa ampumahiihdon maailmancupin osakilpailussa Itävallan Hochfilzenissä.

Maekaeraeinen12172011Kaisa Mäkäräinen. Kuva: Manzoni/NordicFocus.Kaisa Mäkäräinen sijoittui viidenneksi vuoden viimeisessä henkilökohtaisessa ampumahiihdon maailmancupin osakilpailussa Itävallan Hochfilzenissä.

Mäkäräinen pääsi takaa-ajoon yhdeksänneltä sijalta ja nousi hyvin kohti kärkitaistoa. Neljä ohilaukausta, joista kaksi viimeisestä pystyammunnasta, veivät kuitenkin mahdollisuuden taistella vieläkin paremmista sijoituksista. Kilpailun voitti puhtaasti ampunut Venäjän Olga Zaitseva, joka piti pikamatkan ykköspaikkansa. Mäkäräinen hävisi hänelle 1.13,8.

- Hiihto kulki ihan hyvin. Oli hyvä suksi ja fiilis, mukava oli hiihtää. En hyytynyt loppua kohti vaan jaksoin. Sakkoja tuli, mutta sille ei mahda nyt mitään, ne on ammuttu ja sillä hyvä. En laita niitä hiihtovauhdinkaanpiikkiin, Mäkäräinen sanoi.

Joensuulaisella on ollut hyvä alkukausi, sillä hän on ollut huonoimmillaankin 11:s.

- Alkukausi on ollut ihan hyvä, hyvä mieli siitä on. Tietysti harmittaa, kun ammunta ei ole hirveän hyvin kisoissa natsannut, usein tullut yksi sakko liikaa, Mäkäräinen sanoi tilanteesta stressaamatta.

Hochfilzenissä ohjelmassa on sunnuntaina vielä sekaviesti, jonka jälkeen Mäkäräinenkin palaa Suomeen joulun viettoon.

- Ensi viikolla harjoittelen varmaan Kontiolahdella torstaihin-perjantaihin asti, sitten Ristijärvellä ja keskiviikkona lähdenkin jo Schalkeen (Biathlon World Team Challenge 29.12.), Mäkäräinen kertoi.

Mari Laukkanen lähti kilpailuun 32:ntena ja tuli samalla sijalla myös maaliin. Laukkasen matkantekoa hidastivat viisi ohilaukausta. Hän hävisi voittajalle 4.52,7.

Ampumahiihdon maailmancupissa kilpaillaan vielä ennen joulutaukoa sekaviesti Hochfilzenissä. Tammikuun alussa maailmancup jatkuu Saksan Oberhofissa.

Ohjelma (Suomen aikaa):
Sunnuntai: 15.30 Sekaviesti (2x6+2x7,5)

Eurosport näyttää kilpailun suorana lähetyksenä.


Premiumsport.fi

ulvang banneri