Suomen ampumasuunnistajilla onnistunut kausi takana – miesten maailmancupissa kaksoisvoitto ja naisissa kolmossija

Satu Rautiainen ampumasuunnisti maailmancupissa kolmanneksi.

Satu Rautiainen ampumasuunnisti maailmancupissa kolmanneksi.

Ampumasuunnistuksen vuoden 2019 maailmancup ratkaistiin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Tanskassa.

Kisamaastot olivat samat kuin vuoden takaisissa veteraanien MM-kilpailuissa.

Miesten maailmancupin kokonaisvoittoon nousi isokyröläinen Antti Iivari, joka voitti päätösviikonlopun molemmat osakilpailut. Cupissa toiseksi sijoittui vain pisteellä kokonaiskisan hävinnyt ylistarolainen ja moninkertainen maailmancupvoittaja ja maailmanmestari Mikko Hölsö. Hän johti cupia vielä ennen päätösviikonloppua, mutta viikonlopun sijoitukset 3 ja 5 eivät riittäneet pitämään Iivaria takana.

- Tämä maailmancupin kokonaisvoitto oli kuin mansikka kakun päälle onnistuneen kauden jälkeen. Kovin monessa kisassa ei jäänyt turhaa jossiteltavaa kauden aikana, iloitsi myös henkilökohtaisen maailmanmestaruuden elokuussa voittanut Iivari.

AmpumasuunnistusMiestenmaailmancupMiesten maailmancupin kolmen kärki Antti Iivari (kesk.), Mikko Hölsö (vas.) ja Martin Jansson.

– Päätösviikonloppuna ammunta onnistui hyvin, muttei muissakaan osa-alueissa tullut suurempia epäonnistumisia. Tiesin että cupin kokonaisvoitto vaatisi itseltä huippuonnistumisia ja Hölsön sijoittumista kahden parhaan ulkopuolelle, joten ennen viikonloppua kokonaisvoitto tuntui vain kaukaiselta haaveelta, Iivari analysoi.

Rautiainen naisten kokonaiscupin kolmas

Myös naisten maailmancupissa juhlittiin mitalia, kun äänekoskelainen Satu Rautiainen sijoittui kokonaiscupissa kolmanneksi. Hollolalainen Mari Koivunen oli toiseksi parhaana suomalaisena kuudes. Tanskan päätösosakilpailuissa naiset saavuttivat kaksi palkintosijaa, kun Rautiainen sijoittui sprintissä toiseksi ja Koivunen niin ikään normaalimatkalla toiseksi.

- Olen tyytyväinen kauteen, oma taso on noussut ja pystyn tekemään hyvää perussuoritusta. Mitalisijat cupissa vaativat kuitenkin onnistumista joka osa-alueella. Sprintti on tällä hetkellä itselle paras matka, mietti elokuussa MM-pronssia sprintissä voittanut Satu Rautiainen.

AmpumasuunnistusNaistenmaailmancupNaisten maailmancupin kärkikolmikko Karin Stenback (kesk.), Lisa Anderson (vas.) ja Satu Rautiainen.

Koivunen on tämän vuoden MM-pronssimitalisti puolestaan normaalimatkalta.

Ampumasuunnistuskausi käynnistyi huhtikuussa Tanskasta ja päättyi samaan maahan marraskuussa. Pitkästä kaudesta huolimatta Suomen maajoukkueurheilijat kääntävät katseen jo tulevaan.

- Ensi kaudella lähden puolustamaan maailmanmestaruutta ja maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa. Tämä on haastava laji, jossa korostuu kokonaisuuden hallinta. Samana päivänä pitää olla tossu syönnillään, lippu löytyä ja taulut kaatua, kertoi Iivari.

Ampumasuunnistuksen ensi vuoden kansainvälinen ja kotimaan kilpailukalenteri julkaistaan loppuvuoden aikana.

Ampumasuunnistuksen maailmancupin loppupisteet


Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri